Viime vuonna käytin aikaa (ja rahaa) PT:n kanssa treenaamiseen, ja liikuin sekä söin hänen suunnittelemiensa ohjelmien mukaan. Alkuvuodesta tuli tulosta, mutta loppuvuodesta aloin löysäillä ja sain taas takaisin kaikki pudottamani kilot. Salitreenit olivat koko vuoden lähes aina kovasykkeisiä, minkä lisäksi kävin kesällä juoksemassa säännöllisesti. Koko vuoden ajan kärsin myös selkäjumista enemmän tai vähemmän, eikä se meinannut helpottaa edes hieronnan avulla. En tiedä johtuivatko selkävaivat noista treeneistä vai jostain muusta, mutta ne olivat silti ärsyttäviä. Minulla ei kuitenkaan ollut rahaa käydä säännöllisesti hierojalla, ja kaikki ylimääräinen aika meni salilla tai HIITiä tehdessä.
Tänä vuonna olen ottanut tavoitteekseeni saada selän kuntoon. Pari viikkoa sitten olin salilla treenaamassa, ja tehdessäni jalkaprässiä alaselässä tuntui napsahdus kun jotain meni jumiin. Kipu oli iskiastyylistä, ja helpotti parissa päivässä. Loppuviikosta menin uudestaan salille, ja alkutreeni menikin ihan hyvin. Kuitenkin, kun nostin tangon niskan taakse viimeistä kyykkysarjaa varten, tunsin että pitkät selkälihakset menivät täysin jumiin. Yhtäkkiä en pystynyt edes kumartumaan, puhumattakaan että olisin pystynyt jatkamaan treeniä. Itseasiassa en pystynyt olemaan edes töissä, vaan jouduin menemään lääkärin kautta kotiin relaksanttireseptin kanssa.
Seuraavana päivänä soittelinkin aikaa kiropraktikolta. Olen nyt käynyt hoidossa kolme kertaa, ja tuntuu siltä että selkä on ehkä vähän paranemaan päin. Maksoin kerralla kymmenen hoitokertaa koska sain alennusta kertahinnasta, ja tarkoitus olisi saada nikamalukot avattua jotta hierojalla käynnistä olisi jotain hyötyäkin. Onhan tuo hoito tosi kallista, mutta se oli vähän pakko maksaa.
Muutenkin olen ajatellut, että yritän tänä vuonna keskittyä kovaa treenaamisen sijaan kehonhuoltoon. Tarkoitus on kyllä käydä edelleenkin salilla ainakin pari kertaa viikossa, mutta myös venytellä ja jumpata selkää enemmän. Yoogaian ilmaiskuukausi Buzzadorin kautta on ollut aika hyvä, vaikka olenkin ollut liian laiska tekemään monia treenejä. Jotta muistan keskittyä myös kehonhuoltoon, kirjaan myös venyttelyt ja muun kehonhuollon tuonne liikuntapäiväkirjan puolelle, kunhan se kestää vähintään 25 minuuttia. Jospa sen avulla myös muistaisin venytellä treenien jälkeen, se kun on välillä meinannut unohtua. Niin, ja keskikropan lihaksia vahvistaakseni aloitin helmikuun alussa lankkuhaasteen. Tänään eli kolmas päivä lankutin 30s putkeen mikä ei häpeäkseni ole kovinkaan helppo homma, kuun lopussa pitäisi jaksaa 5 minuuttia...
Kävin muuten eilen pitkästä aikaa juoksemassa. Ulkona en uskalla hölkätä näin talvisaikaan, ja edellisestä lenkistä onkin varmaan useampi kuukausi. Viime vuoden lopussa käytin työsuhde-etuna saamani sporttipassin saldon ja ostin 10 kerran sarjalipun paikalliselle kuntosalille. Kortti on voimassa kolme kuukautta, ja kuukausi ehti mennä ennen kuin pääsin sinne ensimmäisen kerran. Salitreeniä en jaksa mennä sinne tekemään, koska on paljon helpompi käydä "omalla" salilla työpaikan kellarissa. Myöskään ohjattujen liikuntojen ajankohdat eivät oikein sovi aikatauluihini, mutta tarkoitus onkin käydä siellä juoksemassa. Eilen menin siis sinne ekan kerran, ja jaksoin hölkätä 40 minuuttia putkeen. Huomasi muuten jaloista, että ei ole tullut juostua aikoihin. Jalat olivat kipeät ja väsyneet koko illan, mutta rullailu ja venyttely auttoi jonkin verran. Tänäänkin tunnen lihaksissani eilisen hölkän, mikä on oikeastaan aika ihana tunne. Nyt olisi tarkoitus käydä juoksemassa tuolla noin kerran viikossa, niin ehdin käyttää sarjakortin ennen kuin se menee vanhaksi...
Iso-A on muuten kuumeessa ja jäin lasten kanssa kotiin täksi päiväksi ja huomiseksi. Olen ajatellut tehdä ainakin tänään jonkun yoogaian jumpan ennen kuin jäsenyys umpeutuu. Toivon myös hartaasti, että A tervehtyisi ennen perjantaita, sillä lapset ovat menossa yökylään miehen vanhempien luokse. Miehen kanssa olisi tarkoitus päästä laivalle, toivottavasti reissu ei vaan peruunnu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti