torstai 20. elokuuta 2015

Lomalla vol 3, ja uudet ohjelmat

Olin viime viikon lomalla lasten kanssa. Nyt on tämän vuoden kesälomat kaikki vietetty, juuri kun kesä on lämpimimmillään. Onneksi edes tälle yhdelle lomaviikolle sattui kunnon kesä. Sain loman aikana käytyä kolme kertaa lenkillä, alkuun pari kuvaa ensimmäiseltä lenkiltä jonka tein vanhempieni kesämökin maisemissa. Lenkki kesti kaikenkaikkiaan tunnin ja 20 minuuttia. Hölkkäsin metsätietä joka oli todella mäkistä, ja kävelinkin monet mäet juoksemisen sijaan. Puolessa välissä kiipesin metsäpolkua pitkin näkötornille ja voitin korkeanpaikan kammoni kiipeämällä tornin huipulle katsomaan maisemia. 

Alkumatka tornille oli normaalia metsätietä, viimeiset pari sataa metriä kipusin kapeaa metsäpolkua


Tuonne ylös pitäisi kiivetä, kerran olen käynyt aiemmin vuosia sitten ja tuskaa teki!


Onnistuin kuitenkin, ja näköalat olivat hienot


Myöhemmin samana päivänä pääsin lasten kanssa veneilemään (isäni ollessa kuskina)


Sain myös poimia punaviinimarjoja äitini pensaista, mustaherukat hain mummini luota kuten viimekin kesänä


Tässä on vain pieni satsi siitä määrästä jota pakastin jo vanhempieni luona. Iso kylmälaukku oli kotimatkalla täynnä pakastepusseja täytteenä puna- ja mustaherukoita

Lomalla tuli herkuteltua ihan liikaa mutta valokuvia otettua vähän, tässä kuva normiruoasta jota söimme miehen ja lasten kanssa


Aamupalasmoothie, loman joka-aamuinen herkku munakkaan sijaan


Miehen tuliaisia metsäreissulta


Mielestäni paras tapa syödä kanttarelleja on sipulin kera voissa paistettuna, ruispalan päällä.

Vietin lähes koko lomaviikon vanhempieni luona, ja siellähän ei herkuilta säästy. Olen päättänyt, että koska käyn siellä ehkä 2-4 kertaa vuodessa, niin siellä ollessani syön mitä tarjolla on. Aamupalaksi tein toki smoothieita ja lounasaikaan söin usein salaatin, mutta muut ateriat menin muiden kanssa samalla linjalla enkä myöskään kieltäytynyt päivä- ja iltakahviherkuilta (joka päivä jäätelöä yms.). Tiistaina tapasin pitkästä aikaa neljä yläasteaikaista ystävääni. Grillasimme yhdessä ja muistelimme nuoruutta. Kuohuviiniä ja valkkaria tuli juotua, mutta koska lopetin juomisen taas hyvissä ajoin - vai oliko niin että olin tyhjentänyt oman viinipulloni jo aikaisin eikä enempää ollut? - ja join loppuillan vain vettä, niin aamulla ei tarvinnut kärsiä krapulasta.

Viikonloppuna jätin lapset isänsä kanssa kotiin ja suuntasin itse Tampereelle opiskeluaikaisen ystäväni luo. Söimme karppipitsaa ja kävimme leffassa, jossa vedin överit popcorneista ja irtokarkeista. Valvottiin pitkään ja juoruttiin. Mietittiin vähän terassille menoakin, mutta koska kummallekaan ei ole alkoholilla niin väliä niin pysyimme kaverin asunnolla. Oli kyllä tosi ihana nähdä sekä koulukavereita että opiskelukaveria pitkästä aikaa!

Lomaviikko oli tosi kiva ja rentouttava, mutta turvotus sen loputtua on taas ollut melkoinen. Onneksi on vielä lämmintä, ja maximekot sujahtavat päälle helposti. Housuja en ole uskaltanut vielä testata...
Maanantaina aloitin PT:n suunnitteleman uuden ruokavalion, jossa kaloreiden määrä pysyy melko samana kuin edellisessäkin (nyt 2100 vrt. 2200) mutta hiilareita tuli reilusti lisää ja rasvaa vähemmän. Pelkäsin viikonloppuna että minkälaiset vieroitusoireet herkkujen syömisen lopettamisesta taas tulee, mutta yllätyksekseni minun ei ole tehnyt edes mieli lipsua yhtään. Onneksi lomat on kuitenkin taas lomailtu hetkeksi, huomasin nyt kesällä että jokaisen kolmen lomajakson aikana lipsuin koko ajan vain enemmän ruokavaliosta ja turposin ihan kamalasti. Mitäköhän olisi käynyt, jos loma olisi kestänyt neljä viikkoa putkeen, sen sijaan että lomien välissä oli aina kolme viikkoa töitä ja aikaa karistaa turvotusta pois?

Koska ruokavaliossa on enemmän hiilareita kuin aiemmin, salitreenitkin ovat tällä kertaa aavistuksen raskaammat. Nyt ei tehdäkään kaikkia liikkeitä supersarjoina, vaan mukana on myös yksittäisiä liikkeitä joita on tarkoitus tehdä isoilla painoilla vähemmän toistoja. Juoksulenkit jatkuvat jalkojen voinnin mukaan. Loman aikaiset lenkit sujuivat ihan ok, vaikka alkumatkasta meinasikin aina pakottaa penikoita. Jalkojen lämmettyä sain kuitenkin juostua reilun puolen tunnin pätkiä putkeen mikä on tarpeeksi minulle. Eilen treenasin PT:n kanssa, teimme ainakin selkää, haukkareita ja jalkoja. Nyt ovat takareidet kipeät ja pohkeet TAAS jumissa, mutta toivon että en tulisi ihan niin rammaksi kuin viimeksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti