Olen tässä runsaan viikon uutta ruokavaliota noudatettuani huomannut yhden huonon puolen. Aamuvuoropäivinä noin klo 7.30 syömäni aamupalamunakas on niin täyttävä, että minulla ei ole vielä yhtään nälkä siinä vaiheessa kun syön yleensä lounaan klo 10.30 alkaen. Toisaalta en voi lounasta paljon viivyttääkään, sillä pääsen töistä kahdelta ja menen siitä suoraan salille, eli minun pitää ehtiä syödä välipalakin hyvissä ajoin ennen salitreeniä.
Viime viikon lopulla huomasin myös, että minulla alkoi tulla öisin kiljuva nälkä. Alkuviikosta sitä ei vielä ollut, mutta loppuviikosta heräsin nälkään kolmena peräkkäisenä yönä. Ruokaa on siis yli 2000kcal verran ja suurin osa rasvaa tai proteiinia, enkä meinaa saada nukuttua aamuun asti kun alkaa vatsa kurnimaan. Toivottavasti tämäkin on vaan joku ylimenovaihe, joka lakkaa kun noudatan tätä ruokavaliota jonkin aikaa. Päivisin en siis missään vaiheessa ehdi edes tulla nälkäiseksi, mutta se yllättää siis öisin.
Loppuviikosta minulta oli tippunut painoa kilon verran, mutta se tuli takaisin korkojen kera laivareissulla. En siis aio päivittää painoani tänne tällä viikolla, enkä muutenkaan joka viikko, vaan ehkä noin kerran kuussa. Tänään alkaa virallisesti herkkulakko, joka kestää 75 päivää. Jos kyläilen jossain niin saatan syödä kahvileipää - jos tekee mieli, ei väkisin -, mutta jatkan sitten vastaavasti herkkulakkoa yhden ylimääräisen päivän. Aikaisintaan lakko päättyy siis 27.3., mutta tiedän jo nyt pari kolme päivää jolloin mitä luultavimmin syön myös jotain herkkua eli lakko loppunee vasta huhtikuun alussa. Karkit, suklaa ja sipsit ovat joka tapauksessa kieltolistalla, vaikka niitä jossain tarjolla olisikin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti