torstai 12. helmikuuta 2015

Jos ei muuta niin kuvia

Kun ei ole aikaa kirjoittaa, niin ei ole aikaa kirjoittaa. Viime postauksen jälkeen fiilis on taas ollut parempi, eikä herkkujakaan ole tehnyt enää mieli. Lauantaina oloni oli koko päivän todella väsynyt, ja päivällisaikaan en jaksanutkaan alkaa kokkaamaan itselleni mitään omaa ruokaa vaan söin uunimakkaraa ja perunamuusia muun perheen kanssa (piti kyllä tehdä kotitreeni ennen ruokailua, mutta väsymykseltäni en jaksanut edes sitä). Tämä herkkuruoka sai oloni kerralla paremmaksi, ja kun punnitsin makkaraa ja muusia vain vähän ja muut päivän syömiset olivat kunnossa, niin makrotkin jäivät vielä sallittuihin rajoihin ylimääräisiä hiilareita lukuunottamatta.

Tämä viikko on ollut taas paljon parempi. Maanantaina ketutti ja väsytti, mutta muut päivät ovat olleet suorastaan aurinkoisia. Tiistaina minulla oli kotipäivä lasten kanssa iso-A:n flunssan vuoksi, mutta onneksi korvissa ei ollutkaan tulehdusta edellisen yön itkuista huolimatta, ja kun tyttö oli kuumeetonkin niin kävimme lääkärireissun yhteydessä lounaalla kiinalaisen ruoan merkeissä ja ulkoilimme pitkän tovin.

Nyt odotan innolla viikonloppua ja työpaikan isoja bileitä, toivotaan ettei kukaan perheestä ehdi sairastua ennen sitä...

Tässä vielä kuvia viime aikojen syömisistä:

Broileria ja shirataki-nuudeleita kookosmaitokastikkeessa sekä paistettua kesäkurpitsaa

Jauhelihakastiketta (jauhelihaa, tomaattimurskaa, sipulia, paprikaa, kookosmaitoa) ja shirataki-nuudeleita


Muun perheen versio samalta aterialta eli spagettia ja jauhelihakastiketta, tomaattimurskan sijaan tuoreita tomaatteja


Treenin jälkeinen ateria eli karjalanpaistia ja perunaa sekä paistettua ruusukaalia (+tomaattia)


Toisen treenin jälkeinen ateria samaa karjalanpaistia, kasviksena porkkanaraastetta


Viime lauantain cheat-meal eli uunimakkaraa, perunamuusia, raejuustoa, porkkanaraastetta ja kurkkua

Broilerin ohutleikettä, paistettuja herkkusieniä ja kesäkurpitsaa sekä cashew-pähkinöitä


Lounas kiinalaisessa ravintolassa. Vähän teki mieli friteerattua kananpoikaa hapanimeläkastikkeessa, mutta totesin että ehkä nuo liha-kasvis-ruoat ovat edes vähän kevyempi vaihtoehto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti