keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Mitä kuuluu?

Aika juoksee huimaa vauhtia, eikä blogille tunnu olevan yhtään aikaa. Viime viikolla juhlimme tosiaan iso-A:n synttäreitä, lauantaina meillä oli kymmenkunta pientä tyttöä ja sunnuntaina talo täynnä sukulaisia. Lauantaina pysyin suunnilleen ruokavaliossa, tosin maistoin juhliin tekemiäni pätkis-kuppikakkuja. Sunnuntaina sen sijaan en paljon kaloreita tai makroja miettinyt. Aamupala oli normaaliin tapaan munakas, mutta loppupäivän tuli maisteltua kaikkea muuta. Äitini tekemiä karjalanpiirakoita ja munavoita, täytekakkua, maustekakkua, tonnikalapiirasta, kinkkukierteitä, raffeleita (tosin vain pari), popcorneja ym. Makeaa ei tullut syötyä kovinkaan paljon, mutta kaikkea suolaista siis sitäkin enemmän ja siis sekä lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi eli tuli siis naposteltua käytännössä koko päivä.
Onneksi herkuttelu jäi vaan tuohon yhteen (tai kahteen jos lasketaan mukaan myös lauantai) päivään. Tosin sorruin vielä maanantaina syömään jääkaapista viimeisen pätkiskuppikakun, joka ei ollut kelvannut kellekään, mutta päivän kokonaismakrot pysyivät kuitenkin sallituissa rajoissa.
Onneksi tällaisia lipsumisia ei tule ihan joka viikko. Eihän paino nyt vielä nousemaan pääse, jos kerran viikossa syö ruokavalion ohi, mutta eipä se kyllä välttämättä laskekaan. Tärkeintä oli kuitenkin, että sain lopetettua herkuttelun eikä jäänyt niin sanotusti putki päälle. No, tämän viikon lauantaina tulee tosin syötyä taas vapaammin kun menemme perheen kesken laivalle ja buffetin ääreen, mutta karkkeihin en koske silloinkaan. Tällä kertaa ei suklaatuliaisia allekirjoittaneelle!
Viime postauksessa julkaisin pari kuvaa alkuvuodesta 2012 jolloin olin vielä aika hurjassa kunnossa. Tässä on nyt kuvia tämän hetkisestä tilanteesta. Vuosi ja pari sitten olin kyllä tätä hoikemmassa kunnossa, mutta vaikka paino onkin noussut niin kaipa olen tälläkin hetkellä vielä aika normaalipainoisen näköinen? Pahimmat turvotukset ovat alkuvuoden aikana jo kadonneet, mutta tekemistä tietysti riittää ennen kuin olen kroppaani tyytyväinen. En kuitenkaan aio unohtaa elämästä nauttimista, kunhan se pysyy kohtuudessa...


Ainut häiritsevä asia on se, että flunssa meinaa iskeä päälle koko ajan. Toissa viikolla aristi kurkkua ja viikonloppu meni koomaillessa, viime viikon olo tuntui ihan terveeltä, mutta nyt on taas ollut arka kurkku ja eilenkin oloni oli täysin vetämätön, viluinen ja väsynyt. Tänään tuntuu kuitenkin taas paremmalta, joten uskallan treenaamaan PT:n kanssa ensimmäisen kerran tässä kuussa. Pari kertaa on jo peruuntunut, eli se että eilen tuntui vetämättömältä ei todellakaan riitä syyksi perua tämän päivän treenejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti