torstai 27. kesäkuuta 2013

Hiilarinhimottomuutta ja hikitreeniä

Tänään oli vähähiilihydraattisen ruokavalioni kolmas päivä, ja aamulla paino oli lähes kaksi kiloa vähemmän kuin  toissa-aamuna. Yllätyksekseni minun on ollut äärettömän helppo pysyä erossa herkuista. Olisikohan niin, että hiilareiden vähäisyys hillitsee myös niiden himoa kuten olen joskus aiemminkin miettinyt. Ainakin herkkujen himo on ollut pahinta silloin kun ruokavalioon on kuulunut enemmän hiilareita, kun taas Fitfarmin vhh-dieettien aikana herkkujen himo oli paljon vähäisempää. 

Pakko kyllä myöntää, että tänä iltana minun teki hieman mieli herkkuja kun mies söi englanninlakuja. Sain kuitenkin hillittyä itseni suhteellisen helposti, kun ajattelin sitä että huomisiltana pääsen laivalle ja saan herkutella illallisbuffetin ihanuuksilla...

Tämän päivän salitreeni oli taas kovin hikinen, ja olinkin varautunut tavallista kevyemmällä vaatetuksella kuten kuvista näkyy. Vatsa on yhä ihan järkyttävä, mutta jospa se siitä kunhan palaan risteilyn jälkeen taas ruotuun...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti