Työpäivä meni tosi hyvin, ja töiden jälkeen ehdin käydä lenkilläkin. Sitten tulimme koko perhe kotiin, ja oli päivällisen aika. Ruoka (broilerisuikaleita, herkkusieniä ja paprikaa kookosmaidossa spagetin kera, omalla lautasellani shirataki-nuudeleita), joka eilen maistui lapsille hyvin, ei tänään kelvannut iso-A:lle ollenkaan. Kiukutellessaan tyttö heitti koko lautasellisen ruokaa lattialle - ONNEKSI paljaalle lattialle ja lautanen pysyi ehjänä -, josta rangaistus oli se että ilmoitimme ruokaa olevan seuraavan kerran tarjolla iltapala-aikaan. Siitähän se riemu vasta repesikin, ja seuraavan vajaan tunnin saimme kuunnella täyttä kurkkua kirkuvaa lasta, joka pyöriskeli lattialla potkien ja huitoen ja yritti välillä ottaa väkisin syömistä jääkaapista.
Jonkin ajan päästä hän onneksi rauhoittui, kunnes ennen iltapalaa alkoi riehuminen. Iltapala maistui tytölle hyvin, mutta syömisen lomassa juostiin koko ajan pois omalta paikalta, ja lapset kiusasivat toisiaan puolin ja toisin. Loppujen lopuksi oma itsehillintä alkoi olla jo niin romuna, että katsoin parhaaksi vetäytyä toiseen huoneeseen ja jättää mies huolehtimaan iltatoimista.
Itse asiassa olen jopa ylpeä siitä, että onnistuin koko päivällisepisodin ajan pysymään itse rauhallisena ja olemaan hermostunutta. Liekö asiaa auttanut se, että söin oman päivälliseni loppuun ennen kuin aloin siivoamaan lapsen tekemää sotkua, ja pahin kiukku tytöllä alkoi vasta sen jälkeen kun sitten sanoin että iltapala on seuraava ateria. Iltapalariehumisen aikaan minullakin alkoi olla jo nälkä, ja huomasin hermostuvani paljon helpommin.
Sanonnan "hyvä ruoka, parempi mieli" voisi ainakin omalla kohdalla vaihtaa muotoon "hyvä ruoka, paremmat hermot", sillä jaksan selvästikin lasten kiukuttelua ja riehumista paljon paremmin kun en ole nälkäinen. Nyt on masussa iltapala, enkä malta odottaa että pääsen nukkumaan - heti Myrskyluodon Maijan viimeisen osan jälkeen..
Mutta hei, meidän perheellä alkoi kesäloma vol. 2, eli koko ensi viikko vapaalla ja käytännössä vielä ilman mitään suunnitelmia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti