torstai 10. marraskuuta 2011

Sortumavaarassa

Vielä kertaakaan en ole ollut tän herkkujenostolakon aikana niin lähellä sortua kuin äsken piipahtaessani lähikaupassa. Jos mä eilen ajattelin, että väsymys on tosi suuri syy makeanhimoon, niin tänään se korostuu entisestään. Eilen illalla yritin kaikkeni, jotta a nukkuisi yön kunnolla ja omassa sängyssään. Korotin sängynpäätyä, vein huoneeseen pyykkikorillisen märkiä vaatteita ja silppusin sipulia harson sisään pinnasängyn jalkopäätyyn. Siitä huolimatta jouduin heräämään yöllä valehtelematta tunnin välein. Pikku-a nukahti kyllä joka kerta kun vain tyrkkäsin tissin suuhun, mutta heräsi alle tunnin kuluttua. Neljältä väsyin hänen huoneessaan juoksemiseen ja otin a:n viereen nukkumaan, mutta loppuyökin oli levoton nuhaisen vauvan kanssa.

Tänään olo on siis lievästi sanottua koomainen. Onneksi sain sentään viedä iso-A:n hoitoon. Kotimatkalla piti piipahtaa lähikaupassa, ja siellä kaikki mahdolliset herkut suorastaan huusivat huomiota. Ensin leivoshylly, sitten keksit, katselin jopa karjalanpiirakoita kuola valuen suupielistä. Seuraavaksi olivat vuorossa suklaavanukkaat, sitten homejuustot ja viimeisenä jäätelöt. Hyvä, että ainakaan karkkihylly ei ollut matkani varrella...
Kaikki herkut suorastaan vaativat minua ostamaan ne, "eihän yksi pieni pulla/suklaavanukas/homejuusto tms. haittaa" ne houkuttelivat. Onneksi sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain pullollisen ED Green lightia, jossa ei ole paljonkaan kaloreita.

Yritän nyt tosissani pysyä herkuista erossa ainakin lauantaihin, jolloin juhlimme miehen kanssa hääpäivää ja lähetämme iso-A:n anopin luo hoitoon. Pikku-a on kyllä kanssamme kotona, mutta saamme kuitenkin ottaa paljon rennommin isosiskon ollessa hoidossa. Sitä siis odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti