Täällä menee nimittäin hermot ihan juuri! Iso-A on kohta 2v9kk eikä hänellä ole mitään halua päästä vaipoistaan eroon. Kakka tulee vaippaan säännönmukaisesti vaikka kuinka puhuttaisiin että täytyy käydä potalla. Jos kerran tyttö osaa mennä piiloon tekemään kakan, niin luulisi tietävän hädästä etukäteen ja että hän osaisi tehdä sen myös pottaan tai pönttöön? Juuri tänään sain kuurata kakkaista pyllyä, vaikka tyttö istui potalla vasta vähän aikaisemmin. Hän tietää, että saisi potalle tai pönttöön tehdystä kakasta palkinnoksi jäätelöä tai keksiä, mutta sekään ei auta.
Jännitänkin täällä että kumpi lapsista on oikeasti ensin vaipaton. Pikku-a nimittäin osaa jo tulla sanomaan milloin hänellä on kakkahätä. Häneltä tulee tavara vaippaan enää harvoin, sillä yleensä ehdin kiikuttaa hänet ajoissa potalle. Joskus pottaan tulee kakan sijasta pissa, mutta sehän on oikeastaan vielä parempi jos hän tunnistaa yleensä potalle pääsyn tarpeen.
Olen tuskaillut pottailun heikkoa onnistumista tuttavieni kanssa ja kesän kolmen vaipattoman viikon - jolloin sain puhdistaa pissoja joka paikasta - jälkeen vannoin että en yritä jättää iso-A:ta ilman vaippaa ennen tämän hoitoon menoa. Tyttö taisi joskus kuulla sen, sillä nykyään jos kysyn että koska neiti meinaa oppia käymään potalla niin vastaus on "päiväkodissa". No, siihenhän on aikaa enää viisi viikkoa eli kohta on A:lla toden teolla pottakoulu edessä jos meinaa sanansa pitää.
Mutta mitä ihmettä voisin oikeasti tehdä jotta saisin tytön suosiollisemmaksi potalle? Hän kyllä suostuu potalla istumaan ja jos hätä sattuu olemaan juuri silloin niin se tulee ehkä pottaan, mutta jos hätä tulee muulloin niin A ei todellakaan tule siitä kertomaan toisin kuin pikkusiskonsa. Edes pikkusiskon antama esimerkki ei näytä tepsivän eikä se, että (huonona äitinä) palkitsen myös pikku-a:n pottaan tehdystä kakasta keksillä. Siitä tuleekin muuten hauskaa, jos pikku-a - tai isosiskonsa - alkaa päiväkodissa vaatia kovaan ääneen keksiä palkkioksi, kun kakka tulee pottaan...

Käsittääkseni tuo pottahomma tulee kun on tullakseen. Herkkyyskausi vaihtelee lapsilla. Meillä on 2v6kk ikäinen tyttö jota ei kiinnosta ollenkaan potta. Edes kakat vaipassa ei häiritse mikä kuulemma kertoo että ei ole kiirettä ottaa vaippaa pois. Ei siinä oikein paljoa voi tehdä kuin odotella. Kesällä voi ottaa ulkona vaipan pois, aionkin niin tehdä, mutta en sisällä koska en halua tänne pissaa ja kakkaa ympäriinsä. Itse en oikein osaa panikoida kun on 2 isompaa lasta ja kummatkin on omana aikanaan oppineet kuiviksi.
VastaaPoistaOnnea hienosta painonpudotuksesta! Olen säännöllisen epäsäännöllisesti seurannut edistymistäsi.
VastaaPoistaMeillä vajaa kaksi vuotias oppi pottailun melko nopeasti, kun vaan jätti vaipan pois. Jos vaippaa ei ole menee kiltisti potalle, mutta jos vaippa on jalassa tekee tarpeensa surutta siihen. Alkuun tulee jonkun verran pyykkiä, mutta aika nopeasti siitäkin pääsee.
Tsemppiä sulle jatkoon!