Kahvilalounas

Sen jälkeen kun muutin miehen kanssa Turun keskustasta "maaseudulle", en ole käynyt kovinkaan usein ulkona syömässä tai kavereiden kanssa lounaalla, lasten synnyttyä vieläkin harvemmin. Tänään päätin kuitenkin juhlistaa iso-A:n kolmanneksi viimeistä hoitopäivää lähtemällä pikku-a:n kanssa Turkuun, ja sain jopa sovittua lounastreffit erään vanhan ystävän kanssa. Pääsyy kaupunkiin lähtemiselle oli se, että kestovaipoissa käyttämästäni riisipapereista on menossa viimeinen rulla, enkä millään haluaisi tilata uusia postimyynnistä ja maksaa postikuluja. Stockmann on yksi harvoja paikkoja joissa Imse Vimseä myydään, ja tottakai se oli tällä kertaa päässyt loppumaan.

No, onneksi sain kuitenkin pitkästä aikaa tavata ystävääni ja käydä lounaalla Café Brahessa. Otin lounaaksi salaatin ja pyysin laittamaan kastikkeen erilleen. Sain siis annettua annoksestani kirsikkatomaatteja ja kurkkulohkoja  pikku-a:lle, ja uskalsinpa antaa hänelle myös palan grillattua broileria vaikka siinä varmasti hieman suolaa olikin. Lisäksi minulla oli mukana eilen ostamiani Talk-muruja, jotka kelpasivat pikku-a:lle loistavasti jo eilen iltapalalla. Syöttötuolin alle laitoin Liberon vaipanvaihtoalustan ja pöydälle Tinydinerin, ja niiden avulla pikku-a sai lounastettua ilman suurempia sotkuja. Kirsikkatomaatit vaikuttivat olevan vauvan herkkua, tomaatinpuolikkaita imeskeltiin antaumuksella.

Ystävälläni ei ole lapsia eikä hän muutenkaan ole ollut paljon lasten kanssa tekemisissä, ja sen vuoksi hänellä ei myöskään ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja vauvojen ruokkimisesta. Sormiruokailua hän ihasteli kovin. Pöytämme oli kahvilassa siten että ohi kulki jatkuvasti ihmisiä, ja ystäväni huomasi kuinka monet - varsinkin vanhemmat - ohikulkeneet naiset katselivat pikku-a:n ruokailua jopa hieman paheksuen. Itse huomasin kyllä myös ihastelevia katseita, eli huomiota pieni sormiruokailijani sai laidasta laitaan.

Saan kyllä olla ylpeä vauvani käyttäytymisestä tänään. Hän söi ruokansa todella nätisti ja oli muutenkin rauhallinen lähes koko sen ajan minkä juorusin ystäväni kanssa. Hän hermostui vasta sitten, kun hän oli syönyt (tai tiputtanut lattialle) kaiken ruokansa ja alkoi pitkästymään. Uskallan kuitenkin ottaa hänet mukaan ravintolaan myös jatkossa, tosin ravintolaruokailuja ei taida kovin usein tapahtua iso-A:n ollessa jatkossa kotihoidossa...