Ruoanlaittoko helppoa?

Minulla oli tänään haastavaakin haastavampi tehtävä. Kuinka saada läskisoosi valmistettua siihen mennessä kun mies tulee töistä kotiin. Ruokanahan se on äärimmäisen helppo - ja ennenkaikkea halpa - valmistettava, mutta niiden lihojen paistamisessa menee KAUAN, varsinkin kun annoksesta haluaa sen verran ison että siitä riittää syötävää vielä seuraavaksikin päiväksi.

Jos pikku-a olisi nukkunut yhtä hyvät päiväunet kuin eilen, minulla ei olisi ollut mitään ongelmaa. Ei kuitenkaan nukkunut. Laitoin iso-A:n päiväunilleen yhdeltä, mutta pikku-a ei osoittanut minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Seurustelin hänen kanssaan kahteen, jolloin hän sitten nukahti. Täytin pyykki- ja tiskikoneen ja surffasin hetken netissä, mutta olin juuri ja juuri ehtinyt rentoutua kun pikku-a heräsi puoli kolmelta. Hän oli selvästikin vielä väsynyt, muttei suostunut nukahtamaan vaikka kuinka yritin. Kolmelta heräsikin jo iso-A. Hänen kanssaan ei ollut ongelmaa, Titi-nalle dvd vain pyörimään ja ruoan laittoon toivoen että pikku-a antaisi minun hoitaa lihojen käristämisen rauhassa.

Turha toivo. Vauva ei viihdy lattialla maaten eikä istualtaan, ei halua olla sitterissä eikä bumbossa. No, pikku-a syöttötuoliin ja youtubesta Hopla! pyörimään. Sitä a jaksoi katsoa kaksi viiden minuutin jaksoa ennen kuin alkoi hermostua. Vuoroon maissinaksut. Niitä maistui pari kolme, ja sitten alkoi mahdoton kiemurtelu ja kärsimätön ääntely. Paistinpannu siis pois liedeltä (ja liesi pois päältä), vaipanvaihto ja sänkyyn imettämään jos uni vaikka tulisi. Onneksi pikku-a nukahtikin, jokseenkin pitkällisen imuttelun jälkeen, ja sain tehtyä kastikkeen valmiiksi kaikessa rauhassa.

VÄÄRIN! Siinä vaiheessa kun sain pannun taas liedelle, iso-A oli saanut katsottua Titi-nallen loppuun. Oikeasti, tunnin mittaisen dvd:n ja olin siinä ajassa ruskistanut vasta puolet lihoista ja mies tulisi töistä jo päälle puolen tunnin kuluttua. Ajattelin ensin, että A saa luvan leikkiä kunnes olen saanut kastikkeen hautumaan. Eihän siitä tietenkään tullut mitään, vaan neiti raahasi jakkaraa lieden viereen mikä ei porsaanlihaa paistettaessa ole kaikkein fiksuinta kaikkialle lentelevän kuuman rasvan vuoksi - syy miksi en laittanut pikku-a:takaan esim. kantoliinaan. Seuraava kohde jakkaralle oli tiskejä täynnä oleva lavuaari selkeänä yrityksenä auttaa äitiä tiskaamaan. Siinä vaiheessa laitoin iso-A:lle teletapit pyörimään, saisinpa pidettyä tytön pois jaloista.

Kun toista lihapakettia oli vielä puolet jäljellä, pikku-a heräsi. Ensin kävin vain laittamassa tutin suuhun, mutta kohta parku alkoi taas. Vauva siis pois sängystä ja sitteriin, jossa hän tällä kertaa jopa viihtyi. Teletapit loppuivat myös samaan aikaan, mutta laitoin uuden jakson pyörimään. Aika herkkua iso-A:lle, joka saa normaalisti katsoa maksimissaan puolesta tunnista tuntiin lastenohjelmia päivässä.

Pikku-a alkoi taas hermostua puoli viiden jälkeen vaikka lihoja oli vielä ruskistamatta, mutta onneksi mies tuli kotiin ja sai a:n viihdytettäväkseen. Eipä sitä iloa kumminkaan kauaa kestänyt, kun iso-A:lta loppui toinenkin teletappijakso. Siinä vaiheessa totesin, että lisää ei laiteta sillä nyt on isi viihdyttämässä. Isä ei kuitenkaan kelvannut pikkuneidille, vaan hän tuli roikkumaan jalkoihini ja vaatimaan syliin. Koska kastikkeen teko oli kriittisessä vaiheessa, en voinut ottaa syliin kuin hetkeksi, lopun aikaa A joutui rääkymään täyttä kurkkua helmoissa roikkuen. Mieskään ei voinut ottaa häntä syliin, sillä hänellä oli pikku-a joka pysyi hänen sylissään juuri ja juuri tyytyväisenä.

Loppujen lopuksi pääsimme syömään tunnin aiottua jäljessä eli puoli kuudelta. Onneksi erään einesketjunkin sanonta piti paikkansa kaikkien kohdalla, eli hyvä ruoka, parempi mieli :)