lauantai 4. lokakuuta 2014

Ensimmäiset kiusaukset

Toivoin tänään enemmän kuin hartaasti, että olisin luvannut aloittaa herkkulakon vasta maanantaina. Päätimme nimittäin eilen illalla että tulemme tänään appivanhempieni luo yökylään. 

Täällä on tunnetusti aina kaikenlaista hyvää tarjolla, ja tänään olisin voinut syödä seuraavia: 




Mutakakun ja tuoreen omenapiirakan lisukkeena oli jäätelöä, mutta sain hillittyä itseni ja join vain kahvia. Anoppi kysyi enkö ota mitään, muttei kysellyt enempää kun vastasin että kahvi riittää tällä kertaa. Liekö huomannut, että olen lihonnut sen verran että parempi olla vaihteeksi syömättä...

Kaikkein suurin houkutus päivän aikana on ollut tämä:


Tavallisesti olen napostellut tarjolla olleita suklaita aina kun lasten silmä on välttänyt, mutta tänään en koskenutkaan näihin. Huomasin kyllä, kuinka olisi ollut kovin helppo sortua ihan huomaamatta syömään vaikka kuinka paljon ylimääräisiä kaloreita, eikä siis ihme että paino on pikkuhiljaa noussut kun olen jo monen kuukauden ajan antanut mieliteoilleni periksi aivan liian usein. 

Nyt kun vaan saisin pidettyä samanlaisen motivaation jouluun saakka...


1 kommentti:

  1. Oih! Mä en tiedä, olisiko mulla ollut yhtä paljon selkärankaa. Tosi hyvä suoritus!

    VastaaPoista