Luin eilen Neiti Michelinin
blogikirjoitusta, ja huomasin miettiväni että "kunpa minäkin...". En ehtinyt oikeastaan tuota ajatusta pitemmälle, kun tajusin miten naurettava se oli. Minähän
olen onnistunut omassa projektissani, ja näytän sekä omasta että muidenkin mielestä jo ihan hyvältä. Tuo ajatus kuitenkin sai minut ymmärtämään että en taida vieläkään oikeasti käsittää olevani (suunnilleen) normaalipainoinen.
Johtuisiko tämä epätoivoinen olo sitten siitä, että viime viikot ovat menneet herkutellessa? Olen syönyt enemmän tai vähemmän ylimääräistä joka päivä määrien oikeastaan vain kasvaessa koko ajan. Päivät menevät kyllä pääaterioiden - aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala - osalta ohjeiden mukaan, mutta herkuttelen liikaa enkä ole harrastanut lainkaan liikuntaa. Ei siis ihme, että paino on kivunnut taas päälle 70 kilon. Kun tuohon lisää sen että en käy vaa'alla läheskään joka päivä, on vaarana se että huomaan jossain vaiheessa turvonneeni muodottomaksi. Peilistä näkyy jo nyt paisunut vatsa, mutta onneksi kaikki housut mahtuvat vielä jalkaan. Alkaisi siis olla korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni
ennen kuin housut jäävät pieniksi.
Olen miettinyt sitä kuinka viime kesänä ei tehnyt edes tiukkaa olla ilman herkkuja - tai ylipäätään hiilareita. Ensimmäisen superdieetin 6 viikkoa meni pilkulleen ohjeen mukaisesti ja SD Extrakin lähestulkoon. Jopa vanhempieni luona pystyin olemaan ilman kahvipöytäherkkuja. Nykyään se ei todellakaan onnistu, vaan käytän "koska olen normaalipainoinen, saan myös välillä herkutella" -mantraa tekosyynä sille että saan santsata äidin kahvipöydästä sen seitsemää herkkua. Toisaalta en usko että pystyisin olemaan myöskään täysin ilman hiilareita (saaden niitä vain vihreistä vihanneksista ja marjoista kuten SD:n aikaan), vaikka mietinkin että vaaditaanko sitä jotta oikeasti pääsisin eroon tästä hiilarikoukusta.
Olen jopa alkanut miettimään uuden superdieetin aloittamista, mutta se olisi todella tyhmää sillä minulla on BodyCampilta hyvät ohjeet joihin tulee myös päivityksiä.
Viime päivinä oloni on ollut todella ristiriitainen. Toisaalta olen päättänyt olla kesän rennommin ja sallia itselleni myös herkkuja, toisaalta tunnen morkkista turvonneen vatsani vuoksi. Ja myönnettävähän se on, että painonhallinta ei salli suklaata, karkkia tai muita herkkuja päivittäin ilman että paino lähtee nousuun. Siitä huolimatta miehen oli kovin helppo saada minut eilen munkkikahville, vaikka olin jo päättänyt pysyä edes yhden päivän ruodussa. Kauppareissullakin sain hädintuskin hillittyä itseni ostamasta karkkia tai sipsejä, ja vain koska mies oli mukana eikä salasyöppöyteni sallinut minun tunnustaa miehelleni kuinka koukussa taas olen hiilareihin.
Onhan se kiva näyttää miehelle, että minulla riittää iltaisin itsekuria olla syömättä eskimopuikkoa hänen kanssaan, mutta mitä se minusta kertoo että olen syönyt niitä parikin salaa päivän aikana? No, säästyyhän siinä jokunen kalori kun en syö niitä sekä päivällä että illalla... Salasyöpöttelynhimon voimakkuudesta kertoo jotain sekin, että oikein suunnittelen miten saisin syötyä herkkuja muiden huomaamatta. Miehen äidillä on syntymäpäivä, ja sanoin miehelle että tämä voisi käydä ostamassa äidilleen jotain pientä lähikaupasta. Samaan syssyyn lupasin että "voinhan minäkin siellä käydä" ajatellen samalla että pääsisin ostamaan jotain hyvää itsellenikin.
Herkkujen himoa pahentaa koko ajan vaivaava väsymys. Olo on väsynyt aamusta iltaan, eikä mikään muu huvittaisi kuin istua tietokoneen ääressä surffaamassa tai maata sohvalla kirjaa lukien. On tietysti vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus eli aiheuttaako väsymys herkuttelua vai jatkuva hiilareiden (ylen)syönti väsymystä. Tänäänkin olin suunnitellut aamulenkkiä, mutta kun mies nousi seitsemän jälkeen ylös iso-A:n herättyä niin ajattelin nousevani ihan kohta ja nukahdin saman tien uudestaan. Kun heräsin, kello oli jo sen verran paljon että ehdin hädintuskin syödä aamupalan ennen kuin piti lähteä lasten kanssa ulkoilemaan miehen hakatessa meille talveksi polttopuita.
Oli miten oli, yritän olla stressaamatta syömisistä kunnes juhannus on ohi. Menemme nimittäin maanantai-iltana laivalle jossa on tiedossa sekä buffet-aamupala että -päivällinen, ja juhannusta juhlimme vanhempieni ja sisarusteni kanssa mökillä grillaten ja chillaten - tosin lapset ovat mukana eli ainakaan alkoholia ei tule paljon juotua. Lisäksi juhlimme juhannuksena pikku-a:n syntymäpäivää perheeni kera, ja huomenna vietämme pikku-a:n ja hänen kahden serkkunsa yhteisiä 2-vuotisjuhlia miehen suvun kanssa. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta yhtään kantaa juhliin omia eväitä, vaan haluan syödä samaa mitä muutkin.
Minun lienee siis turha valittaa morkkiksesta, joka seuraa herkuttelun jälkeen, jos se ei yhtään auta itsehillinnässä. Saa nähdä kuinka paljon painoni saa nousta ennen kuin herään oikein kunnolla ja onnistun repäisemään itseni takaisin ruotuun.
Tähän loppuun vielä pikkujuttu joka tapahtui eilen. Kokeilin ylleni vuosia sitten käyttämääni uimapukua juhannuksen mökkeilyä ajatellen (bikineissä en halua vatsaani esitellä), ja naureskelimme miehen kanssa mahani näyttävän siltä kuin olisin ties kuinka monennella kuulla raskaana. Jep jep, enkä todellakaan edes ole...
