maanantai 23. tammikuuta 2012

Turvotusta

Viikonloppu oli ja meni perheen kanssa puuhastellessa, ja eilen kävin antamassa äänenkin pressanvaaleissa. Oma ehdokas pääsi toiselle kierrokselle Niinistön kilpailijaksi, muttei siitä sen enempää.

Ihmettelin aamulla, miksi vaaka näytti 98,6 kiloa eli hieman enemmän kuin viikko sitten. Lauantai-aamuna paino oli nimittäin jo 97,9kg. Asia selittyi kuitenkin, kun vatsanpohjassa alkoi tuntua tuttuakin tutumpaa jomotusta. Kyseessä on ilmiselvästikin menkkoja edeltävä turvotus. Koin taas tuon 'ihanuuden' reilu kuukausi sitten yli vuoden tauon jälkeen, ja sitä ei kyllä ole ollut ikävä.
Toivon, että paino tipahtaisi taas pian alaspäin, kunhan turvotus laskee...

Herkkulakko on nyt kestänyt jo 21 päivää, vielä 20 jäljellä tämä mukaanluettuna. Olen nähnyt lähes joka toinen yö unta herkuista ja siitä, että menen kyläilemään jonnekin jossa niitä olisi yllin kyllin tarjolla. Onneksi näin ei kuitenkaan ole käynyt, eli herkuista on ollut suhteellisen helppoa pysyä erossa. Toivottavasti saisin saman ylläpidettyä samanlaisen itsekurin myös nämä jäljellä olevat 3 viikkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti