maanantai 7. huhtikuuta 2014

Juoksuhaaveita

Viime keväänä sain itselleni Asicsin juoksukengät, mallia GT1000. Niissä on pronaatiotuki ja hyvä vaimennus, mutta eivät sopineet jaloilleni lainkaan. Varpaani puutuivat lenkillä tosi pahasti, ja heti ensimmäisten lenkkien jälkeen oikea jalkapohjani kipeytyi. Lääkäri diagnosoi jännekalvon tulehduksen josta kärsin lähes koko kesän. Aikani jalkaa paranneltuani pystyin kyllä kävelemään ilman kipua, mutta heti jos yritin lenkille niin kipu tuli takaisin.

Lienee siis ymmärrettävää, että vaikka minulla on ollut kova hinku lenkille ja tarve ostaa uudet lenkkarit, niin kynnys oikean parin valitsemiseksi on ollut todella korkea. Kiersin urheilukauppoja ja kokeilin parin toisensa jälkeen, mutta en vain uskaltanut laittaa rahaa kenkiin jotka eivät välttämättä olisikaan hyvät. Intersportissa myyjä teki askel-analyysin jonka mukaan oikea jalkani ei välttämättä vaadi pronaatiotukea, mutta vasen tarvitsee sitä ehdottomasti. Kokeilin myyjän kanssa myös tuota samaa Asicsin mallia jotka minulla on, ja myyjän mukaan vaikuttaisivat olevan ihan sopivat mutta jalat vaan eivät tykkää. Yksi vaihtoehto voisi olla tukipohjalliset, mutta en ole saanut aikaiseksi tutustua siihen puoleen paremmin.

Oloni alkoi olla lievästi sanottuna epätoivoinen, mutta onneksi löysin nämä, jotka lähtivät eilen mukaani kaupasta:

Adidas Supernova Sequence 6W

Adidaksella on myynnissä kenkiä, joissa on 28 päivän tyytyväisyystakuu (ainakin Intersportista ostettaessa). Vaikka halvemmallakin saisi tarjouksesta esimerkiksi kehuttuja New Balancen kenkiä, niin maksan silti mieluummin 129 euroa kengistä jotka voin tarvittaessa palauttaa kuin 89 euroa parista jotka jäisivät käyttämättä. Vielä en ole ehtinyt kokeilla uusia lenkkareitani käytännössä, mutta liikkeessä ne tuntuivat todella ihanilta jaloissa. Tänään jouduin jäämään lasten kanssa kotiin pikku-a:n kuumeisen ja levottoman yön jälkeen eli salitreeni jää väliin, mutta iltapäivällä aion suunnata lenkille heti miehen tultua kotiin töistä.

Ongelmana onkin nyt se, että kuinka aloittaisin lenkkeilyn tarpeeksi varovasti. Viime keväänä minulla oli takana koko talvi sauvakävelylenkkejä, ja aerobinen kunto oli ihan ok. Ensimmäinen lenkki oli jo tosi hyvä, ja jaksoin hölkätä ilman vaikeuksia pitkän aikaa. Ilmeisesti olisi kuitenkin hyvä aloittaa vähän rauhallisemmin jotta jalat pysyvät kunnossa.

Porin kaupungin sivuilta löytyy yksi ohje, jota olen katsonut aiemminkin. Se on sinänsä aika hauska, mutta jotenkin tuntuu että onko siinä liiankin rauhallinen aloitus. Ensimmäisen päivän lenkki olisi se, että kävellään 5 minuuttia, juostaan 2 minuuttia, käännytään, kävellään takaisin 5min sekä juostaan 2 minuuttia. Neljätoista minuuttia tuntuu kovin lyhyeltä minkäänlaiseksi lenkiksi, eli ehkä vaan kävelen alkuun vähän pitempään ja juoksen pari lyhyttä pätkää jotta saan edes puoli tuntia täyteen.

Tänä vuonna yritän siis tosissani saada lenkkeilyn aloitettua siten, että en telo jalkaani vaan saisin oikeasti tehtyä aamulenkkejäkin edes silloin tällöin (tai päivälenkkejä jos en aamulla jaksa nousta). Toivottavasti uudet kenkäni ovat siis sopivat enkä joudu viemään niitä takaisin kauppaan...

4 kommenttia:

  1. jos sinulla on älypuhelin, kokeilepa sovellusta c25k! ohjelman avulla tähdätään 5km juoksulenkkiin, on siis vastaavanlainen kuin porin juoksuohjelma mutta parempi: ei tarvitse kelloa vilkuilla kun ääni korvanapeissa ilmoittaa milloin on aika juosta tai kävellä. suosittelen! esim ekan viikon kolme lenkkiä rakentuu näin: 5min kävely, 20min vuorotellen 1min juoksua ja 90sek kävelyä ja loppuun vielä 5min jäähdyttely. ja gps piirtää karttaa ja näyttää vauhdit yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, yritin etsiä jotain sovellusta mutta en löytänyt, ja tämä on just se!

      Poista
  2. Hei! Olen viime kesän alusta seurannut blogiasi, kun aloitin imettäväisenä superdieetin ja tuolloin googlailtuani ko. aiheesta törmäsin blogiisi. Kiitos hienosta blogista! Sisukkuutesi ja saavutuksesi ovat todella tsemppaavia! Tunsin tuossa piston sydämessäni kun postailit kommenttien puutetta... Tuo mainitsemasi Porin kaupungin sivuilta löytyvä juoksukoulu on minulle tuttu, joten päätin nyt sen innoittaman laittaa kommentin. Opettelin itse viime keväänä juoksemaan sen mukaan kympin ja olenkin nyt juoksuun hurahtanut. Treenailen nyt eräällä toisella netistä löytämälläni ohjelmalla tähtäimenä puolimaraton. Kyllähän ne lyhyet lenkit alkuun tuntui naurettavilta pyrähdyksiltä, mutta ideana onkin luoda lenkille lähtöön matalaa kynnystä ja rutiinia pikkuhiljaa kasvatettavan aerobisen kunnon lisäksi. Aika pian loppupeleissä tehdään jo pidempiä matkoja ja niihin pitää löytää aikaa monta kertaa viikossa. Varsinkin, kun oletettavasti salitreenisi jatkuvat, niin kyllähän noissa ihan tekemistä on kun yhdistää molemmat treenit... Minulla jalat eivät päässeet tuolloin kipeentymään juuri ollenkaan, kun malttoi aloittaa suuria ahnehtimatta. Toista oli nyt tämän kevään juoksukautta aloitteassani, kun oli lähes pari kuukautta ollut taukoa, eikä malttanut rauhassa aloittaa...Eron siis huomaa ja näin jälkiviisaana suosittelen kyllä maltillista alkua. Täällä siis yksi joka voi suositella kyseistä juoksuohjelmaa ja todistettavasti ohjelmaa noudattamalla on tuloksia saatu aikaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan miettiä että jos tämä juoksuharrastus tästä lähtee oikeasti käyntiin kunnolla, niin sit pitää varmaan keventää jalkatreenejä salilla. Kiitos kommentistasi :)

      Poista