maanantai 8. heinäkuuta 2013

Treeniviikko - tai sit ei...

Tällä viikolla pysyn ruodussa neljä päivää putkeen, ja testaan ensimmäistä kertaa BodyCampilta saadun nelijakoisen saliohjelman eli käyn siis salilla neljänä peräkkäisenä päivänä maanantaista torstaihin. 

Hyvä suunnitelma, joka valitettavasti romuttui ennen kuin ehti edes alkaakaan. Huomasin nimittäin jo eilisiltana että kurkku alkoi olla arka, ja tänä aamuna se olikin jo kunnolla kipeä. Optimistina otin kuitenkin salikamat töihin, mutta päivän kuluessa oloni muuttuu koko ajan flunssaisemmaksi ja päätin unohtaa salitreenin suosiolla. 

Flunssahan ei tietysti estä ruodussa pysymistä, eihän? Paitsi kun itsekuri on nollassa ja kurkku suorastaan huutaa jäätelöä turruttamaan kipua. Ja jäätelönhän on tottakai pakko olla se kaupan isoin suklaatuutti...

Varasin pari päivää sitten ajan työterveyslääkärille, sillä olen kärsinyt lukkiutuvista korvista ja korvakäytävien kihelmöinnistä jo jonkin aikaa. Saa nähdä, suostuuko lääkäri kirjoittamaan samalla käynnillä sairauslomaa, vai joudunko jaksamaan töissä loppuviikon...

2 kommenttia:

  1. Voi ei, se flunssa sitten hiipi sinnekin päin! :( Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sain pari päivää sairauslomaa, uni tekeekin aika hyvää...

      Poista