perjantai 24. lokakuuta 2014

Ainakin parempi kuin viime vuonna

Nimittäin tämän vuoden liikuntasaldo. Viime vuonnahan kuntoilin yhteensä 150 kertaa, ja eilen tuli tämän vuoden 151. kuntoilu kun kävin kaverin kanssa tunnin sauvakävelylenkillä. En ollut ihan varautunut nollakeliin, ja vaikka juoksutakin alla oli kerrastonpaita ja housujen alla pitkälahkeiset niin alkumatkasta meinasi silti tulla vilu. Minun olikin pakko hyppiä paikallani aina kun mukana ollut kaverin koira pysähtyi nuuhkimaan tienvierustoja. Toisaalta, ehkä oli parempikin että pysyin koko ajan liikkeessä.

Tänä vuonnahan minulla oli alunperin tavoitteena 200 liikuntakertaa, mutta en oikein usko että saan yhdeksässä viikossa kasaan 50 kertaa. Eihän se toisaalta olisi kuin viisi kertaa viikossa (ja joinakin viikkoina kuusi), mutta se tuntuu aika haastavalta ottaen huomioon että olen viime aikoina ehtinyt kuntoilla ehkä 3-4 kertaa. Aerobisia minulla on tullut aiottua enemmän, sillä salitreenejä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla 120 ja aerobisia 80, nyt aerobista on kasassa 74 ja salitreenejä 73. Eipä sillä sinänsä niin väliä ole miten liikun, kunhan liikun.

Tällä hetkellä minulla on harkinnassa PT-asia. Sain nimittäin tietää, että entisen työkaverini Even kovin kehuma PT on myös minulle puolituttu henkilö, ja keskustelimme että voisin lähteä hänen ohjattavakseen. Minua vain arveluttaa tällä hetkellä että onko siihen kuitenkaan varaa ja että riittääkö minulla motivaatio kunnon treenaamiseen yhden viikottaisen salitreenin sijaan. Puhumattakaan jonkin tietyn ruokavalion noudattamisesta. Toisaalta talvella tulee taatusti lenkkeiltyä vähemmän, eli ehkä kannattaisi siis panostaa siihen kuntosaliin uusien ohjelmien ja PT:n tsempin muodossa...

2 kommenttia:

  1. Nyt vaan pt:n kanssa treenaamaan jos suinkin mahdollista. Siitä saa ihan erilaista buustia treeniin ja samalla sen ruokavalionkin noudattamiseen.

    Hyvältä kuulostaa liikunnan, se on kuitenkin 150 enemmän kuin ei yhtään. Hyvällä mielellä eteenpäin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi siis todellakin mieli palkata se PT, mutta pitänee keskustella vähän miehenkin kanssa...

      Poista