Eilen ja tänään

Toissapäivän flunssainen olo oli eilen aamulla hävinnyt, ja vaikka olo oli kovin väsynyt pikku-a:n yökiukuttelun vuoksi niin uskaltauduin silti salille. Hyvä niin, sillä jaksoin tehdä puolentoista tunnin tuplatreenin jalkoja ja selkää, sykemittarin mukaan kului lähes 1000 kaloria. Välissä otin itsestäni muutaman kuvan. Kovin suurta muutosta en itse näe varsinkaan kun ei nyt ole aiempia kuvia vertailtavaksi...

Tänään meni taas syömisten suhteen vähän heikommin sillä päätin tehdä iltapalaksi perunarieskaa jota tulikin syötyä ihan urakalla päällä reilusti Oivariinia. Lisäksi mies tuli töistä kotiin irtokarkkipussin kanssa, enkä perunarieskaövereiden(kään) jälkeen (tai ehkä jopa niistä johtuen) saanut hillittyä itseäni vaan oli pakko maistaa muutama namu...

Sortumisen tekosyynä voisi tietysti käyttää viime aikoina jatkuvasti toistunutta pikku-a:n yökiukuttelua, mistä johtuva väsymys alkaa jo oikeasti vaivata. Tänäänkin miehen ollessa iltavuorossa jaksoin kyllä tsempata itseäni, leikkiä lasten kanssa ja askarrella yhdessä lorukortteja, mutta kun tytöt katsoivat pikku kakkosta tuijotin suunnilleen tyhjää sen ajan...

Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus mennä taas salille, jospa saisin edes osan tänään syömistäni kaloreista kulutettua ja liikunnalla lisää energiaa...

Ei kai taas!

Viikon verran olo oli suhteellisen terve. Viime viikon pysyin ruokavaliossa tiistaista perjantaihin, ja pääsin jopa pari kertaa salille. Eilinen ja toissapäivä meni sitten taas herkutellessa, kun päätettiin tehdä lauantaina tortilloja ja niitä tuli sitten syötyä myös sunnuntaina samoin kuin sipsejä ja muutakin ylimääräistä. Eilen minulla oli harvinainen vapaapäivä, kun mies lähti lasten kanssa vanhempiensa luo. Koko päivä meni kyllä työn touhussa taloa siivotessa ja pihaakin ehdin vähäsen haravoimaan.

Viime yönä heräsin todella omituiseen oloon, hiotti kamalasti eivätkä silmät meinanneet aamulla avautua millään. Töissä huomasin, että kurkku oli taas kipeä ja yskäkin pahenemaan päin, ja päivän mittaan posket alkoivat hehkumaan ihan siihen tapaan kuin olisi kuumetta. Olin suunnitellut meneväni töiden jälkeen salille, mutta päätin jättää sen suosiolla väliin jotten vain pahentaisi oloani.

Ruokailuissa olisi kuitenkin tarkoitus pysyä flunssasta huolimatta, herkuttelu saa luvan jäädä noihin kahteen päivään. Piste. Toivottavasti tämä flunssa ei kestäisi taas kuukautta, olisi ihan kiva päästä oikeasti kuntoilemaan useamminkin kuin kahdesti aina kuukauden välein...

Mä haluun syödä!

Perjantainen automatka vanhempieni luo sujui mukavasti. Normaalisti matkan aikana tulee naposteltua karkki jos toinenkin, mutta tällä kertaa söin ehkä neljä salmiakkia ja nekin vasta loppumatkasta kun alkoi kovin väsyttää. Sinänsä en kuitenkaan selvinnyt puhtain paperein syömisiä ajatellen, sillä tauolla söin Hesen kana-aterian josta ei taatusti kaloreita puuttunut. Perjantai-iltakin meni Liten mukaan, eli sinänsä päivä oli kohtuullinen.

Lauantai alkoi aamupuuron merkeissä tietysti raejuuston ja marjojen kera. Lounaalla ruokavalion noudattaminen ei kuitenkaan enää onnistunut, sillä tarjolla oli jauhelihakeittoa ja "pakko" oli syödä myös ruisleipäviipale. Hiilaritankkaus jatkui päiväkahvilla murokakun ynnä muiden leivosten merkeissä. Päivälliseksi söimme ranskanperunoita ja makkaraa ja iltapalaksi omenapaistosta voi-sokeri-kauraryynikuorrutuksella tietysti jäätelön kera. Kasviksista ei tietenkään ollut koko päivänä mitään tietoa. Ja ne aamupuuron marjatkim olivat muuten ihan reilusti sokeroituja...

Joskus on vaikea ajatella, että ruokavalioni on ollut tuollainen lähes koko elämäni. Leipää joka aterialla ja leivonnaisia tai muuta hyvää (ainakin) kahdesti päivässä kotona asuessani. Kasviksia minimaalisesti, ja nekin maksimissaan tomaattia ja kurkkua tai he-ma-pa-kiinankaalisalaattia. Salaatteja on vanhempieni luona kyllä ruokapöydässä aina sen seitsemää sorttia, mutta eipä suolasieniä, perunasalaattia, (sokeroitua) puolukkasurvosta ym. voi oikein laskea kasviksiksi... Onko siis vaikea kuvitella kuinka vaikeaa on saada kasvisten ja vihannesten syönti tulemaan selkärangasta, kun koko lapsuus ja nuoruus on menty yllämainitulla ruokavaliolla?

