maanantai 12. maaliskuuta 2012

Syitä syömiselle...

Herkkulakon loppumisen jälkeen olen herkutellut taas ihan liikaa. En nyt ihan joka päivä enkä mitenkään ahmimalla mutta kuitenkin liikaa. Jostain syystä en ole iljennyt tännekään edes kaikkia syömisiä raportoimaan. Miehen kanssa on herkuteltu kerran viikossa, ja viikolla sitten olen herkutellut ihan itse lasten päiväunien aikaan. On tullut syötyä sipsejä, jäätelöä, suklaata ja leivonnaisia, jotain enemmän ja jotain vähemmän. Vaa'allakaan en ole uskaltanut ehtinyt käymään kovin usein, mutta perjantaina vaaka näytti 96,4kg. Paljon ei ole kiloja tullut, mutta varmasti tulee ellen ala skarpata.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että olen potenut jonkinmoista flunssaa lähes koko alkuvuoden. Nuha ja yskä olivat hetken poissa, mutta nyt en ole taas pariin viikkoon päässyt zumbaan enkä bailatinoon kamalan yskän vuoksi. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että yskä alkaa vihdoinkin olla (melkein) ohi, eli ehkä tällä viikolla pääsisi kuntoilemaankin. Parin viikon sisällä liikuntakalenteriini tulee muuten muutoksia, sillä zumba ja bailatino loppuvat jo tämän kuun lopulla, ja tilalle ostin Citydealista kahden kuukauden jäsenyyden paikalliseen kuntokeskukseen. Jäsenyys pitää aktivoida tämän viikon aikana, eli ehkä pääsen kevään aikana jopa bodypumpiinkin useamman vuoden tauon jälkeen...

Flussan lisäksi syömishimoa on kasvattanut lasten koko ajan aikaistuvat aamuheräämiset. Kohtalon ivaa, että otin iso-A:n pois hoidosta jotta häntä ei tarvitsisi herättää aamulla niin aikaisin, ja nyt hän herää lähes säännöllisesti jo aamukuudelta. Pikku-a on onneksi alkanut nukkumaan öitään paremmin eli minun tarvitsee herätä yösyötölle vain kerran pari yössä, mutta väsymys on silti välillä kova kun molemmat lapset ovat hereillä aamukuudesta lähtien.

Pakko myöntää, että syöpöttelyssä kaikki syyt ovat tietenkin vain tekosyitä, mutta aika mahdottomia vastustaa... Välillä tuntuu siltä että ihan sama, antaa olla, mitäs siitä vaikka mä tästä lihoisin vielä enemmänkin, mutta jospa ei nyt kuitenkaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti