tiistai 20. joulukuuta 2011

Busted! sekä sormiruokailun aloitus

Eilen jäin kiinni. Olin ostanut kaupasta sipsipussin ja juustonaksupussin kun olivat tarjouksessa (2 megapussia 3,50e). Sipsit söin päivällä kun iso-A oli hoidossa, mutta juustonaksuja en tietenkään jaksanut syödä. Minun oli tarkoitus piilottaa pussi vaatekaappiini jotta voisin herkutella naksuilla joku toinen päivä (mitä luultavimmin tänään), mutta jätin pussin eteiseen odottamaan sillä en halunnut herättää pikku-a:ta kesken unien. No, siihenhän se pussi unohtui rattaiden päälle, josta iso-A sen sitten löysi. Tosin vasta kun mies oli jo kotona. Itse olin jo autuaasti unohtanut koko pussin, eikä se ollut osunut silmiin aikaisemmin. Mä sit selitin jotain että 'ai siihenkö se jäi, ostin meille herkkupäiväksi kun oli juustonaksut tarjouksessa'. Mies ei onneksi kysynyt että mitä se naksupussi teki eteisessä rattaiden päällä eikä esimerkiksi keittiön pöydällä...
Koko illan kyllä ärsytti, kun tiesin että se naksupussi on nyt meidän herkkukaapissa odottamassa sitä, että yhdessä voin mieheni kanssa sen tuhota. Ja koska ensi viikonloppuna on joulu ja sitä seuraavana uudenvuodenaatto, en tiedä koska sen saamme tehdä.

Syöpöttely on kyllä taas päässyt ihan käsistä. Viikon sisällä on tullut syötyä iso Toblerone-pötkö sekä 350 gramman rasia Fazerin sinisiä, puhumattakaan siitä sipsipussista. Eilen paino oli kyllä yhä 99,4kg eli ei onneksi ole vielä noussut, mutta eipä se kauaa kestä jos mässäily jatkuu tätä rataa. No, joulu on hyvä tekosyy, mutta kun joulu on ohi niin on pakko taas aloittaa uusi herkuttelulakko.

Sitten omista ruokailuista lapsiin, tai tarkemmin pikku-a:han. Söimme eilen päivälliseksi lohta, perunoita ja parsakaalia, ja keitin sitten parsakaalit ilman suolaa jotta pikku-a:kin saisi sitä maistella. Koska emme ole vielä ehtineet hankkia a:lle syöttötuolia, hän istui sylissäni ruokapöydässä parsakaalin nuppuja edessään. Koko tämän  vajaan kuukauden aikana mitä kiinteitä on maisteltu hän ei ole osoittanut yhtä suurta innostusta asiaan kuin eilen. Hän maistoi parsakaalia ensimmäistä kertaa, ja imeskeli nuppuja ihan antaumuksella. Toki suurin osa parsakaalista päätyi lattialle, mutta varmasti jonkin verran suuhun ja toivon mukaan myös vatsaan saakka. Meidän vauvasta tulee siis mitä ilmeisimmin sormiruokailija.

Nyt täytyisi vain keksiä, kuinka oikein saisin kasvikset kunnolla höyrytettyä. Eilen laitoin parsakaalit siivilässä kattilaan, jonka pohjalla oli kiehuvaa vettä, ja kannen päälle. Kaalit eivät kuitenkaan olleet kypsyneet edes 15 minuutissa, ja loppujen lopuksi kippasin ne veteen ja keitin kypsiksi. Varsinaista höyrytyskattilaa minulla ei ole enkä tiedä raaskinko ostaakaan... Mutta hankinta, jonka ehdottomasti haluan, on Stokken table top -tarjotin jonka näin eilen Stockmannilla. Luulisi tekevän ruoan tarjoilemisen a:lle ja pöydän siivoamisen edes hieman helpommaksi...

PS. Tervetuloa blogini seuraajaksi blackmoonlily :)

2 kommenttia:

  1. Ikeasta saa muistaakseni 3-4 eurolla höyrytysosan, joka sopii tavalliseen kattilaan. Se on meillä hankintalistalla ainakin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä Suski, pitäis yrittää joku kerta piipahtaa hakemaan sellainen. Ikea on vain 10km päässä mut siellä tulee käytyä aika harvoin kun ei lasten kanssa kolmisin viitsi eikä koko perheen kera koskaan ehdi...

    VastaaPoista