Nyt en ole kärsinyt öisin nälästä kun olen lisännyt iltapalarahkan joukkoon suklaan makuista proteiinijauhetta. Minun on ollut haastavaa saada täyteen PT:n ohjeistamaan proteiinimäärää, ja tällä tavoin saan tarvittavat grammat kasaan. Annokseen on myös helppo lisätä soijalesitiinirakeita sen verran, että päivän rasvamääräkin tulee täyteen. Lisäksi joukossa on myös chia-siemeniä ja kauraleseitä, nam!
Huomenna on tiedossa vähän haastava päivä, sillä meillä on työpaikan valmennusta erään hotellin tiloissa ja saamme lounaan firman piikkiin (ja tietääkseni myös jotain voileipää heti aamulla sekä iltapäiväkahvin kanssa jotain leivonnaista). Sen tiedän, että lounaalla kyseessä on noutopöytä, ja toivon jonain vaihtoehtona olevan lihaa tai kalaa ilman kovin rasvaista kastiketta. Hiilareihin lupaan olla kajoamatta huomennakin eli leivoksista kieltäydyn aivan varmasti. Proteiinipatukka ja cashew-pähkinät saavat riittää, ja hyviähän ne ovatkin.
Periaatteessa tuo makrojen laskenta kuulostaa järkevälle, että oppii itse suunnittelemaan ruokansa jatkossakin, mutta silti hiukan mietityttää, kun Evenablogia on jo pitkään seurannut ja nyt tätä sinun uutta ohjelmaasi, että yksipuolistaako tuo liikaa ruokavaliota? Evellä on usein salaatteja, joissa on vain paria ainesosaa, samalta näyttää äkkiseltään sinun ruokasi, niin mietin vain tuleeko esim kasviksia syötyä tarpeeksi monipuolisesti? Onhan toki helpompi laskea yhden tai kahden aineen makrot kuin salaatin jossa on montaa lajia kasviksia. Tästä päädyinkin miettimään, kuinka turvataan monipuolinen vitamiinien saanti jne? Toki makrot on ne, jotka vaikuttavat laihtumiseen ja energiansaantiin, mutta hyvinvoinnille (osittain myös kiinteytymiselle) oman kokemukseni mukaan melkeinpä tärkeämpää on vitamiinien ja hivenaineiden saanti.
VastaaPoistaItse en laske kasviksista makroja sen kummemmin (mitä nyt tiedostan, että esim porkkanassa tai pavuissa on enemmän hiilareita tms) eli siitä ei suinkaan ole kyse, ettenkö jaksaisi laskea ja siksi salaattini ovat yksinkertaisia. Ihan vain simppelisti tykkään yksinkertaisista salaateista enkä kaipaa niihin sen kummempaa, joten en vaivaudu ostamaan tai pilkkomaan extravihanneksia, jos ei kerran tee mieli. :)
PoistaMuutenkin puhun 100 lasissa makrojen puolesta - siis niiden pohjaltahan kaikki valmiiksisuunnitellut ruokavaliotkin lasketaan, Superdieetit ja Body Campin ruokavaliot ym. Esim. Superilla mulla itselläni oli vähemmän valinnanvaraa niin kasvisten kuin proteiininlähteidenkin (liha, rahkat, raejuusto) suhteen kuin makrojen kera eli missään nimessä en pysty itse ainakaan allekirjoittamaan, ettäkö tässä olisi jotenkin valinnanvara pienentynyt vaan päinvastoin. :) se, mitä kunkin ihmisen blogissa sitten näkyy on aina henkilön omista mieltymyksistä sekä kameran eteen sattuvista asioista kiinni, jokainenhan saa makroillaan tehdä omat valintansa lautaselleen ja koota itsensä näköisen annoksen.
Eve ehtikin jo vastata tänne oman mielipiteensä. Minullakaan ei ole kasvisten makroilla väliä. Merkkaan ne kyllä kiloklubiin muiden ruoka-aineiden kanssa, mutta en tosiaan itsekään hae tarkoituksella yksinkertaisuutta vaan nämä ruoat nyt sattuivat olemaan sellaiset. Itse asiassa näissä ruoissa näkyy jopa aika paljon vaihtelua normaaleihin syömisiin, sillä en muista milloin olen viimeksi syönyt ruusukaalia kuhasta puhumattakaan :) Normaalissa lounassalaatissani on muuten yleensä noin kuutta eri kasvista (tosin aika tylsästi kurkku, tomaatti, salaatti, paprika, selleri ja valkosipuli) ja pari eri proteiininlähdettä.
PoistaAloin muutenkin miettimään sitä että kuinka yksipuolista ruokavalio yleensä onkaan. Jos söisin sitä samaa ruokaa mitä söin koko lapsuuteni niin aika tylsältä se kuulostaa: lähes aina keitettyä perunaa, joskus makaronia. Lauantaina ranskalaiset ja makkaraa, AINA. Aina ruskea kastike (joskus harvoin valkokastike mutta joka tapauksessa voi-jauhosuuruksella tehty) jonka liha vaihteli jauhelihan ja makkaroiden välillä, joskus uunibroileria tai vaikka keittoa. Oli ruokapöydässä sentään sen seitsemän sorttia lisukkeita perunasalaatista suolasieniin ja he-ma-pa-jäävuorisalaattiin (joista söin vain harvoja lajeja), mutta tuoreita kasviksia harvemmin ja ruisleipää joka aterialla (en tosin itse syönyt mutta isä ei voi olla ilman). Siis perinteistä kotiruokaa, mutta mitä muutakaan sitä voisi syödä.
Nyt olen iloinen kun ei _tarvitse_ taas syödä perunaa, pastaa tai riisiä joka päivä, pärjään mainiosti ilman ja voin paremmin kun hiilareita on vähemmän. Olen kyllä itse todella huono ostamaan mitään outoja kasviksia kun en osaa niitä kokata. Kesällä on tosin helpompi tehdä kokeiluita kun kotimaiset kasvikset ovat halvempia.
Oon samaa mieltä Even kanssa noista proteiininlähteistä. SD:ssähän se oli tosiaan aika tarkkaa että mitä proteiinia syö (rahka/raejuusto/valkuainen, vaalea liha ym.) mutta nyt on vain oma mielikuvitus rajana. Alku menee vielä opetellessa, mutta uusia reseptejäkin olisi tarkoitus testata...
Kiitos selvennyksestä. Käy järkeen!
VastaaPoistaHyvältä kuulostaa. Enkä tarkoittanut arvostella kenenkään ruokailun yksipuolisuutta, pohdin vain, millä taataan vitamiinit ym. Mutta kyllähän se olo kertoo
VastaaPoistaMulla myös vitamiinit tulee varoiksi päivittäin purkista. :)
PoistaPaljon.
VastaaPoista