keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Salia ja suklaata

Tämä viikko on mennyt treenien suhteen taas hyvin ja pitäisi mennä loppuun asti. Nyt keskiviikkoiltaan mennessä on takana yksi aerobinen ja kaksi salitreeniä, huomenna aerobinen ja viikon viimeinen salitreeni. Lauantaina onkin sitten Ms Fitnessin viimeinen yhteistapaaminen hikitreenin merkeissä ennen äitienpäivän herkutteluja.

Kaivoin täksi viikoksi esiin kaverin kautta saamani kolmijakoisen saliohjelman (kiitti Aikku!) jota ajattelin noudattaa jatkossa. Minun on viime aikoina ollut vaikeaa päästä salille neljä kertaa, ja joku lihasryhmä on aina jäänyt treenaamatta. Nyt pitäisi siis ehtiä treenata koko kroppa viikon aikana ainakin vähän paremmin. Eilen treenasin selkää, olkapäitä ja vatsaa, tänään jalkoja ja huomenna ovat vuorossa rinta, hauikset, ojentajat ja lisää vatsalihaksia. On kyllä ihanaa, kun on kavereiden kautta iso kasa valmiita saliohjelmia kaikilla mahdollisilla rytmityksillä tietokoneelle tallennettuna. Löytyy koko kropan treeniä, kaksi-, kolme-, neli- ja viisijakoisia ohjelmia ja montaa eri versiota kaikista eli ei pitäisi ainakaan ihan heti tulla sitä ongelmaa etten saisi treeneihini vaihtelua.

Olen nyt merkannut syömisiäni Kiloklubiin suhteellisen säännöllisesti, ja vaikka olen sallinut itselleni jopa herkkuja niin kalorimäärä on pysynyt lähes joka päivä alle 2000 kalorissa. Esim. tänään en saanut hillittyä itseäni kun kävin jalkatreenin jälkeen nälkäisenä kaupassa ja bongasin Fazerin uuden mustikkacrisp-suklaan. Sen verran itsehillintää minulta kuitenkin löytyi, että söin levystä vain puolet. Kun vielä jätin päivälliseltä pastan syömättä, niin päivän kokonaiskalorit olivat 1791kcal. Vähän veikkaan että se toinen puoli levystä menee huomenna, mutta menköön. Allekirjoittanut pyrkii jatkossa rentoon elämään ja kohtuulliseen herkkujen sallimiseen, kunhan kalorimäärät eivät pauku liikaa yli sallitusta... Niin ja en mä joka päivä ole herkutellut, eilen ja toissapäivänäkin söin noin 1500kcal ihan normaalia ruokaa. Vielä en ole päättänyt miten ruokavalioni hoidan Ms. Fitnessin loputtua, mutta ainakaan en osta mitään valmennusta vaan tarkoitus olisi jatkaa nykyisellä linjalla.

3 kommenttia:

  1. Hih, mikäköhän niistä kaikista ohjeista mahtoi olla kyseessä :-) Oikeassa olet, meillä on niin paljon ohjeita ettei varmasti hetkeen tarvita uusia :D

    Hyvältä kuulostaa sun jatko suunnitelmat. Kun merkkailet ylös syömisiäsi huomaat ettei ne satunnaiset herkut sua ojaan kaada. Rentoutta sä tarvit, lopeta murehtiminen ja ihaile itseäsi peilistä!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Aikku :) Mä vaan arvoin niistä kaikista kivan kuuloisen kolmijakoisen, kokeilen joskus sit jotain toista...

      Poista
  2. Samaa mieltä Aikun kanssa, hyvältä kuulostaa!

    VastaaPoista