lauantai 30. tammikuuta 2016

Buzzador: Yoogaia

Viime vuonna pääsin testaamaan Yoogaiaa Buzzadorin kautta, mistä kirjoittelin täällä.
Tänä vuonna Buzzadorille tuli Yoogaian kampanja uudestaan, ja pääsin mukaan tälläkin kertaa. Sain siis Yoogaian jäsenyyden kuukaudeksi maksutta.
 
Yoogaiassa on tosi paljon erilaisia jumppa- ja joogaharjoituksia vartin treeneistä tunnin mittaisiin harjoituksiin. Itse en ole ehtinyt tekemään kamalan montaa treeniä, mutta tekemäni ovat olleet tosi kivoja. Olen kokeillut selkäjumppaa, venyttelyä, keppijumppaa ja putkirullausta. Yoogaiassa on myös paljon eripituisia harjoituksia vartin kestävistä jopa tunnin treeneihin. Jos siis on vain vähän aikaa, voi vaikka tehdä lyhyen venyttelytreenin. Omasta mielestäni vartin kestävät treenit ovat ehkä vähän turhia, mutta toisaalta niilläkin voi saada verta kiertämään esimerkiksi kesken työpäivän.

Itse olen testannut ainoastaan suomenkielisiä tallenteita, mutta Yoogaiassa saisi valita myös englannin- tai saksankielisten ohjaajien treenejä sekä suoria lähetyksiä, jolloin ohjaaja pitää tuntia juuri silloin kun treenaat itsekin. Jos tietokoneesta kytkee webbikameran päälle, niin ohjaaja näkee sinut ja voi esimerkiksi kommentoida asentoja.

Viime vuonna en tehnyt montaakaan Yoogaian harjoitusta, tällä kertaa olen saanut tehtyä niitä vähän enemmän mutta en kuitenkaan yhtään niin paljon kuin olisin ehkä halunnut. Jotenkin tuntuu vaan kovin haastavalta aloittaa mitään jumppaa tai treeniä kotona, kun lapset tulevat jatkuvasti häiritsemään tai kissat nuuhkimaan ja kerjäämään silitystä. Voisi kuitenkin olla aika hyödyllistä tehdä enemmän ainakin venyttely- ja selkätreenejä, sillä selkäni on taas viime ajat ollut tosi jumissa mikä on vaikeuttanut treenaamistakin, arjesta puhumattakaan. Yritän saada aikaiseksi kirjoitella asiasta lisää tässä lähiaikoina.

Minulla on Yoogaia käytössä enää kuusi päivää, mutta jos haluat itse päästä testaamaan palvelua niin saat kaksi viikkoa ilmaista treeniaikaa kun aktivoit edun Yoogaian sivulla koodilla BUZZ2016. Koodi on voimassa enää tämän päivän ja huomisen - koska olen ollut liian saamaton bloggaamaan viime aikoina - eli hop hop heti Yoogaian sivustolle!

#yoogaiabuzzaus  #buzzador

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti