tiistai 11. marraskuuta 2014

Minne pääsinkään

Jostain syystä pääsi vierähtämään kolme viikkoa edellisestä salitreenistä, mutta tänään pääsin vihdoinkin taas treenaamaan. 


Minulla ei ole ollut näin hauskaa salilla pitkään aikaan. Mihinkään ei ollut kiire ja sain keskittyä treeniin kunnolla. Lempimusiikkini sai minut jopa tanssimaan sarjatauoilla, onneksi sain olla salilla yksin. 



Kuten kuvista huomaa, vähäinen liikunta ja liiallinen herkuttelu näkyvät kropassa. Toivon kuitenkin että saisin itseäni taas niskasta kiinni ja mahtuisin pian pareihin housuihin joita en vatsarasvan pursuilemisen vuoksi viitsi tällä hetkellä käyttää...


Varsinaisen treenin jälkeen minulla oli vielä aikaa polkea kuntopyörää puoli tuntia, jonka tein intervallitreeninä. 


Puolen tunnin pyöräily oli kyllä lievästi sanottuna haastavaa, sillä takamus ei ole tottunut pyörän selässä istumiseen. Hammasta purren pysyin kuitenkin pyörän selässä loppuun asti, minkä jälkeen olin todella tyytyväinen itseeni. 

Tällaisia treenejä lisää, kiitos!


1 kommentti:

  1. Hyvä treeni on parasta! Tuolla wattbikella saakin kyllä tosi hyvät intervallit tehtyä, kun näkee polkemansa tehot samalla. Samoin siitä on hyvä katsoa, että pyöritystekniikka on kunnossa. Itse teen usein tuolla tunnin treeniä, jossa on keskellä kovempi intervalli osa esim. 4x4min tai 10x2min, kova treeni on myös 10-15x40s 20sekunnin palautuksilla, kun vain pitää tarpeeksi tehoa ja pyöritysnopeutta yllä. Äkkiä se takapuoli pyörään tottuu, tosin itselläni on pehmusteet ajohousuissa, kun tulee sen verran ajettua. Toivotaan, että hyvä treeni saa hyvän draivin päälle jatkossakin!

    VastaaPoista