Yöllisiä aatoksia

Vaikka lastaan rakastaisi kuinka paljon, joskus ei vaan millään jaksaisi herätä n kertaa yössä hänen takiaan. Noin puolen vuoden iässä iso-A söi enää kerran yössä, ja aika pian siitä alkoi nukkumaan yönsä putkeen omassa huoneessaan ja sängyssään. Ainoastaan nukuttaminen oli haastavaa, sillä vielä vaille vuoden iässä häntä täytyi tuuditella sylissä nukahtamiseen saakka. Vuoden iässä totutimme kuitenkin hänet nukahtamaan itse joidenkin mielestä jopa hieman julmalla tavalla, eli annoimme hänen itkeä. Emme tosin antaneet hänen rääkyä sängyssään tuntikausia, vaan kävimme hänen huoneessaan aina noin viiden minuutin välein tyynnyttelemässä häntä. Ei kulunut montaakaan yötä - eikä yhtenäkään iltana unikoulun aikana mennyt kuin maksimissaan 45 minuuttia - , kun A nukahti jo itsekseen ilman itkuja.

Pikku-a vaikuttaisi olevan huomattavasti haastavampi tapaus. Hän herää vieläkin 2-5 kertaa yössä, parhaimmillaan tunnin välein. Ja vaikka päivällä hänen jokainen hymynsä sulattaa sydämen, yöllä tekisi joskus mieli itkeä täyttä kurkkua ja karjua vihaisena kun joutuu taas kerran heräämään kesken unien. Esimerkiksi Vau.fi-sivuston jutun mukaan vauvan herääminen ajoittuu useimmiten aikuisen syvimmän unen vaiheeseen, sillä vauvan unisykli on pituudeltaan n. 50 minuuttia ja aikuisella puolitoista tuntia. Jos vanhempi joutuu heräämään syvimmän unen vaiheessa, aivot eivät ole virittäytyneet valvetilaan ja aikuinen herää hämmentyneenä, sekavana ja usein vihaisena. Tunnistan tämän omalla kohdallani täysin, ja jollain tapaa jopa ymmärrän niitä äitejä, jotka masennuksesta tai mielenterveysongelmista kärsiessään voivat jopa vahingoittaa usein heräilevää lastaan. Itse en tietenkään voisi koskaan vahingoittaa pikku-a:ta, mutta tiedän todellakin kuinka kamalaa on herätä kesken unien vihaisena kuin takamukseen ammuttu karhu.

Mietin lähes joka yö, että pitäisi varmaankin aloittaa pikku-a:n kanssa jonkinlainen unikoulu. Vaikuttaa nimittäin siltä, että pikku-a ei todellakaan tarvitse maitoa niin usein kuin hän yöllä syö. Joskus hänelle riittää hyvin se, kun käy laittamassa tutin suuhun ja kääntää mahdollisesti vatsalta takaisin selälleen. En kuitenkaan voi olla miettimättä joka kerta sitä, että jospa a tällä kertaa nukkuisi edes hieman pidemmän pätkän jos saa vähän maitoa... En myöskään ole valmis mahdollisesti tuntikausia kestävään itkukonserttiin, jonka seurauksena minun lisäkseni joutuisi valvomaan myös mies. Ja kun ottaa huomioon, että iso-A voisi myös herätä niin en halua ottaa sitä riskiä vaan jaksan toivoa pikku-a:n oppivan nukkumaan yönsä putkeen ilman unikouluja. Usein sanotaan, että isän kannattaisi käydä rauhoittelemassa lasta unikoulun aikana, jottei vauva haista äidinmaitoa. Mutta entä kun pikku-a ei hyväksy isäänsä niin helposti kuin minut? Hän ei muutenkaan rauhoitu usein isänsä syliin ilman äitiään, eli miksi hän sitten tekisi niin unikoulun aikana...

En myöskään pystyisi pitämään pikku-a:n kanssa huudatusunikoulua ainakaan ihan vielä, mutta ehkä jos hän vielä vuoden iässä heräilee jatkuvasti... Tassuttelua yritän säännöllisesti jo illalla nukuttaessani pikku-a:ta (ellei hän nukahda jo tissille), mutta siitä ei tunnu olevan mitään apua kuten ei ollut isosiskolleenkaan. Yritän pitää toivoa yllä, mutta saa nähdä kuinka kauan vielä jaksan yöni heräillä ennen unikoulun aloittamista.