torstai 15. maaliskuuta 2012

Taas astetta isompi vauva

Pikku-a tuntuu taas paljon isommalta, hän nimittäin oppi toissapäivänä jokeltelemaan muutenkin kuin vain äääää-äänteellä. Nyt hänen suustaan kuuluu koko ajan mammammam, mämmämmäm tai vavvavvav. Tyttö itsekin vaikuttaa olevan uudesta taidosta ihan innoissaan, sillä hänellä on jokellellessaan jatkuvasti innostunut hymy naamalla.
Uutta taitoa päästään esittelemään sukulaisille tuoreeltaan, kun he saapuvat lauantaina juhlimaan iso-A:n syntymäpäivää. Toivon vain, ettei molempien lasten pieni nuha muutu tuosta pahemmaksi etteivät lasteni pienten serkkujen vanhemmat jätä saapumatta flunssan pelossa...

Olen myös huomannut pikku-a:n oppineen hallitsemaan pinsettiotteen jo aika mainiosti, varmastikin kiitos sormiruokailun. Vauva onkin viime aikoina alkanut metsästämään lattialta hänen ulottuvillaan olevia roskia ja noukkimaan niitä suuhunsa, pitänee siis ruveta siivoamaan nykyistä huolellisemmin ja useammin. Sormiruokailussakin a on selvästi alkanut valikoimaan mitä syö, ihan kaikki ei enää menekään suuhun kuten tähän saakka...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti