sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lenkillä tauon jälkeen

Tänään pääsin lenkille ensimmäistä kertaa yli viiteen viikkoon. Totesin että ei varmaan kannata jatkaa lenkkeilyä siitä johon olin ennen taukoa jäänyt, mikä olikin oikein hyvä ajatus. Edellisen kerranhan lenkki kesti noin 40minuuttia, josta juoksua oli jo puoli tuntia yhteen putkeen. Nyt aloitin puhelimeni juoksukoulun ensimmäisestä treenistä, ja se oli ihan tarpeeksi. Lenkki kesti 35minuuttia, josta juoksin yhteensä noin 12 minuuttia minuutin putkissa. Jalat eivät ole pitkään aikaan tuntuneet niin raskailta kuin tänään, ja oikean jalkapohjan ulkosyrjässä meinasi juilia tuttuun tapaan, mitä ei ollut tapahtunut enää aikoihin. Lenkin lopussa olo oli kuitenkin ihana, eikä jalkakaan tuntunut enää kipeältä.

Nyt pitäisi vaan saada jatkettua lenkkeilyä koko loman ajan säännöllisesti, ja tietysti töihin paluun jälkeenkin. Minua harmittaa että yskä kesti niin kauan, ja että joudun sen vuoksi aloittamaan koko homman alusta sillä kunto on rapistunut todella paljon. Onneksi sen luulisi kohoavan nopeasti, olenhan kuitenkin kuntoillut aika säännöllisesti jo viimeiset pari vuotta.

Toivon vaan, että en sairastu heti uudestaan. Molemmat lapset ovat nimittäin sairaina. Pikku-a oli keskiviikon kuumeessa, ja eilen iltapäivällä huomasimme että hänen jalkoihinsa oli tullut muutama vesikello. Iso-A:han iski kuume eilen, ja tänään jalkoihin rakkoja. En tiedä onko kyseessä vesirokko vai enterorokko. Vesirokkoa on ollut päiväkodissa koko kesän, ja se olisi muutenkin hyvä sairastaa tässä vaiheessa kun lapset ovat vielä pieniä, mutta jos kyseessä on enterorokko niin on olemassa riski että se tarttuu myös allekirjoittaneeseen...

1 kommentti:

  1. Huh, tuo on kaikista pahin, siis aloittaa taas pitkän tauon jälkeen.
    Niin hirveää.
    Mutta yllättävän nopeasti saa kiinni sen, mihin on jääty. Toivottavasti et sairastu, vaan saat itsesi kiinni ja pääset siitä reippaasti ohi!

    VastaaPoista