Oli miten oli, niin hiilarimättö sai aikaan sen, että koko eilisen päivän olisi tehnyt mieli syödä koko ajan lisää. Tämä päivä menee myös dieetin ulkopuolella kun juhlimme siskonpojan ristiäisiä, eikä huomennakaan voi olla niin tarkka sillä edessä on pitkä kotimatka. Tiistaina olisi kuitenkin tarkoitus palata taas ruotuun ja jospa keskiviikkona onnistuisi salitreenikin pitkästä aikaa...

Takkuamista

Tänään oli haastava päivä. Yskän takia yö oli katkonainen, kun pikku-a:kin herätteli. Aamulla ensin niin hyväntuulinen tyttö veti jostain pultit juuri ennen hoitoon lähtöä (liekö ollut nälkäinen kun sai aamupalan vasta päiväkodissa) ja jouduin pukemaan itkupotkuraivarin kourissa olleen tytön väkisin.

Töissä oli takkuista ja iso osa päivästä kului (osittain turhassa) koulutuksessa. Fiilis oli koko päivän väsynyt ja ärtynyt, vaikka työpäivä päättyikin onnistumiseen eräässä asiassa. Jossain vaiheessa minun teki todella paljon mieli jotain hyvää, mutta itsekuri piti tänäänkin. 

Päivälliseksi söin tänään desin verran riisiä broilerin fileesuikaleiden, Uncle Ben'sin sweet&sour -kastikkeen ja tuorekurkun kera, muu päivä meni Liten ohjeiden mukaan. 

Minua alkaa vähitellen ärsyttää tämä yskä, joka ei näytä helpottamisen merkkejä. En ole käynyt salilla kolmeen viikkoon tai harrastanut mitään muutakaan liikuntaa, ja jo pelkkä portaiden kiipeäminen työpaikalle kolmanteen kerrokseen saa aikaan yskänpuuskan ja voimattoman olon. Toivottavasti pääsisin yskästä eroon tämän viikon aikana, jotta voisin mennä ensi viikolla salillekin...

Eilen ja tänään

Eilen sovelsin taas päivällisellä, jolla oli herkkuruokaani. Porsaan sisäfileetä ja herkkusieniä, haudutettuna pari tuntia mustapekka-juustolla maustetussa ruokakermassa. Itse jätin perunat pois lautaseltani ja söin reilusti kasviksia. Oli hyvää!

Tänään minulla oli töiden jälkeen ohjelmassa maikkarin promotilaisuus, eli ensin saimme kuulla syksyn tv-tarjonnasta, ja sen jälkeen näimme Sel8nne-leffan ennakkonäytöksen, ja pakko tunnustaa että vaikka en jääkiekkoa seuraakaan niin elokuva oli hyvä. Päivällä noudatin Liten ruokavaliota ja söin salaatin hieman ennen elokuviin lähtöä, mutta olin alustavasti varautunut antamaan itselleni luvan nauttia mahdollisista tarjoiluista. Yllätyksekseni minun ei kuitenkaan tehnyt lainkaan mieli tarjolla olleita täytettyjä croissantteja, joten otin vain kupin kahvia ja pullon kivennäisvettä. En myöskään käynyt ostamassa popcorneja ennen elokuvan alkua, vaikka vähän olisi mieli tehnytkin.

Tämän päivän kalorimäärä jäi itse asiassa tavallista pienemmäksi, sillä unohdin ottaa leffaan proteiinipatukan välipalaksi. Ehkä yhden päivän vajaammat kalorit eivät kuitenkaan haittaa, kun olen vastaavasti syönyt parina päivänä ohjelmaa enemmän kaloreita. Ei kai "oikeassakaan" elämässä kalorimäärä pysy päivästä toiseen samana. 

Ostin muuten eilen Luhdan hintarallista itselleni kolme juhlamekkoa (monen muun ostoksen lisäksi). Saa nähdä kehtaanko laittaa niistä yhden päälleni siskonpojan ristiäisiin sunnuntaina vai vaivaako vatsan pömpötys liikaa. Tosin se on jo kiitettävästi vähentynyt pysyttyäni jo viikon ruodussa, vielä muutama päivä aikaa viikonloppuun...

Normaalia elämää

Eilen ajattelin ottaa askeleen kohti sellaista elämää jota haluaisin syömisten suhteen noudattaa. Aamupuuro raejuuston ja muiden lisukkeiden kanssa, lounaaksi salaattia, välipalaksi proteiinipatukka ja iltapalaksi rahkaa. Päivälliseksi olikin sitten tällainen annos:

Hampurilainen pitää sisällän kaupan valmiin sämpylän, cheddar-juustoa, kaupan valmista hampurilaiskastiketta, pannulla öljyssä paistamaani sipulia, tomaattia ja pihvin, jossa on naudan paistijauhelihaa, sipulia, valkosipulia, suolaa ja pippuria sekä vähäsen sinappia.

Muu perhe söi hampurilais(t)en kanssa ranskanperunoita, minä lastasin lautasen täyteen miehen täydellisesti grillaamaa kesäkurpitsaa. Lisäksi tyydyin vain yhteen hampurilaiseen, mikä on edistystä edelliseen hampurilaiskertaan, jolloin söin niitä kolme tai neljä ja jätin kasvikset minimiin. 

Eilen kävin muuten kaupassa tekemässä kuun ensimmäiset ruokaostokset (viikolla tehtyjä täydennysostoksia ei lasketa), ja ostoskärry näytti tältä:

Kärryssä on toki pohjalla pari pussia puupellettejä sekä uusi sauvasekoitin - edellinen 10 vuotta palvellut ei enää toissapäivänä suostunut käynnistymään -, mutta onhan tuossa paljon muutakin (ruoka)tavaraa sekä minulle että muulle perheelle. Rahaa meni kuin roskaa, mutta ainakin pitäisi olla vaipat, vessapaperit, kissanruoat, miehen iltaherkut (eli nuo eskimot) ym. ostettu koko loppukuuksi.

