Kakasta asiaa

Aikaisemmassa kirjoituksessani ollut Suskin kommentti vauvan kakan yököttävyydestä sai minut miettimään enemmänkin näitä kakka-asioita.
Pikkuvauvan kakkahan on tosi löysää, eikä se ole yököttänyt minua koskaan kummankaan lapsen kohdalla. Paljon enemmän minua yököttäisi se, jos joutuisi lähikosketukseen minkä tahansa muun ihmisen tai eläimen jätösten kanssa. Vauvan kakkapyllyn peseminen sen sijaan on ollut aina ihan normaalia toimintaa, ja tuon ihanan tavaran hankaaminen käsin ei ole ollut kovinkaan kummoinen homma.

Vielä kiinteiden aloituksen jälkeenkin oman lapsen kakka on ollut ihan tavallinen asia. Itse asiassa se on ollut niin normaalia, että pikku-a:n odotusaikana iso-A:n kakkavaipat eivät kertaakaan aiheuttaneet minkäänlaista yökötystä. Sen sijaan A:lle itse tekemieni soseiden haju aiheutti minulle niin suunnattoman ällötyksen, etten voinut edes katsella kun mies syötti niitä A:lle saati että olisin itse niitä neidin suuhun lappanut. Kun aloin odottamaan pikku-a:ta, iso-A oli syönyt omatekemiäni soseita jo runsaat pari kuukautta, mutta siinä vaiheessa soseet vaihtuivat kauppatavaraan.

Sinänsä minua ei vieläkään haittaa pestä iso-A:n takamuksesta numero kakkosta, mutta yksi asia siinä on alkanut ällöttää. Nimittäin se haju. On päiviä, jolloin A:n tuotokset ovat niin voimakkaan hajuisia, ettei lemu tunnu lähtevän käsistä vaikka kuinka pesisi ja käyttäisi käsidesiäkin päälle. Tuolloin toivon enemmän kuin hartaasti, että A oppisi tekemään kakat pottaa jolloin takamuksen puhdistaminen olisi ainakin hieman helpompaa kuin silloin, kun tavara on liiskaantunut koko pepun alueelle.

Vielä runsas vuosi sitten olin siinä uskossa, että iso-A olisi jo pian vaipaton. Aloin käyttämään häntä potalla puolen vuoden iässä, ja A näytti saavan helposti juonesta kiinni. Vielä 2010 joulukuussa hän teki lähestulkoon kaikki kakat pottaan, kunhan vain osasin laittaa hänet oikeaan aikaan siihen istumaan. Mutta sitten A oppi nousemaan potalta itse ylös ja siihen loppui pottailu yli puoleksi vuodeksi. Mikään ei olisi ollut A:lle vastenmielisempää kuin potalla istuminen. Vasta viime syksynä, puolentoista vuoden iässä, pottailu alkoi taas kiinnostaa edes vähäsen. Tällä hetkellä pottaan tulee pisuja aina silloin tällöin, muttei välttämättä edes päivittäin. Olen ottanut käyttöön tarrapalkinnon, eli jokaisesta pottaan tulevasta pisusta A saa tarran vihkoon. A tietää myös, että jos pottaan tulisi kakka niin palkintona olisi suklaa. Tuota ihmettä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut vaan tyttö suorastaan pidättelee kakkaa jos hänet sattuisi saamaan oikeaan aikaan potalle.

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt pulma siitä, että pitäisikö pikku-a:lle hankkia oma potta vai voisiko hän harjoitella samalla potalla isosiskonsa kanssa. Vaikka iso-A aloitti harjoittelun puolivuotiaana, minun on vaikea kuvitella lykkääväni pikku-a:ta vielä potalle. Varsinkaan kun iso-A:n kohdalla se ei näyttänyt johtavan mihinkään. Mutta luultavasti lapset tulevat pottailemaan yhtä aikaa, eli olisiko toinen potta tarpeen sen vuoksi jos molemmille iskee hätä yhtä aikaa? Tällaisia mietintöjä tällä kertaa...