tiistai 25. kesäkuuta 2013

Hyvästit turvotukselle

Tämän aamuista vaa'an lukemaa en todellakaan olisi halunnut nähdä. Painoni oli nimittäin hurjat 73,5kg eli yli viisi kiloa enemmän kuin alimmillaan huhtikuussa.
Tästä ei voi eikä SAA mennä kuin alaspäin. 



Kesäloman loppumisen kunniaksi pääsin pitkästä aikaa myös salille ja teinkin oikein kunnon koko kropan hikitreenin. Sykemittarin mukaan kulutin 782kcal eli tosi hyvin. Valokuvista voitte kuitenkin huomata, että tuo vatsa ei kuitenkaan yhdellä treenillä katoa...

Tänään oli ensimmäinen herkuton päivä aikoihin, eikä minun oikeasti tehnyt herkkuja edes mieli. Olin päivän vähäisillä hiilareilla syöden niitä vain kasvisten ja aamu-/iltapalamarjojen muodossa sekä palautusjuomassa. Illalla alkoikin päänsärky, jonka uskon johtuvan tästä hiilarivieroituksesta ja johon ei edes särkylääke tunnu auttavan. 

En todellakaan usko pääseväni kaikesta turvotuksesta eroon ennen perjantai-iltana alkavaa risteilyä, mutta jospa edes osa ehtisi hävitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti