perjantai 16. joulukuuta 2011

Tyrmistystä ja itku kurkussa

Silmiini osui aamulla tämä uutinen, eli parikymppinen äiti oli kuristanut 6-viikkoisen keskospoikansa aivovammaiseksi. Samankaltaisia uutisia näkee aivan liian usein, ja niistä tulee poikkeuksetta lähes oksettava olo. Mitä pienen vauvan (tai vähän isommankin lapsen) vanhempi voi ajatella pahoinpidellessään tai jopa tappaessaan lapsensa? Linkittämäni jutun äiti oli saanut kaksoset, joten jollain lailla voisi kuvitella väsymyksen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen olleen osasyynä tapahtuneeseen, mutta lehtijutun mukaan äiti oli toiminut täydessä ymmärryksessä. Mutta eihän kukaan voi olla täydessä ymmärryksessä jos vahingoittaa omaa lastaan.

Itse tunnen päivittäin pakahduttavaa rakkautta omaa lapsiani kohtaan. Äskenkin, kun olin imettänyt pikku-a:n ja tämä oli nukahtanut viereeni, ajattelin että voisin tehdä lasteni puolesta mitä tahansa. Mietin, että menisin varmasti järjiltäni jos jommallekummalle tapahtuisi jotain pahaa, ja pelkäänkin esimerkiksi pikku-a:n kätkytkuolemaa todella paljon. Jokainenhan ajattelee aina ettei omalle kohdalle (tai omalle lapselle) voi tapahtua mitään oikeasti kamalaa, mutta kyllähän pahoja asioita tai onnettomuuksia voi käydä kenelle vain.

Muuten, Suvi Teräsniskan 'Hei mummo' on kyllä yksi maailman koskettavimmista joululauluista joita olen koskaan kuullut. Vaikka nyt on jo kolmas joulu jolloin sitä soitetaan, en ole vielä saanut karaistua itseäni kuuntelemaan sitä itkemättä. Jo pelkkä kappaleesta puhuminen saa palan kurkkuun ja kyyneleen silmäkulmaan. Yritän nyt kuunnella sitä mahdollisimman monta kertaa yksin ollessani, jotta pystyisin olemaan itkemättä muiden läsnäollessa... Ainakin Sir Elwoodin hiljaisten värien 'Viimeisellä rannalla' -biisin sain siedätettyä sillä lailla joitakin vuosia sitten :)
Onko teillä lukijoilla jotain lauluja joita ette voi kuunnella ilman että alkaa itkettää?

2 kommenttia:

  1. Luin myös tuon karmean jutun kuusiviikkoisesta vauvasta... aina ne jaksaa järkyttää! Kyllähän sitä itselläkin välillä menee hermo itkevään lapseen, mutta siinä vaiheessa sentään terve ihminen laskee lapsen käsistään ja vetää hetken henkeä. Surullista, että ihminen tuohon pisteeseen päässyt väsymään!

    Itselläni laulu kuin laulu kirvottaa helposti kyyneleet silmänurkkiin :) Varmoja vetoja ovat Kari Rydmanin Niin kaunis on maa ja nyt joulun alla Taivas sylissäni ja Maa on niin kaunis.

    VastaaPoista
  2. Ai että, ja Konsta Jylhän joululaulu!

    VastaaPoista