Haastava herkkulakko

Ensimmäiset kolme viikkoa karkkilakosta sujuivat kuin leikiten, eikä minun tehnyt edes mieli mitään herkkuja. Tällä viikolla on ollut paljon vaikeampaa. Johtunee ehkä viikonlopun aikana tulleesta univelasta, jota ei meinaa saada kurottua umpeen millään. Parina yönä olen nähnyt - ja syönyt - karkkeja unissani, ja muistanut vasta jälkeenpäin että minunhan piti olla karkkilakossa! Onneksi en ole valveilla ollessa sortunut.

Olen miettinyt taas paljon sitä, että onko minun parasta pysytellä herkuista kokonaan erossa, vai pystyisinkö tulevaisuudessa pitämään viikottain vaikka yhden karkkipäivän jolloin saisin syödä jotain hyvää kohtuudella. Kuten säännölliset lukijat varmaan tietävätkin, niin olen yrittänyt samaa aiemminkin, mutta jossain vaiheessa homma on karannut käsistä ja herkuttelu on lipsunut myös karkkipäivän ulkopuolelle ja mennyt ihan överiksi. Toisaalta herkut eivät välttämättä ole olleet ainoa ongelma, vaan se että olen antanut itselleni luvan syödä kaikkea muutakin ylimääräistä ihan liikaa, mutta en voi väittää että suhteeni karkkiin ja sokeriin olisi millään lailla mutkaton ja helppo.

Joskus jopa toivon, että minulla olisi ongelma ennemminkin alkoholin kuin herkkujen kanssa.Viinaa pystyy sentään jollain tavoin välttelemään, mutta karkkia ja herkkuja tuntuu olevan tarjolla joka puolella. Viime aikoina jopa työpaikalla on ollut koko ajan jotain hyvää, mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä näppini erossa. Jos vain paino tippuisi edes vähän nopeammin, niin silloin olisi jotenkin helpompi pitää kiinni itsekurista. Nyt on välillä tuntunut siltä, että kun kerran mitään ei tapahdu niin ihan sama mitä syön. Esim. tänä aamuna paino oli taas 81,4kg (verrattuna sunnuntain 80,9 kiloon), mikä sai mielen matalalle. Tiedän mainiosti, että paino voi vaihdella satoja grammoja tai parikin kiloa jopa yhden päivän aikana, mutta olisi enemmän kuin mukavaa saada paino taas seiskalla alkavaksi... Onneksi PT sentään sanoi että olen selvästi hoikistunut, mutta itse en sitä huomaa peilissä enkä oikein vielä vaatteissakaan. Ehkä olo ei ole enää ihan niin turvonnut kuin vielä vaikka kuukausi sitten, mutta on vielä paljon matkaa ennen kuin olen taas omassa ihannevartalossani.

PT ja yhteinen treeni antoivat onneksi taas valoa päivään, eli ehkä - tai siis todellakaan - en luovuta ihan vielä. Ehkäpä yritän ottaa loppuviikon levon kannalta ja palauttelen väsyneitä lihaksiani, jospa olokin taas vähitellen piristyisi...