tiistai 8. lokakuuta 2013

Takkuamista

Tänään oli haastava päivä. Yskän takia yö oli katkonainen, kun pikku-a:kin herätteli. Aamulla ensin niin hyväntuulinen tyttö veti jostain pultit juuri ennen hoitoon lähtöä (liekö ollut nälkäinen kun sai aamupalan vasta päiväkodissa) ja jouduin pukemaan itkupotkuraivarin kourissa olleen tytön väkisin.

Töissä oli takkuista ja iso osa päivästä kului (osittain turhassa) koulutuksessa. Fiilis oli koko päivän väsynyt ja ärtynyt, vaikka työpäivä päättyikin onnistumiseen eräässä asiassa. Jossain vaiheessa minun teki todella paljon mieli jotain hyvää, mutta itsekuri piti tänäänkin. 

Päivälliseksi söin tänään desin verran riisiä broilerin fileesuikaleiden, Uncle Ben'sin sweet&sour -kastikkeen ja tuorekurkun kera, muu päivä meni Liten ohjeiden mukaan. 


Minua alkaa vähitellen ärsyttää tämä yskä, joka ei näytä helpottamisen merkkejä. En ole käynyt salilla kolmeen viikkoon tai harrastanut mitään muutakaan liikuntaa, ja jo pelkkä portaiden kiipeäminen työpaikalle kolmanteen kerrokseen saa aikaan yskänpuuskan ja voimattoman olon. Toivottavasti pääsisin yskästä eroon tämän viikon aikana, jotta voisin mennä ensi viikolla salillekin...

1 kommentti:

  1. Heitin sulle haasteen ;) http://ashtadance.blogspot.fi/2013/10/haaste.html

    VastaaPoista