maanantai 3. kesäkuuta 2013

Motivaatiomuistutus

Siskoni otti minusta pari päivää sitten tämän valokuvan :


Mielestäni kuva on sen verran hyvä, että sitä katsoessani herkkuja ei tee mieli sillä haluan pitää kroppani tässä kunnossa enkä paisuttaa sitä takaisin vanhoihin mittoihin. 

Eilen juhlimme tosiaan kahden siskoni valmistujaisia, ja sain paljon kehuja hoikistuneesta ulkomuodostani. Jopa sisarukseni sanoivat minun laihtuneen sitten viime näkemän, vaikka tässä välissä olleiden 2,5 kuukauden aikana paino ei kyllä ole hievahtanut mihinkään. Siskoni sanoi myös ettei usko minun painavan 70 kiloa, sillä näytän hänen mielestään paljon pienemmältä. 

Jotenkin minun on kovin vaikea kuvitella, miltä näytän muiden silmissä, mutta ottamaamme sisaruspotrettia katsoessani on ainakin ihanaa huomata että en todellakaan ole enää "se lihava sisko" vaan sulaudun muiden joukkoon jo todella hyvin. Vielä kun vaan saisi oman pääkopan siihen kuosiin, että oikeasti hahmottaisin itseni normaalipainoisena tai jopa hoikkana...

Tällä hetkellä vatsa on eilisen herkkupäivän jälkeen turvoksissa, mutta tänään olen sentään pystynyt hillitsemään herkuttelun himoni yhtä pientä raparperipiirakan palaa lukuunottamatta. Ehkä kuitenkin sallin illalla itselleni myös palan äitini tekemää, maailman parasta kermakakkua jonka täytteenä on lakkahilloa...

4 kommenttia:

  1. Näytät tosi hyvältä!! :) Blogissani on tunnustus blogillesi.

    VastaaPoista
  2. Moi! :)

    Olen 15 vuotias urheileva ja hoikka tyttö, mutta äitini ei pidä lainkaan huolta itsestään. Hän syö pizzaa ja hampurilaisia, juo joka viikonloppu hirveästi alkoholia ja tupakoi. Hän myös nauraa, kun sanon, että hänellä on riski ihosyöpään kun hän palaa niin usein auringossa. Hän on siis ylipainoinen, tupakoiva ja (niin pahalta kuin se itselleni tuntuukin myöntää) ehkä myös hieman alkoholisoitunut. Hän ei siis pidä kokonaisvaltaisesti lainkaan huolta itsestään.

    Luin blogiasi, ja on huippua, että pidät huolta itsestäsi! Olet varmasti lapsillesi juuri se ''maailman paras äiti''. On oikeasti todella, TODELLA, arvostettavaa, miten huikeaan kuntoon olet päässyt. Olet mainio esikuva lapsillesi ja mikset muillekin.

    Ihailen suuresti saavutuksiasti,


    Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista! Haluan todellakin olla lapsille hyvänä esimerkinä terveellisistä elämäntavoista ilman että saavat sellaisen kuvan että pysyäkseen kunnossa on laskettava kaloreita ja punnittava ruokia loppuelämänsä.

      Poista