perjantai 15. marraskuuta 2013

Tällaista tänään (tai siis maanantaina)

http://bodycamp.eu/tuote/ms-fitness
(Kuvasta pääsee osoitteeseen josta se on lainattu)


Viime aikoina olo ei todellakaan ole ollut paras mahdollinen, vaan pikemminkin päin vastoin. Turvottaa ja närästää, ja herkkuja on tullut yhäkin syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Olen jo viikkokausia haaveillut BodyCampin Ms. Fitness -valmennuksesta ja osallistunut kaikkiin mahdollisiin arvontoihin sen saadakseni, mutta tuuria ei ollut. Eilen - tai oikeastaan toissayönä - aloin miettimään, että joskohan eräs ystäväni Ensi kesän kaunottarista suostuisi jakamaan saamansa useamman sadan euron arvoisen BodyCampin lahjakortin kanssani jolloin pääsisin osallistumaan valmennukseen hänen kanssaan. Kannatti kysyä, sillä homma sopi hänelle ja BodyCampiltakin suostuivat lahjakortin siirtämiseen minulle.

Virallisestihan tuo Ms. Fitness alkoi jo tänään, mutta koska olin BC:hen yhteydessä vasta eilen illalla niin sain ohjelmanikin vasta iltapäivällä. Tarkoitus ei muutenkaan ole aloittaa ruokavalion noudattamista ennenkuin vasta maanantaina, sillä tänään juhlimme miehen kanssa 5. hääpäiväämme ja viikonloppuna saamme lapset yökylään isovanhempiensa luo. Tiedossa on siis elokuvissa käynti (leffapopcornit on ihan pakollinen osa), noutoruokaa ja sohvalla löhöämistä...

Muutenkaan en aio pahemmin stressata tuosta valmennuksesta ennen vuodenvaihdetta, sillä kaikenlaisia pikkujouluja ja kissanristiäisiä on useampana viikonloppuna. Viikolla olisi kyllä tarkoitus pysyä ohjelmassa ja samoin päästä salille uuden ohjelman mukaan. Tämä viikko on muuten ollut taas salitaukoa, sillä minulla oli maanantaina ja tiistaina kuumetta ja muutenkin flunssainen olo.

Uusi ohjelmani on itse asiassa hyvin samanlainen kuin aiempikin eli Get Fit. Hiilareita on itse asiassa jopa vähän enemmän, mikä ehkä vähän jännittää siinä mielessä että riittääkö motivaatio pysymään ruokavaliossa - aiemminhan hiilareiden syönti on tuntunut ylläpitävän niiden himoa ja olen sortunut ihan liian helposti. Jos ruokavalio olisi ollut aivan erilainen, olisi ollut ehkä henkisesti jollain lailla helpompi saada hommaan myös eri meininki kuin aiemmin. Nyt, kun ruokavalio on samanlainen kuin silloinkin kun en pysynyt ruodussa, niin sorrunko samaan eli jättämään syömisiä pois ja korvaamaan ne jollain ylimääräisellä?

Treenijuomat ovat Ms. Fitnesissä eri merkkiä kuin mitä minulla on tähän asti ollut, mutta käytän kyllä nykyiset pois ensin. Treeniohjelma on aika samankaltainen kuin viimeisin Get Fitin aikana saatu, mutta onneksi kuitenkin tarpeeksi erilainen jotta siinä pitäisi riittää haastetta. Aiempi treeniohjelma oli itse asiassa viisijakoinen, nyt viikkoon pitäisi yrittää saada vain neljä salikertaa mikä on toisaalta parempi kuin ennen.

Uusi valmennus kestää siis puoli vuotta, ja viimeistään vuoden alusta olisi tarkoitus aloittaa sen noudattaminen täysillä - ja kuten jo kirjoitinkin, myös marras-joulukuussa olisi aikomus noudattaa ohjeita viikolla. Parhaan muuttujan palkintoa en todellakaan aio tavoitella, sillä tarkoituksenani olisi yhä löytää elämäntavat joita voisi noudattaa vaikka koko loppuelämän.

