Vauva vain?

Olen varmasti kirjoittanut täällä aiemminkin lasteni todella erilaisesta kehittymisestä toisiinsa verrattuna. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt erityisen paljon sitä, millä tavalla lastaan kohtelee ja kuinka 'isona' lastaan pitää. Kun iso-A oli saman ikäinen kuin pikku-a nyt - eli 9,5kk - hän oli jo todella ison tytön oloinen, ei enää lainkaan vauva. Hän seisoi tukea vasten, kiipesi portaita ja yritti saada käsiinsä kaiken mihin yletti. Jotenkin häntä kohtelikin ihan toisella lailla kuin vauvaa, ja hänen myös oletti ymmärtävän jo aika paljon asioita.

Pikku-a sen sijaan on vielä ihan vauva. Hän on kyllä alkanut hieman liikkua istuallaan, mutten osaa sanoa tekeekö hän sitä vieläkään tarkoituksella vai siirtyykö hän paikasta toiseen vahingossa heiluessaan. En tiedä, johtuuko a:n vauvamaisuus nimenomaan liikkumisen puutteesta vai jostain muusta, mutta en ole ainut josta tuntuu samalta. Mies toi nimittäin Ranskasta iso-A:lle tuliaisiksi pienen pehmeän vauvanuken ja pikku-a:lle vauvalelun. Kun kysyin, miksei hän tuonut pienemmällekin nukkea, mies sanoi että a:han on vasta vauva eikä osaa leikkiä nukeilla. Huomautin että täyttäähän a jo 2,5 kuukauden päästä vuoden, eli ei hän enää pitkään vauvaleluilla suostune leikkimään.

Kuvittelen myös ettei pikku-a varmastikaan ymmärrä vielä paljoakaan, mutta olen luultavasti väärässä. Ainakin a osaa jo heittää lusikan lattialle tai nokkamukin lautaselle jos ei halua syödä puuroa. Hän myös hermostuu helposti jos häntä kielletään tekemästä vaikkapa edellä mainitsemiani asioita. Potalla a istuu mielellään, ja hän tekeekin nykyään lähes joka aamu kakan pottaan. Vaippaan sattumia päätyy aika harvoin, toisin kuin isosiskollaan. Pikku-a:sta huomaa myös, että hän on aina vain kiinnostuneempi isosiskonsa tekemisistä, ja jos hän kuulee vaikkapa iso-A:n äänen toisesta huoneesta niin hän alkaa heti kurkkimaan missä isosisko on.

Sormiruokailukin sujuu aina vain paremmin. Nykyään pikku-a ei enää sylje suustaan vaikkapa parsakaalin vartta nuput imeskeltyään, vaan nielaiseen koko varren. Samoin hän nielee klementiinin lohkot kokonaisina, kunhan on ensin imenyt mehut pois. Hän ei kuitenkaan kakistele paljoakaan, ja koko 3,5 kuukautta kestäneen sormiruokailun aikana on ollut vain yksi läheltä piti -tilanne jolloin jouduin kääntämään hänet pää alaspäin kun a ei saanut itse kakistettua ruoanpalaa pois väärästä kurkusta.

Sormiruokailun lisäksi myös lusikkaruokailu on alkanut sujumaan vallan mainosti, a syö mielellään hedelmä- tai marjasoseita syötettynä, puuroakin kun sille päälle sattuu. Päivän pääaterioilla en kyllä jatkossakaan aio tarjota pikku-a:lle kaupan soseita vaan jatkamme sormiruoan parissa.
Tällä hetkellä odotan innolla kymmenen kuukauden iän saavuttamista, jotta voimme aloitella maitotuotteiden maistelua.

Palatkaamme vielä hetkeksi alkuperäiseen aiheeseen eli lasteni eroihin. Usein sanotaan, että pikkusisaruksilla on usein kiire oppia uusia asioita kun he ottavat esimerkkiä isommistaan. Meillä en kyllä ole vielä sitä huomannut, mutta ehkä niin käy myöhemmin kunhan pikku-a vielä hieman kasvaa. Siihen asti haluan kuitenkin vielä nauttia siitä, että minulla on kotona vielä edes yksi vauva :)