Perjantai

Tämä päivä lähti käyntiin enemmän kuin tahmeasti. Mies alkoi eilen iltapäivällä tuntemaan olonsa sairaaksi (TAAS!), ja valitteli rintakipua (yskiessä) ja painetta poskionteloissa. Kun siis pikku-a herätti heti kuuden jälkeen, en raaskinut potkia miestä väkisin ylös vaan nousin itse vaikka olo oli enemmän kuin väsynyt. Ensimmäiset puolisen tuntia köllöttelin lapsen kanssa vain sohvalla jutellen kaikenlaista hassua - a esimerkiksi katseli seinällä olevia hääkuviamme ja kyseli missä hän ja isosisko olivat kun me olimme naimisissa, ja kuinka he ikävöivät meitä aina kun olen miehen kanssa naimisissa. Ei taida lapsukainen ihan vielä ymmärtää, mitä naimisissa olo tarkoittaa.

Mutta takaisin aiheeseen. Sain annettua pikku-a:lle aamupuuron, ja iso-A heräsi vasta kun pienempi oli jo lopettelemassa. Sitten alkoi aamupala A:n kanssa. Hän ei ole todellakaan aamupalaihminen, ja veikkaan että kun saa vanhempana valita itse niin se jää kokonaan väliin. Puuro meni kuitenkin alas maanittelujen ja uhkailuiden avulla (niin, ja muitakin vaihtoehtoja kuin puuro on kokeiltu mutta uppoavat ihan yhtä huonosti), ja odotin vain että tyttö saisi syötyä jotta pääsisin aamulenkille karistamaan pois väsymykseni.

A:n syötyä kello oli jo lähes puoli yhdeksän, ja mieskin nousi. Itse ajattelin lähteä vihdoinkin sinne lenkille, mutta kun huomasin vain pidätteleväni väsymysitkua sohvalla niin totesin että parempi varmaan mennä nukkumaan. Menin sänkyyn ja nousin sieltä vasta puoli yhdeltätoista. Ihan koko aikaa en nukkunut, mutta sen verran että se paransi oloa hetkeksi. Tuossa vaiheessa tuntui aika turhalta syödä runsasta aamupalaa ja minun teki enemmänkin mieli vain kahvia, joten hurautin itselleni bulletproof coffeen. Sitä hörppiessäni minulla oli aikaa suunnitella muun päivän syömiset siten, että sain tänäänkin kasviksia, kuituja ja proteiineja tarpeeksi.

Toivoin hartaasti, että miehen olo paranisi huomiseksi, jotta hän pääsisi lasten kanssa vanhempiensa luo yökylään. Minä TARVITSEN yhden sellaisen yön, jolloin minun ei tarvitse havahtua lasten yöheräämisiin ja nousta ennen kukonlaulua. Mies on sitä paitsi lähdössä ensi tiistaina koko loppuviikoksi metsästysreissulle, mikä tarkoittaa yksinhuoltajuutta minulle. Itse menen maanantaina taas loman jälkeen töihin, ja teen maanantaita lukuunottamatta aamuvuoroa koko viikon eli silloin en voi edes toivoa saavani nukkua pitkään, kun täytyy herätä jo ennen kuutta saadakseni lapset hoitoon seitsemäksi.

Tarvitsisin omaa aikaa myös siksi, että pari oppisopimuskoulutukseni etätehtävää odottavat tekemistään, enkä pysty keskittymään niihin jos lapset ovat sisällä vaatimassa huomiota jatkuvasti. Tänään olisin halunnut tehdä tehtävää, mutta koska miehellä on sairas olo en mitenkään voinut pakottaa häntä lähtemään tuntikausiksi ulos lasten kanssa. Eivätkä lapset täällä kotona ollessa niin kauaa ulkona viihtyisikään että ehtisin tehdä tehtävät kokonaan, siksi siis toivoin että olisivat olleet viikonloppuna yökylässä. Toivo oli kuitenkin turha, sillä mies ei halua sairastuttaa äitiään, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. On vaan kuitenkin niin, että tässä väsymyksen tilassa kun vaan itkettää monta kertaa päivässä, ei oikein meinaa jaksaa välittää mistään muusta kuin että saisi vähän enemmän kuin hetken omaa aikaa...