Loppuun vielä yksi mukava juttu. Meillä oli töissä eräs kilpailu, jonka voitin ja sain palkinnoksi 100 euron lahjakortin ihan mihin vaan. Olen jo pitkään halunnut uudet kengät salille, ja olin ajatellut käyttää lahjakortin paljasjalkakenkiin.  Eilen kävin töiden jälkeen kiertelemässä urheiluliikkeitä eri paljasjalkakenkiä kokeillen, ja päätin samalla piipahtaa myös Body Actionilla. Suureksi yllätyksekseni siellä olikin paikalla itse Ari 'Godzilla' Kokkonen, jolta sain kengistä kysellä. Body Actionilla ei itse asiassa ole varsinaisia paljasjalkakenkiä edes myynnissä, mutta Godzilla suositteli niin hyvin Otomixin kenkiä että päädyin ilmoittamaan pomolleni että saa käydä hakemassa sen lahjakortin tuonne Body Actioniin. Kengäthän tulevat joka tapauksessa nimenomaan salikengiksi, enkä malta odottaa että saan käydä ne liikkeestä ostamassa. Punaiset voisivat olla aika kivat...

Tässä vielä tämän päivän iltapala jolla juhlistimme miehen kanssa hääpäiväämme. Miten niin tuli taas kaloreita? Limu on sentään lightia...


3 kommenttia:

  1. Ensinnäkin onnea hääpäivän johdosta ja toiseksi saadessasi niinkin ihanan ystävän kun meidän XX on ;)
    Sen olen tässä omalla valmennuksella oppinut, että ruokaohjeita pitää noudattaa, kaikki on syötävä mitä sanotaan. En nyt tarkoita, että ennen tammikuuta aloitat pilkulleen noudattamaan vaan sitten kun päätät aloittaa. Mutta kokeile luottaa valmentajaan joka ohjeet laatineet, uskon että he tietävät mitä tekevät. Älä mieti miksi hiilareita on paljon vaan syö kaikki mitä käsketään. Itselläni on tiukka ukaasi, että KAIKKI on syötävä, mitään ei jätetä pois. Himoja varmaan tulee, mutta ne on tarkoitettu voitettavaksi.

    Laitan meille pari kuvaa mitä itse olen saanut aikaiseksi kahdessa kuukaudessa ja mielenkiinnolla odotan mitä vielä saan aikaan kun on neljä kuukautta jäljellä. :)

    Tsemppiä, tää on rankkaa mutta antoisaa, Luota siis ohjeisiin äläkä kyseenalaista niitä :)
    Ja nauttikaa toisistanne :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää hääpäivää!
    Itselläni oli samainen hääpäivä 18.10, joten saman vuoden morsiammia ollaan :).

    Mutta hauska törmätä tuttuihin, siis LadyPowerin ajoilta.
    Minä kuuluin ryhmään TeamSiskoksetPähkinänkuoressa.
    Siitä tämä innostus lähti ja nyt olen mukana tässäkin, ihan satasella. Tavoitteena ei ole vielä kisalavat, mutta eihän sitä tiedä, kuinka nälkä kasvaa syödessä. Ainakin yksi fani ilmoittautui jo eilen :D.

    Mä pelkäsin aluksi, että saan saman Stage1 ohjelman, jota LadyPowerissa noudatin ja edelleen. Mutta onneksi se oli muuttunut vähän, mutta tarpeeksi, että edelleen kiinnostaa. Ja se kadonnut motivaatiokin löytyi sieltä jostain :).

    Tsemppiä treeniin ja ruokavalioon, sen noudattaminen kyllä kannattaa, luulen :)!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsempistä! Nyt olisi tarkoitus noudattaa dieettiä mahdollisimman tarkasti. Jouluna rentoudun, ja mahdollisesti kummipojan synttäreillä, mutta toisaalta olisi hauska yrittää noudattaa dieettiä myös tuona synttäriviikonloppuna... Tämän hetkisistä mitoista on suunta vain alaspäin!

    VastaaPoista