Päätin muuten merkata eilisaamuisen vaa'an lukeman viikon viralliseksi lukemaksi, sillä siitä on tasan viikko aikaa "tankkaukseen" eli reissuun vanhempieni luo ja siskonpojan ristiäisiin jona aikana en aio punnita ruokia enkä viedä mukanani omia eväitä. Toivon tietysti että viikonloppu ei saa minua repsahtamaan pitemmäksi aikaa, mutta teen parhaani että onnistuisin palaamaan heti ruotuun.

Eilinen aamupaino oli joka tapauksessa 73,1kg, eli turvotukset lähtivät ensimmäisten päivien aikana. Vielä on kuitenkin kiloja tiputettavana, mutta yritän saada sen tehtyä edes jollain lailla rennosti ilman hampaiden kiristelyä. Pienin askelin loppuelämää kohti...

Se kultainen keskitie

Tänään, kun pakotin itseni syömään päivällisellä keitettyä seitiä, raejuustoa ja kukkakaalia muun perheen herkutellessa spagetilla ja jauhelihakastikkeella, mietin että onko tässä hommassa mitään järkeä. Syytän painon noususta sitä että olen syönyt yhdellä aterialla perheen kanssa samaa ruokaa, vaikka todellinen syy on se että olen yksinkertaisesti vain herkutellut liikaa. Töissäkin oli tänään tiukka paikka, kun työkaveri toi Arnoldsilta ison laatikollisen tuoreita donitseja ja antoi luvan syödä niin monta kuin jaksaa. Tiukkaa teki mutta sain kuin sainkin hillittyä itseni.

Perusruokavalioni on koko ajan ollut suhteellisen hyvässä kuosissa. Aamupalana on ollut rahkasmoothie, lounaalla salaatti ja iltapalalla rahkaa, päivällinen on ollut samaa ruokaa muun perheen kanssa (tosin kasviksia paljon paljon enemmän mitä mies tai lapset ovat suostuneet syömään) ja välipalana usein proteiinipatukka. Niiden lisäksi olen vain mättänyt viime viikot kuukaudet suuhuni karkkia, jäätelöä, suklaata ja sipsejä monta kertaa enemmän mitä pitäisi, ja paino on siksi alkanut nousta.

Loppuelämäni aikana minun pitäisikin oppia se kultainen keskitie tiukan dieetin ja ylettömän mässäilyn välillä. Normaali ruoka ei lihota, ei myöskään se jos joskus syö jotain epäterveellistä, mutta viime aikojen ruokavalioon minulla ei todellakaan ole varaa. Tarkoitus olisi oppia se, kuinka voi tosiaan syödä samaa ruokaa perheen kanssa ilman, että siitä lipsuu vähitellen ostamaan ja syömään yhä enemmän ja enemmän herkkuja. Työkaverin tarjoaman donitsin tulisi oikeasti olla ihan ok, sillä niitä ei todellakaan ole tarjolla joka päivä eikä edes joka viikko.

Luultavasti en tule noudattamaan Liten ruokavaliota koko kymmentä viikkoa, minkä dieetti oikeasti kestäisi. Yritän kuitenkin pysyä siinä edes muutaman viikon jotta saisin painon takaisin 70 kiloon tai mieluummin sen alle. Yritän myös pitää sellaisen asenteen, että painonhallinta on oikeasti koko elämän kestävä urakka, ei pikadieetti joka vedetään läpi vaikka väkisin ja jonka jälkeen sorrun heti herkuttelemaan urakalla. Pelkään, että jos noudatan dieettiä hampaat irvessä niin kohta olen taas samassa pisteessä kuin viikko sitten, eli turvonneena ja hiilariähkyisenä. Te lukijani olette varmasti kuulleet tämän jo monen monta kertaa, mutta tavoitteenani olisi oikeasti saada aivojeni "herkuttelukeskus" sellaiseen asentoon, että pieni herkuttelu ei muuttuisi jatkuvaksi mässäilyksi...

Vai olisikohan kuitenkin parempi yrittää sitä, että noudatan Liten ruokavaliota muuten tiukkaakin tiukemmin, mutta sallin päivän toiseksi ateriaksi samaa ruokaa muun perheen kanssa edes joitakin kertoja viikossa. Saisikohan siitä hommaan rentoutta, vai karkaisivatko syömiset saman tien taas käsistä?

Vieroitusoireita

Viimeiset pari päivää olen kärsinyt päänsärystä, ja syytinkin asiasta jumissa olevia hartioita. Tänään tajusin, että kyseessä voi olla myös vieroitusoireet hiilaripitoisesta ruokavaliosta. Muistin, kuinka moni valitti aikoinaan Fitfarmin foorumilla päänsärkyä ensimmäisellä dieettiviikolla, oire oli vain päässyt unohtumaan sillä itse en tuolloin kärsinyt päänsärystä. 

Tänään oli muutenkin vaikea päivä. Hermot olivat kireällä, eikä ajatuskaan tuntunut kulkevan töissä lainkaan. Ennen töihin menoa kävin järjestelemässä kirppispöytäni, ja kassajonossa (muista pöydistä tarttui mukaan vaatteita iso-A:lle) karkkihylly houkutteli todella paljon. Sain kuitenkin hillittyä itseni tänäänkin, eli nyt olen pysynyt ruodussa jo neljä päivää mikä on kauemmin kuin aikoihin. Painosta on hävinnyt kaksi kiloa, eli turvotusta oli jonkun verran ja nyt vaaditaan kärsivällisyyttä että saisin pois myös viime kuukausien aikana kertyneen läskin...

Liten ensimmäinen kiusaus

Jo Liten toisena päivänä jouduin kiusaukseen sortua, kun mies pyysi minua hakemaan ruokaa mäkistä tullessani töistä. Pikku-a heräsi aamulla kuumeisena, ja koska minulla oli koulupäivä niin mies jäi lasten kanssa kotiin. Minulla oli siis aamupäivä koulua ja töissä iltavuoro eli päivä oli todella pitkä. Kun olin autolla mäkin jonossa puoli yhdeksältä illalla, mielessä pyöri hetken aikaa ajatus ihanan rasvaisesta big mac -ateriasta, mutta onneksi sain kuitenkin hillittyä itseni ja söin iltapalaksi rahkaa Liten ohjeen mukaan. Loppujen lopuksi se ei tällä kertaa ollut edes vaikeaa.

Tiedän, että minulla on edessä vielä monen monta kiusausta, mutta selvisinpä  ainakin yhdestä päivästä kunnialla!

Lite WL viikko 1, päivä 1

Uuden Liten ensimmäinen päivä alkoi tällaisissa merkeissä:

Aamupalaksi söin pitkästä aikaa puuroa ja raejuustoa tykötarpeineen, eli marjojen, mehukeiton ja soijalesitiinirakeiden kera. Oli muuten todella hyvää! Muista päivän aterioista minulla ei olekaan kuvia, mutta otin kuvan huomisen ruoista jotka ovat siis käytännössä samat kuin tänään. 

Tonnikalasalaattia lounaaksi sekä kasvis-broileripataa kera real-leivän päivälliseksi, tosin tänään söin päivällisellä leivän sijaan omenan

Liten ensimmäinen päivä sujui siis hyvin, mutta edessä on taatusti monen monta päivää kiusauksia ja houkutuksia. Patrik Borg kirjoitti taannoin ilmiöstä cold to hot empathy gap, joka selittää aika hyvin miksi tässä vaiheessa on helppoa pysyä positiivisena mutta miksi tiukan paikan tullen sortuu helposti. 

Yksi iso kiusaus koittaa luultavasti jo ensi viikonloppuna, sillä mies on alustavasti luvannut viedä lapset vanhempiensa luo. Koska haluan pysyä dieetissä en tällä kertaa mene mukaan, mutta toisaalta kotiin jääminen on viime aikoina ollut hyvä tilaisuus herkutella. Toivon kuitenkin, että minulla on pitkästä aikaa tarpeeksi motivaatiota pysyä ruodussa, mutta parempi ottaa vain rauhallisesti päivä kerrallaan ja iloita sekä jokaisesta päivästä ruodussa että jokaisesta karistetusta kilosta. Ja karistettavaa riittääkin tämänaamuisen 75,3 kiloa näyttäneen vaa'an lukeman jälkeen...

Toinen asia mitä toivon on se, että pääsisin viimeinkin tästä flunssasta eroon. Armoton yskä vaivaa yhä, eikä osoita häviämisen merkkejä. Tänään selvisin kyllä työpäivästä kunnialla, mutta nyt illalla ääni on sen verran käheä - ja yskä vaivaa illalla todella pahasti - että en edes kuvittele meneväni salille vielä ainakaan pariin päivään. Liikuntatauko siis jatkuu, "jihuu"...

Pikkupossu aloittaa Liten

Suokaa anteeksi blogihiljaisuus, mutta olen ollut niin koukussa Fairylandin pelaamiseen että suurin osa tietokoneella vietetystä ajasta menee siellä - eikä töissä oikein viitsi blogata vaikka tietokoneella istunkin. Kotona tietokone on puolestaan ollut viime aikoina kiinni tavallista useammin, jostain syystä sitä ei ole tullut joka työvuoron jälkeen edes avattua. No, mitä minulle kuuluu?

Viime aikoina herkutteluni ovat menneet siihen pisteeseen, että syön joka päivä jotain hyvää. Tilanteesta voi osittain syyttää flunssaa, joka on jatkunut kohta jo kaksi viikkoa. Torstaina kävin lääkärissä (uudestaan, viime viikolla olin jo pari päivää sairauslomalla) ja diagnoosina oli poskiontelontulehdus. Vointi ei todellakaan ole sallinut liikuntaa, mutta eihän minun olisi pakko herkutella ihan koko aikaa.

Iso-A katseli eräänä päivänä vatsaani ja ihmetteli että onpa se iso. Tyttö jopa kysyi että onko masussani vauva. On siis korkea aika ryhdistäytyä ennen kuin tilanne karkaa käsistä ihan täysin. Siskoni, jonka olen viimeksi nähnyt kaksi kuukautta sitten ja joka tuli viikonlopuksi kylään, sanoi ettei painonnousua huomaa, mutta jostain syystä en oikein usko häntä. Housut eivät toki ole vielä jääneet pieniksi, mutta niissä onkin stretchiä ja vyötärönauhan yli pursuaa kyllä huomattavasti enemmän ylävatsaa kuin jokunen kuukausi sitten. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä viikkoihin, mutta veikkaan että 75 kiloa on taatusti ylittynyt.

Joka tapauksessa aion maanantaina aloittaa Liten vuosi sitten saamieni WeightLoss-ryhmän ohjeiden mukaan. Tällä hetkellä odotan enemmän kuin innolla tiukkoihin ohjeisiin palaamista, enkä todellakaan aio poiketa ohjeista muutoin paitsi parin viikon päästä siskonpojan ristiäisviikonloppuna, jolloin olisi joka tapauksessa tankkauspäivä. Vielä kun pääsisi tästä ärsyttävästä flunssasta eroon, niin voisi miettiä liikuntaakin... Liten ohjeiden tulostaminen ja ruokalistan miettiminen oli itse asiassa vähän kuin kotiin palaisi. Tosin laihtumiseni alkoi Superdieetin eikä Liten ohjein, mutta joka tapauksessa Fitfarmin ohjeet tuntuivat sopivan minulle paremmin kuin Bodycampin vastaavat - vaikkei niissä loppujen lopuksi mitään maatamullistavaa eroa olekaan.

Minulla on muuten jo jonkin aikaa ollut työn alla vertaileva kirjoitus Fitfarmin ja Bodycampin ohjelmista hyvine ja huonoine puolineen, yritän saada sen tässä lähiaikoina valmiiksi... Ja maanantaina käyn taas vaa'alla sekä lupaan raportoida tännekin sen antaman taatusti aivan järkyttävän lukeman...

Hyvää ja huonoa

Tänään oli periaatteessa mukava päivä, tai ainakin puoliksi. Aamun sain viettää rauhassa lasten kanssa rentoutuen ja ulkoillen, sitten vein ison kasan tavaraa kirpputorille. Kirppikseltä lähtiessäni mietin että jaksanko mennä salille ennen töiden alkua, vai ostanko karkkia työpäivän ratoksi - näemmä kohdallani pätee jokotai: joko kulutan kaloreita liikkumalla tai kerrytän niitä herkuttelemalla. Tänään tein onneksi järkevän päätöksen eli jätin karkit kauppaan ja suuntasin salille. Treeni tuntui hyvältä, ja sen jälkeen oli mukava aloittaa työpäivä. 

Ikävä kyllä työpäivän aikana kurkkuani alkoi aristaa, ja aristus muuttui vähitellen kunnon kurkkukivuksi. Lisäksi olo on muutenkin nyt jo todella tukkoinen, eli ikävä kyllä taidan olla sairastumassa flunssaan. Huomenna minulla on ensimmäinen varsinainen koulupäivä, eli sieltä en halua jäädä pois, mutta onneksi se kestää vain kolme tuntia. Koulun jälkeen olin aikonut mennä salille, mutta se on varmaan parempi unohtaa. Taas siis yksi (teko)syy liikunnan välttelemiseksi, juuri kun ajattelin että saisin tälle viikolle vähintään kolme treenikertaa...

Toivon että selviäisin tästä flunssasta ilman suurempaa sortumista herkkuihin, lisäksi loppuviikosta on tiedossa kivoja juttuja joten pikainen toipuminenkin olisi toivottavaa...

Kun liikunta ei ole tärkeää

Tunnen aina oloni kateelliseksi kuullessani jonkun kertovan, kuinka hän on koukussa liikuntaan ja kuinka jo parin päivän liikkumattomuus aiheuttaa vieroitusoireita. Minun on nimittäin liiankin helppo jättää liikunta väliin pienimmästäkin syystä. Tällä viikolla syynä on ollut iskias, mutta syynä olisi yhtä hyvin voinut olla väsymys, työkiireet tai jotain muuta.

Syynä koukuttumisen puuttumiseen on varmaankin se, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni meni käytännössä ilman liikuntaa. Kirjat olivat parhaita ystäviäni sillä vietin niiden parissa kaiken vapaa-aikani sen sijaan että olisin juossut sisarusteni kanssa ulkona. Koulun liikuntatunneilla pysyttelin visusti kentän reunalla, tai lähdin ystävieni kanssa "lenkille" eli kaverin luo löhöilemään. Aikuisiällä sain vihdoinkin kipinän myös liikuntaan, mutta minulla on vuosien varrella ollut kausia jolloin olen kuntoillut enemmän, joskus taas vähemmän. Välillä olen innostunut kuntosalitreenauksesta, toisinaan juossut ohjatuilla tunneilla ja joskus vain lenkkeillyt (harvemmin kuitenkaan juosten). Kiinnostuksen kohteiden vaihtelu on usein ollut sidoksissa siihen, missä olen asunut ja missä kuntokeskuksessa käynyt (jos missään). Minun on kuitenkin aina ollut yhtä "helppoa" unohtaa liikunnan ilo ja jäädä sohvalle löhöämään tai surffaamaan netissä.

Lenkin tai salitreenin jälkeen tulee kyllä todella hyvä olo ja huonokin päivä muuttuu lähes poikkeuksetta paremmaksi, mutta siitä huolimatta en ole koskaan jäänyt koukkuun. Luulisi, että jo yli vuoden liikuntaa melko säännöllisesti harrastaneena en enää osaisi olla ilman, mutta helpostihan tämä näyttää taas sujuvan...

Kun kävin iskiakseni vuoksi torstaina lääkärissä, tämä sanoi että vaivani syynä on mitä luultavimmin yliliikkuvat niveleni. Sen vuoksi olisi äärettömän tärkeää rakentaa kroppaani lihaksista vahva korsetti niitä niveliä tukemaan. Koko juttu kuulostaa tietysti ihan järkeenkäyvältä, mutta toisaalta ihmetyttää miksi iskias vaivaa minua pahiten silloin, kun olen hyvässä kunnossa ja liikun säännöllisesti. Koko vaivahan alkoi silloin, kun olin viimeksi alle 70-kiloinen (noin vuonna 2005) ja kävin salilla useita kertoja viikossa. Sitävastoin se vaivasi tuskin lainkaan tai vain lievänä, kun painoin yli 100kg enkä liikkunut yhtään. Nyt se on taas pahempi kuin koskaan, sillä pääsen juuri ja juuri kävelemään ja koko ajan pitää varoa äkillisiä liikkeitä tai tuntuu kuin pakaran alle iskettäisiin veitsellä (onneksi vahvat tulehduskipulääkkeet ovat alkaneet jo auttamaan, tosin suussa maistuu tällä hetkellä koko ajan p***a). Eikö siis karrikoidusti voitaisi sanoa, että parempi jättää liikunta väliin niin iskiaskaan ei pääsisi vaivaamaan?

No, ehkä harrastan jatkossakin liikuntaa ihan jo painonhallintamielessäkin, puhumattakaan siitä että ovathan liikunnan hyödyt muutenkin aika kiistattomat. Sitä en tiedä tuleeko minusta koskaan urheiluhullua, mutta yritän näinä laiskoina aikoina pitää mielessä liikunnan aikaansaaman hyvän olon jotta saisin taas aikaiseksi mennä sinne salillekin. Toivon mukaan jo ensi viikolla...

P.S. Kuvat on otettu jo muutama viikko sitten, mutta vihdoinkin tuli valmista myös tekstistä...

Veitsi kankkuun...

Jo vuosikausia minua aika ajoin vaivannut iskias on viime päivinä ärtynyt pahemmaksi kuin vuosiin. Oikeaa jalkaa särkee alaselästä varpaisiin, ja varsinkin tänään kipu on yltynyt lähestulkoon jatkuvaksi. Iltapäivällä kävin lasten kanssa parin sadan metrin päässä kotoa leikkipuistossa, ja matka oli aika tuskainen kun jouduin pelkäämään alaselkään/pakaraan iskeviä vihlaisuja jotka tuntuivat kuin puukon iskuilta.

Turha siis edes miettiä lenkkeilyä, tai ylipäätään mitään liikuntaa ennen kuin tilanne rauhoittuu. Torstaina olisi kyllä tarkoitus mennä salille, mutta eilinen vatsalihashaasteen treeni ei ainakaan auttanut asiaa eli pitää katsoa miltä ylihuomenna tuntuu. 

En ole muuten vielä kuullut mitään siitä hakemastani harjoittelupaikasta, saa nähdä pääsenkö edes haastatteluun...

Viikon varrelta

Tämä viikko on kulunut todella nopeasti. Allekirjoitimme töissä oppisopimuksen, ja koulutuksesta oli ensimmäinen lähipäivä. Päätin myös hakea sitä harjoittelupaikkaa, sillä työssä olisi niin paljon plussia että ottaisin sen mielelläni vastaan. Saa nähdä koska siitä kuulee, olisihan se kiva päästä edes haastatteluun, vaikka toisaalta ei olekaan suurta väliä kuinka hommassa käy. Yhtä mielelläni kuin ottaisin paikan vastaan, voin myös jatkaa nykyisessäkin toimessa.

Syömiset ovat tällä viikolla menneet ihan kohtalaisesti. Maanantaina tosin sorruin, sillä pikku-a herätti edellisenä yönä 5 kertaa 8 tunnin yö"unien" aikana, ja väsyneenä päätin jättää salitreenin väliin ja suuntasinkin sen sijaan keksipaketin kanssa pariksi tunniksi kotisohvalle ennen kuin hain lapset hoidosta... Myöhemmin viikolla olen kuitenkin saanut aikaiseksi mennä salillekin jopa kolmena päivänä, ja lisäksi olen tehnyt vatsalihashaastetta tunnollisesti. Nyt takana on jo yhdeksän päivää ja jäljellä kolme viikkoa. Omenoita olen yhä syönyt paljon ja välillä muutakin pientä ylimääräistä, mutta en mitään övereitä.

Tämän viikon ikävin uutinen oli se, että iso-A (ja siis mitä luultavimmin koko perhe) sai päiväkodista kihomatotartunnan. Lääkitys otettiin tänään - pikku-a:n vastustelusta huolimatta - ja huomenna on edessä koko kodin suursiivous jota odotan "innolla"... Viikonlopun ohjelma meni siis uusiksi, kun jouduin perumaan kahdetkin treffit ystävieni ja heidän lastensa kanssa jotta emme tartuttaisi muita. No, onpahan ainakin aikaa siivota...

Kuntoilusta vielä sen verran, että tänään salilla mietin sitä kuinka minun on yhäkin kovin helppo "unohtaa" urheilu ja sen tuottama hyvä olo. Kun käyn salilla, olo on mahtava ja (varsinkin) kuntosalin peilikuva aika hyvän näköinen, mutta kotona iskee saamattomuus ja peilistäkin katsoo isomahainen laiskiainen. Lenkille minun on silti kovin vaikea itseäni saada, onneksi edes salitreeni maistuu.

Kuinkahan oikein saisin taas kunnon rytmin (aamu)aerobisiin, sillä niitä en ole tehnyt ties kuinka pitkään aikaan säännöllisesti...?

Vaikeita, pikaisia päätöksiä

Oppisopimuskoulutukseni myynnin ammattitutkintoa varten alkaa tiistaina, ja perjantaina kävin tekemässä aloituskeskustelun kouluttajan kanssa. Siinä nyt ei ilmennyt mitään erikoista, totesimme vain että koulutuksen pakollisten osioiden suorittaminen ei tule tuottamaan vaikeuksia, mutta sitä en tiedä kuinka helppoa valinnainen osio tulee olemaan. Oma työnkuvani ei sisällä markkinointia, "tuoteryhmän hallinnointia" eikä myynnin valmentamista, eli käytännön toteutuksessa tulee ehkä olemaan hieman haastetta. 

Sitten myöhemmin perjantaina tuli puhetta myyntivalmentajamme kanssa hänen pian alkavan äitiyslomansa sijaisuudesta. En todellakaan ajatellut hakea ko. pestiä, mutta hän kertoi yrityksessä olevan haussa myös myyntivalmennuksen harjoittelijanpaikkoja, mikä sopisi siis täydellisesti koulutukseeni. Tieto noista paikoista ei vain ollut tavoittanut tiimiäni, ja haku päättyy jo tiistaina. 

Ensimmäinen reaktioni oli laittaa heti hakemus menemään, mutta sitten luin mitä työhön kuuluu. Firmallani on toimipaikkoja ympäri Suomen, ja valmentajan työ sisältää myös matkustamista sekä varmasti myös öitä pois kotoa. Palkkakaan ei luultavasti ainakaan nousisi, vaan saattaisi jopa laskea myynnin vähentyessä ja sitä myötä myös myyntipalkkioiden. Kuuden tunnin työpäivä ei taatusti auta asiaa, enkä kyllä ole valmis siirtymään täyteen työpäiväänkään. 

Ajattelin joka tapauksessa kysellä huomenna vähän tarkemmin tuosta harjoittelijan pestistä, sitten onkin pakko tehdä jo päätös. Tällä hetkellä olo on kovin ristiriitainen: toisaalta tuo homma sopisi täydellisesti koulutukseeni, toisaalta pienempi palkka ei houkuttele. Olen myös todella tyytyväinen nykyiseen työnkuvaani, enkä tiedä haluanko oikeasti edes siirtyä valmennuksen puolelle. Matkustamisessakin on sekä hyvät että huonot puolet: toisaalta saisi ihan omaa aikaa ja (toivon mukaan) rauhallisia hotelliöitä, toisaalta joutuisi olemaan erossa lapsista. 

Oikeasti, mitä mä teen??!!

30 päivän vatsalihashaaste

Päätin aloittaa seuraavan haasteen:

Ensimmäinen päivä ei tuottanut paljonkaan haastetta, vaikka vatsalihakset ovatkin arat eilisestä salitreenistä. 

Tänään iski muuten ääretön ketutus työpäivän viimeisen aasiakkaan vuoksi, ja sen sijaan että olisin painunut salille purkamaan ärsytystä treenin muodossa, lähdinkin suoraan kotiin kaupan kautta ja ostin litran suklaajäätelöä. Sen herkuteltuani hain lapset hoidosta ja tein päivällisen. 

Minulla on muuten huomenna tapaaminen oppisopimuskouluttajan kanssa aloituskeskustelun merkeissä, vähäsen jännittää vaikka ei ole kyse edes kovin isosta jutusta...

Taas kävi näin

Ei sille mitään voi. Herkkuperse mikä herkkuperse. Koko viikonloppu tuli taas herkuteltua, ei mitään övereitä mutta kaikenlaista pientä. Perjantaina pussillinen Marianneja, lauantaina vehnäsämpylöitä suklaalevitteellä, jäätelöä tivolissa ja sekä minulle että lapsille iltapalaksi köyhiä ritareita. Sunnuntaina lisää vehnäsämpylöitä ja loppu suklaalevite ja eilen iltapalaksi tätä:

Miehen tuliaiset mökiltä eli kanttarelleja paistettuna voissa sipulin kera ja syötynä ruispalojen päällä.

Viimeiseksi mainittu oli tosin terveellisimmästä päästä, ja vaikka eilen pysyin muuten ruodussa niin iltapalalla söin nuo, sillä tätä herkkua saa ehkä kerran, pari vuodessa.

Huomasin muuten, että nykyään on suhteellisen haasteellista ostaa herkkuja, jos lapset ovat mukana kauppareissulla. Varsinkin iso-A huomaa heti, jos ostoskärryyn meinaa sujahtaa mitään herkuilta näyttävää. Sipsit, karkit, keksit ja jäätelö on siis turha unohtaa, ja karkkihylly täytyykin kiertää kaukaa. Normaalisti lapset siis auttavat herkkuhimoa vastaan taistellessa, mutta lauantaina sekään ei auttanut. Vehnäsämpylät ovat ihan tavallista ruokaa, ja juustohyllystä oli helppo napata mukaan suklaalla maustettua tuorejuustoa. Kassalta on myös suhteellisen helppoa napata mukaan suklaapatukka ilman että lapset näkevät. Varmasti homma vaikeutuu entisestään lasten kasvaessa, mutta taitaa olla parempikin niin...

Olen ihmetellyt sitä, kuinka vatsani on viime päivät ollut todella turvoksissa huolimatta siitä, että en sentään herkutellut ihan koko viikonloppua. Eilen viimein tajusin, että syynä on lähes pakko olla nuo omat omenat joita syön päivän aikana paljon. Viime vuonna jätin omenat syömättä, sillä noudatin Fitfarmin ruokavaliota ja painon pudotus oli kesken, mutta tänä vuonna haluan nauttia niistä. Varsinkin kun minua harmittaa todella paljon, jos joudun heittämään suurimman osan pois. Olen kyllä antanut omppuja kavereilleni ja vienyt työpaikalle, mutta niitä kypsyy koko ajan lisää. Ja eiköhän omena ole monin verroin terveellisempi vaikkapa karkkiin tai jäätelöön verrattuna...

10 päivän haaste: viimeinen päivä ja suuret suunnitelmat

Tämänkin päivän olen pärjännyt ilman herkkuja. Itse asiassa huomaan, että herkkujen himo on päivä päivältä vain vähentynyt. Tällä hetkellä fiilis on niin hyvä, että olen jo alkanut suunnitella viikonloppua ilman että ostaisin kotiin lainkaan (uusia) herkkuja. Herkutellahan voi monella jo kotoa löytyvälläkin asialla: eilen saamillani suklaamuroilla, kaakaovanukkaalla jota jääkaapissa on pari purkkia kun lapset eivät tykänneetkään siitä, Marianneilla joita on herkkukaapissa, tai ihan vain normaalilla iltapalamaitorahkalla, joka on oikeasti aivan taivaallista soijalesitiinin ja marjojen kera. Voisin myös tehdä lasten kanssa köyhiä ritareita jääkaapissa odottavista kuivahtaneista sämpylänpuolikkaista...

Voi tietysti olla, että kun viikonloppu koittaa niin sorrun ostamaan jotain hyvää, vaikka se saattaa vain lietsoa makeanhimoni uuteen huippuun. Toisaalta sen saattavat aiheuttaa myös äsken luettelemani herkut, eli sinänsä varmaan ihan sama kuinka herkuttelen jos oikeasti sitä haluan...

Huomenna vien lapset muutamaksi tunniksi hoitoon, vaikka minulla onkin lomapäivä. Katson olevani oikeutettu omaan lomaan, sillä vietän kuitenkin koko viikonlopun lasten kanssa miehen ollessa mökillä, ja lomailen joka tapauksessa lasten kanssa maanantain ja tiistain. Alun perin olin ajatellut ajelevani työpaikan salille, mutta päätinkin suunnata sen sijaan metsään katsomaan löytyisikö sieltä mustikoita. Erän FB-tuttavani tosin sai minut päivällä ärsyyntymään, kun mietiskelin statuksessani että menenkö metsään vai salille. Hän kirjoitti seuraavan kommentin: "Ja hoitopaikathan on just tollasta varten...ei tod." Onneksi sain heti perään vastauksen useammaltakin ystävältäni, että lapset voi ihan hyvin viedä hoitoon silloin tällöin, vaikka vanhempi kotona olisikin. Sitä paitsi en pystyisi tuota edes kovin usein tekemäänkään, sillä lasten kuukausittainen hoitoaika on rajattu 160 tuntiin eli kovin pitkiäkään päiviä heitä ei voi hoidossa pitää.

Tässä tämän päivän päivälliseni:

Riisiä, kurkkua ja broileri-kasviswokkia

Postin tuomisia 9. päivän kunniaksi

Posti toi minulle tänään tällaisia:

 

Me Naiset Sportin tilasin jo aikaa sitten puhelinmyyjältä, mutta luulin tilauksen kadonneen kun mitään ei kuulunut. Ensimmäinen numero tuli kuitenkin tänään, hauskaa!

Murot puolestaan tulivat erään Facebook-kampanjan yhteydessä. Mietin vaan että kukakohan ne syö? Lapsia en halua suklaamuroihin totuttaa, en tiedä haluaako mies noita syödä ja minä taas en saisi noihin koskea...

Tänään leikin lasten kanssa prinsessaleikkiä. Pukeuduinkin sitten kunnolla prinsessaksi, nimittäin vuonna 2007 siskoni häihin ostamaani pukuun, joka ei sen juhlan jälkeen ole mahtunut päälle pitkään aikaan. Tulisikohan vielä joskus tilaisuus pukeutua tähän ihan oikeisiinkin juhliin?

10 päivän haasteesta on nyt takana 9 päivää. Tänään(kään) en sortunut herkuttelemaan, ylimääräisiä omenia lukuunottamatta. Töiden jälkeen hain ärrältä light-limsaa, ja mielessä häivähti ajatus suklaasta, mutta en oikeasti ollut lähelläkään sortumista. Lisäksi tein lapsille iltapalaksi perunarieskaa muusin jämistä, enkä sortunut edes siihen vaikka se on suurta herkkuani - mitä enemmän voita päällä, sitä parempaa. 

Kävin muuten uteliaisuuttani kirjaamassa pitkästä aikaa syömiseni ylös Kiloklubiin, ja saldo on lähes joka päivä tällä viikolla noin 1700kcal, jos osasin arvioida päivälliseni oikein. Muutenhan punnitsen ruokani hyvinkin tarkasti, mutta päivällisellä olen syönyt samaa ruokaa muun perheen kanssa punnitsematta mitään. Jostain syystä paino ei kuitenkaan ole tällä viikolla tippunut, vaikka olen käynyt reippaalla kävellyllä tänään ja eilen, ja toissapäivänä salillakin. Yritän kuitenkin olla heittämättä kirvestä kaivoon ja pysytellä ruodussa parhaani mukaan. Viikonloppuna sallinen itselleni jotain herkkuja miehen ollessa mökillä, mutta (ainakin) vielä huomisen pysyn ruodussa ja ensi viikolla taas kokonaan, enkä viikonloppunakaan halua vetää mitään övereitä...