perjantai 31. toukokuuta 2013

Vaakatauko ja valokuvia

En sitten päässyt BC:n ilmaiseen valmennukseen, mutta oikeastaan en ole edes kovin pettynyt. Ehkä olisin saanut siitä uutta motivaatiota ja kropan huippukuntoon, mutta toisaalta on mukavaa ottaa kesä vähän rennommin. Varsinkin kun peilikuva näyttää omasta(kin) mielestä jo aika hyvältä eikä minulla ole koskaan ollut mitään halua lähteä mihinkään fitness-juttuihin mukaan eli normaalipaino riittää minulle.

Teinkin nyt päätöksen siitä, että hellitän painon tarkkailua kesän ajaksi. Vaa'alla kyllä käyn jottei paino pääse nousemaan, mutta en päivitä tuota painotaulukkoa ihan joka viikko. Haasteena onkin saada herkuttelut pysymään kurissa, jotta paino pysyisi edes tässä samassa kesän ajan. Tarkoitus olisi noudattaa Ladypower-haasteen ruokavalio-ohjeita mutta hieman joustaen, en siis aio sanoa EI herkuille kunhan en syö niitä ihan joka päivä. Ehkä syksymmällä on taas motivaatiota jatkaa tiukemmalla ruokavaliolla...

Tässä pari kuvaa tämän päivän salireissulta (ja pukuhuoneesta treenin jälkeen):






Vatsassa olisi vielä paljon tekemistä, mutta sen saa nykyään jo aika hyvin vaatteiden alle piiloon. Eikä se seisten ole enää kamalan näköinen ilman vaatteitakaan (mutta älkää vaan kysykö miten nahka lösähtää kun istuudun...).



On mulla jo pieni habanpoikanenkin...



Tuleva viikko tulee olemaan syömisen saralla aika haastellinen kun lähden huomenna lasten kanssa sinne vanhempieni luokse. Mukaan lähtee kyllä kylmälaukku, ja siellä rahkaa, raejuustoa, tonnikalaa ja vihanneksia sekä tietysti proteiinipatukoita jotta olisi edes jotain dieettiin kuuluvaa mukana. Vanhempieni luona ei taatusti löydy mitään noista mahdollisesti vihanneksia lukuunottamatta. Heillä on tapana ostaa vain kotimaisia vihanneksia, eivätkä he osta niitä talvella kovinkaan paljoa kalliin hinnan vuoksi. Ehkä siellä saattaa nyt jo ollakin kurkkua ja tomaattia, mutta otan siis silti omat varmuuden vuoksi mukaan...

Automatkalle lähtee mukaan myös salmiakkeja ja light-EDiä jotta jaksan ajaa yli 400 kilometriä mahdollisimman vähillä pysähdyksillä... Reissussa ollessani en välttämättä ehdi paljon kirjoittelemaan, mutta yritän päivittää kuulumisia viimeistään ensi viikon lopulla tai sitten puhelimen kautta. Nähdään taas!

PS. Pakko laittaa tähän loppuun linkki todella hyvään blogikirjoitukseen, jota voisin hyvin käyttää ohjenuorana ja esimerkkinä sille, kuinka haluan loppuelämäni viettää. Eli siis terveellisesti eläen ja itsestäni huolen pitäen, mutta ilman liiallista niuhotusta siitä mitä saa tai ei saa syödä jotta lapsetkaan eivät saa kasvaessaan huonoa esimerkkiä - en siis halua olla liikalihava ja kaikkea mahdollista mässäilevä äiti, mutten myöskään jatkuvasti salilla juoksevaa ja omia ruokiaan syövä fitness-äiti jonka esimerkistä lapset voivat saada sen käsityksen että herkut ovat kiellettyä ja syntiä, ja että herkkuihin lasketaan myös hiilarit, hedelmät ja yleensä kaikki mikä poikkeaa annetuista ruoka-ohjeista...

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näytät! Ja ilman muuta nyt nautit kesästä kun niin upeaa työtä olet tehnyt itsesi eteen :) Ja kaikilla se maha menee makkaralle, oli läskiä tai ei ;)

    Erittäin aurinkoista kesää!

    VastaaPoista