Sivusta kuvattuna, jos seison ryhdikkäästi...
... mutta jos unohdan vetää vatsaa sisään niin näky on tämä:
Vatsa on siis yhä järkyttävä, minkä vuoksi olen toisaalta jopa vähän iloinen että viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Syy sinänsä ei ole niinkään iloinen, sillä pikku-a sairastui taas. Hänelläkään todettiin vasta viime viikolla korvatulehdus, ja perjantaina annoimme viimeisen annoksen antibioottia. Tyttöön iski kuitenkin kuume jo perjantai-iltana, ja eilen aamulla se pyöri yli 38 asteessa. Annoimme hänelle kuumelääkettä ja kävimme appivanhempieni luona juhlimassa iso-A:n syntymäpäivää, mutta tulimme yöksi takaisin kotiin. Päivän mittaan lääkkeen avulla laskemaan saatu kuume nousi illan lähestyessä, ja tyttö on kovin nuhainen ja yskäinen. Onneksi tänä aamuna ei ollut lainkaan kuumetta, toivottavasti ei ole päivän aikana noussutkaan.
Oli miten oli, niin minun ei siis tarvinnut enää stressata tämän päivän syömisistä, kun emme olleet appivanhempien nurkissa. Eilenkään tilanne ei päässyt kovin pahasti käsistä. Aamupalan söin uuden ohjelmapäivityksen mukaan, kaurapuuroa ja raejuustoa, nam! Lounaaksi söin appivanhempieni luona kotoa mukaan ottamani tonnikalapurkin sekä kasviksia joita heidän jääkaapistaan löytyi.
Välipalaksi söin proteiinipatukan, ja päivälliseksi seuraavaa:
Siis lohta (vähän graavia, vähän savulohta), paahtopaistia, hivenen leipäjuustoa sekä paljon kasviksia. Paahtopaistia ja kasviksia jopa santsasin mutta en paljon. Lisäksi join pari lasia punaviiniä pitkästä aikaa. Jälkkäriksi ihanaa kermakakkua (sorruin syömään sitä vielä toisenkin palan kun oli niin hyvää) sekä pari fanipalaa, ja iltapalaksi rahkaa ilman siihen normaalisti kuuluvia marjoja.
Tänään minulla siis piti olla kaikki edellytykset pysyä ruodussa. Viime yö oli kuitenkin todella, siis todella levoton, kun pikku-a heräili ihan koko ajan. Aamulla heräsi kuitenkin jo ennen puolta seitsemää, ja kun mies ei tehnyt elettäkään että olisi herännyt tytön huuteluun niin nousin sitten itse. Olo oli äärettömän väsynyt, eikä kärsivällisyys meinannut lainkaan riittää lasten aamukiukutteluun. Siinä vaiheessa kun pääsin vihdoin oman aamupalani pariin ja huomasin, että iso-A oli juuri kaatanut mukistaan viimeiset maidot pöydälle eikä minulla siis ollut kahvimaitoa, repesin täysin ja vain itkin hysteerisesti hetken aikaa. Onneksi jääkaapissa oli avaamaton purkki ruokakermaa joka sai kelvata vaikkei ehkä dieettiin sovikaan. Sain siis aamukahvini, ja olo oli jo parempi vaikkei todellakaan mikään virkeä.
Väsymyksestä huolimatta menin työpaikalle ylitöihin keräämään vähän tuplapalkkaa. Muutenkin koen, että siellä oli tässä väsymyksen tilassa helpompi olla kun ei tarvinnut viihdyttää lapsia tai kuunnella heidän kiukutteluaan. Ennen töiden aloittamista kävin kuntosalilla polkemassa tunnin crosstrainerilla. Salitreeniä en jaksanut tehdä, mutta crossailu oli kivaa samalla kun katsoin puhelimen kautta ohjelmaa. Väsymys meinasi aiheuttaa töissä kyllä vähän haastetta. Kotona mielessäni pyöri vain se, että työpisteeni laatikossa on iso karkkipussi, jonka sain jostakin tiimikisasta ja joka on ollut koskematta jo pari kuukautta. Hoin mielessäni että "en saa", mutta toisaalta olo oli väsymyksen vuoksi jollain lailla uhmakas ja tunnesyöppö minäni ajatteli että "taatusti syön". Töissä sain kuitenkin hillittyä itseni avaamasta karkkipussia, mutta sorruin kuitenkin näihin:
Työkaveri toi loppuviikosta tarjolle ison säkin pieniä suklaamunia jotka ovat suuri heikkouteni. Tähän asti sain hillittyä itseni, mutta tänään söin niitä jopa vähän enemmän kuin nämä kuvassa näkyvät. Taisin käydä hakemassa karkkikiposta lisää neljä kertaa ja aina neljä suklaamunaa, eli yhteensä kaloreita tuli silti aika paljon. Mutta ehkä silti vähemmän kuin 300 gramman karkkipussista, jossa olisi ollut 1200 kcal ja jonka olisin kuitenkin syönyt kokonaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti