Päivälliseksi söin eilen salaatin myös kotona. Kuvaa en muistanut ottaa, mutta ostin siihen vaihtelun vuoksi punaisia linssejä ja aurinkokuivattuja tomaatteja ja jätin tonnikalan pois. Tykkään kun salaatissa on kaikkea mahdollista, joten mukana oli myös avokadoa, cashew-pähkinöitä, sienensekoitusta ja perus tomaatti-kurkku-paprika -combo.
Iltapalalle en keksinyt vaihtelua vaan söin jo aiempina iltoina hyväksi havaitun marja-kasvissmoothien.
Smoothie ennen banaanin lisäämistä. Aineksia on niin paljon, että pitää ensin hurauttaa ne kasaan jotta banaani mahtuu edes blenderiin... |
Eilisen kalorit olivat (jos arvioin lounassalaatin ravintosisällön oikein) 1988kcal, josta Kiloklubin mukaan 17% ja 82,7g proteiinia. Kasviksia ja marjoja yhteensä 2100g ja kuituja 61g.
Tänä aamuna testasin aamupalaksi jotain uutta, nimittäin chia-marjavanukkaan. Tein sitä kaksi annosta, eli huomisen aamupala on siis myös valmiina.
Tänä aamuna testasin aamupalaksi jotain uutta, nimittäin chia-marjavanukkaan. Tein sitä kaksi annosta, eli huomisen aamupala on siis myös valmiina.
Vanukkaan ainesosat (kahteen annokseen) ovat seuraavat:
1dl chia-siemeniä
3-4dl vettä
150g mansikkaa
50g mustikkaa
75g vadelmaa
20g hunajaa
Annoin chia-siementen turvota jonkin aikaa vedessä, lisäsin muut aineet ja surautin blenderissä sekaisin. Sitten jaoin kahdeksi annokseksi ja toinen jääkaappiin, toinen ääntä kohti. Vanukas oli tosi hyvää, pääasiassa siinä maistui vadelma ja koostumus oli lähellä tavallista marjakiisseliä. Voisin kuvitella että tämä maistuisi miehelle ja lapsillekin.
Lounaaksi söin taas tonnikalasalaatin, jonka joukossa oli myös avokadoa, siemeniä ja cashew-pähkinöitä sekä aurinkokuivattua tomaattia.
Päivälliseksi halusin testata jotain muuta, ja koska proteiinin määrä oli taas tosi vähäinen niin päätin joustaa raakaruokavaliosta keittämällä pari kananmunaa. Lisäksi ateriaan kuului porkkanaraastetta, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä siemensekoitusta.
Iltapalaksi taas lehtikaali-selleri-marja-chia-banaanismoothie johon huomaan olevani ihan koukussa. Tämä jää taatusti ruokavaliooni jatkossakin, jos vaan lehtikaalia ja selleriä löytyy kaupasta mikä ei taida olla ihan ympäri vuoden?
Tänään kaloreita tuli vähemmän, 1601kcal. Proteiinin määrä oli 19% ja 73,8g, kasviksia 1634g ja kuituja 57,8g. Rasvojen saannissa minulla ei muuten ole ongelmia, koska syön paljon chia-siemeniä, pähkinöitä, avokadoa, siemeniä ja kookosöljyä (ja tänään myös nuo kananmunat). Rasvojen osuus ruokavaliosta on ollut kokeilun ajan 30-40% päivästä riippuen, ja pääasiassa hyviä rasvoja.
Alunperin suunnittelin testaavani raakaruokia viisi päivää, mutta tämä on kovin koukuttavaa. Chia-vanukastahan on vielä huomiseksi, ja muutenkaan minun ei ole lainkaan ikävä lämpimiä ruokia eli taidan jatkaa kokeilua vielä muutaman päivän. Sinänsä en ole huomannut suurta eroa olossani, mutta herkkujen himo on hävinnyt ainakin toistaiseksi. Lapset ovat olleet todella levottomia muutaman viime yön, ja normaalisti olisin ehkä yrittänyt helpottaa väsymystä herkuttelemalla, mutta ehkä tämä ruokavalio on jotenkin parantanut jaksamistani sillä sille ei ole tuntunut olevan tarvista. Viime yönä jouduin tosin syömään banaanin saadakseni unen tulemaan, sillä herätykset puolen tunnin välein ja vähäproteiininen iltapala saivat vatsan kurnimaan. Ehkäpä lisään huomisiltana smoothieeni vähän rahkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti