lauantai 29. elokuuta 2015

Onneksi olin salilla yksin...

Eilen tein ensimmäistä kertaa uusimman treeniohjelmani HIITin. Tällä kertaa se tehdään crosstrainerilla siten, että lämmittelyn jälkeen kulutetaan (crossarin mittarin mukaan) 100kcal mahdollisimman nopeasti kovilla vastuksilla, sitten muutaman minuutin palauttelu kevyemmällä vastuksella ja sama uudestaan vielä pari kertaa. Sen jälkeen vielä vähän vatsalihastreeniä. HIIT oli taas tehokas, ja viimeisen setin aikana syke oli jo lähes koko reilun viisiminuuttisen lähellä 170 tai jopa yli. Crossailin yhteensä 35 min ja laitteen mukaan kulutin tasan 500kcal. Sykemittarin mukaan hieman vähemmän. Onneksi salilla ei ollut muita, sillä housuni näyttivät treenin lopussa tältä:




Muutkin osat uudesta ohjelmasta tuntuvat hyviltä, etuketjuun kohdistuvassa treenissä sain itse asiassa rintalihakset ja käsivarret niin kipeiksi että rintaliivien avaaminen (ja käsien nostelu ylipäätään) oli muutaman päivän ajan vähän haastavaa... Samasta treenistä sain myös etureidet kipeiksi. Takaketjua tehdessäni en sen sijaan saanut lihaksia kipeäksi, vaikka tehdessä tuntuikin ihanan pahalle. 
No, ensi kerralla laitan pariin liikkeeseen ehkä vähän lisää painoja niin eiköhän sekin treeni kiinteytä lihaksia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti