Reissussa ei tullut pahemmin herkuteltua edes ennen sairastumista. Jogurttia, paahtoleipää, uunilohta ja kasviksia, intialaista noutoruokaa, annos fish&chipsejä, yksi pehmis, yksi munkki, pari Starbucksin herkkukahvia, täytetty croissantti, täytetty patonki ja kolmioleipä, lisäksi pari 35g proteiinipatukkaa. Nuo siis yhteensä sunnuntaina ja maanantaina. Vatsatauti iski ma-ti välisenä yönä, ja tiistain aikana söin kaksi banaania, vähän jogurttia, 150g sipsejä, Lidlin juustokierteen ja litran verran mehua.
Keskiviikkona matkustin kotiin, ja päivän aikana uskalsin syödä kaksi banaania, 120g sipsejä, vähän suklaata sekä viipaleen reissumiestä kotiin päästyäni. Tänään olo on ollut jo parempi, ja uskalsin tosiaan syödä kunnon ruokaakin. Vatsassa on kuitenkin tosi paljon ilmaa, mutta väänteet ovat vähitellen alkaneet hellittää. Nälkä ei tosin ole vielä tullut, eli en ole todellakaan vielä ihan terve. Taidan kuitenkin yrittää syödä normaalin aamupuuron jo huomenna. Illalla olisi tarkoitus lähteä työporukalla ravintolaan nauttimaan etanoita, broileri-vuohenjuustosalaattia ja köyhiä ritareita, ja toivon että vatsani olisi jo tuolloin kunnossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti