Tunnesyöpön tunnustukset

Kuten jo edellisessä postauksessa vihjasinkin, viime lauantain polttareita seurasi aivan järkyttävä väsymys. Toki väsymys ei ollut vain polttareista johtuvaa, sillä pari niitä seuraavaa yötä olivat levottomia (pikku-a herätteli taas monta kertaa yössä ties miksi) enkä saanut kurottua univelkoja mitenkään. Väsymys oli niin armoton, että kaikki energia kului siihen että jaksoin ylipäätään olla pystyssä, töissä ja lasten kanssa. Salilla olin ajatellut käydä, mutta väsymys oli hyvä tekosyy jättää treeni väliin. Tiistaina olin aikonut käydä lenkillä ennen töihin lähtöä, mutta pikku-a:n heräteltyä parhaimmillaan tunnin välein en todellakaan kyennyt heräämään yhtään aiemmin kuin oli pakko. Sen sijaan kykenin mättämään vatsani täyteen herkkuja. Tällä viikolla huomasin taas, kuinka tunnesyöppö olenkaan. Väsyneenä oli ihana piristää itseään herkuilla, ja samoin kun tunsin oloni ärtyneeksi syystä jos toisestakin niin lohdutin itseäni syömällä sokeria ja rasvaa.

Huomaan itsekin, kuinka tuosta väsymykseen ja huonoon oloon syömisestä tulee kierre. Kun on väsynyt, niin haluaa piristää itseään ja saada energiaa herkuista. Niistä tuleva hyvä olo kestää noin viisi minuuttia ja sitten on taas väsynyt ja ärtynyt olo. Ja vaikka tietäisi kuinka hyvin, että väsymys häviäisi varmasti tehokkaammin puhtaan ruoan ja liikunnan avulla, niin silloin kun uupumus on pahin niin liikunta ja terveellinen ruoka on yhdistelmä jota en voi kuvitellakaan.

Keskiviikkona väsymys ei ollut yhäkään hellittänyt, mutta menin miehen kanssa samalla autolla töihin. Työpäiväni kuitenkin loppuu osittaisen hoitovapaan vuoksi kaksi tuntia aikaisemmin, ja minun oli "pakko" mennä salille. En tajua miksi oli muka niin suuri yllätys, että oloni oli treenin jälkeen parempi kuin koko viikolla. Torstaina oli puolestaan vuorossa treeni PT:n kanssa töiden jälkeen. Työpäivän aikana ärsyynnyin paristakin asiasta, ja olin todella pahalla tuulella ennen treenejä. Treeni sai kuitenkin ajatukset muualle, ja kuten tavallista löysin itsestäni uusia lihaksia. Treenasimme Janinan kanssa jalkoja, ja sain ohjeeksi tehdä jatkossa kyykkyjä boksikyykkyinä, jolloin selkä ei rasitu ihan niin pahasti ja pystyn tekemään sarjat huomattavasti suuremmilla painoilla kuin tähän saakka. Kyykyissähän minulla ei ole ongelmaa siinä etteivät jalat kestäisi, mutta selkä kipeytyy jo pienistäkin painoista. Kyykkäämällä tuolille istumaan ja siitä ylös saan ehkä selkääni vähitellen vahvistettua. Lisäksi tein ensimmäisen kerran x-kävelyä vastuskuminauhan kanssa, ja nyt muuten tuntuu pakaroissa että jotain on tullut tehtyä! Boksikyykky ja X-kävely ovat siis taatusti mukana jalkatreenissä jatkossakin.

Juhannusta meidän oli tarkoitus viettää miehen vanhempien luona. Meidän piti mennä sinne aattoaamulla, ja juhlia lauantaina pikku-a:n syntymäpäivää anoppilassa (yhteissynttäreinä pikku-a:n kahden serkun kanssa jotka täyttävät myös kolme vuotta). Miehen siskon kunto kuitenkin heikkeni taas, ja suunnitelmat peruuntuivat. Sen sijaan kävimme koko perhe sairaalassa katsomassa häntä, ja vietimme sitten juhannusaaton kotona neljään pekkaan. Ilmoitus juhannussuunnitelmien peruuntumisesta tuli kuitenkin vasta perjantaiaamuna, kun olin jo ehtinyt pakata kaikki tavarat ja olin suunnilleen valmis lähtöön. Koko homma sai oloni taas tosi ärtyneeksi. Vaikka ymmärrän täysin että juhliminen ei taatusti kiinnosta jos oma lapsi /sisarus on sairaalassa letkuihin kytkettynä, niin olin silti tosi pettynyt ja sen vuoksi oloni oli entistäkin pahempi kun tunsin oloni suoraan sanottuna itsekkääksi p****ksi joka ajattelee vaan omaa napaansa. Mikä olisikaan siis ollut parempi tekosyy syödä suklaata miehen ja pikku-a:n ollessa päiväunilla ja iso-A:n katsoessa lastenohjelmia? Illalla puolestaan herkuttelimme miehen kanssa pussillisella juustonaksuja, joihin pikku-a ei ollut suostunut koskemaankaan ja joista iso-A nakersi yhden maistiaisen kommentilla "pahaa".

Serkusten synttärikakku, nam!

Lauantai-aamuna miehen veli soitti ja sanoi, että juhlitaan sittenkin synttärisankareita. Suuntasimme siis miehen vanhempien luo, tosin he itse lähtivät melkein heti sairaalaan ja me muut grillasimme sekä vietimme syntymäpäiväjuhlia heidän luonaan. Synttärikakkua tuli vedettyä kaksin käsin, ja illalla kotiuduttuamme vielä irtokarkkejakin ihan vaan koska niitä oli kaapissa.

Irtokarkkien jämät ennen kuin menivät eilen parempiin suihin...

Nyt olisi kuitenkin tarkoitus riuhtaista itseni pois herkuista viikoksi, kunnes juhlimme pikku-a:ta oman sukuni kesken ensi sunnuntaina. Vieroitusoireet ovat taatusti taas valtavat kun olen koko viikon vain syönyt koko ajan. Herkuttelu näkyy jo vatsassakin, joka on niin turvoksissa että jouduin vaihtamaan eilen vaatteeni juuri ennen lähtöä synttärijuhlille sillä päälleni laittama mekko oikein korosti sen alla ollutta pallomahaa. Minä suorastaan vihaan sitä, kuinka annan itseni sortua väsyneenä ja/tai huonotuulisena. Varsinaisesta herkuttelusta en tunne edes morkkista vaan nautin joka suupalasta, mutta jälkeenpäin ei ole kiva katsoa turvonnutta vatsaa tai vaa'an lukemaan - enkä muuten muista koska olisin viimeksi vaa'alle uskaltanutkaan. Kuinka ihmeessä mä saisin elämäntavaksi sen, että pysyisin helposti erossa herkuista aina viikolla, ja saisin sitten hyvällä omatunnolla herkutella viikonloppuna yhtenä päivänä ilman että jäisi putki päälle?