Kohti yhtäjaksoisia yöunia osa 1, Tähän mennessä tapahtunutta

Iso-A:n kanssa lähes kaikki on mennyt niinkuin Strömsössä. Olen varmaan jo aiemminkin maininnut, että hän lopetti aivan itse yösyömiset, yöheräilyt, imetyksen ja tuttipullosta juomisen eli hänen kanssaan ei ole tarvinnut paljonkaan vaivata päätään. Kiinteiden aloituksenkaan kanssa ei ollut ongelmia, ja hoitoon A sopeutui aivan mainiosti. Kaiken kaikkiaan A on ollut aikalailla täydellinen vauva ja lapsi, minkä vuoksi ei ollut kovinkaan suurta kynnystä tehdä toista lasta heti perään. Sen vuoksi onkin ollut haastavaa sopeutua pikku-a:n rytmittömyyteen. Ihmisenä pikku-a vaikuttaa paljon rauhallisemmalta ja herkemmältä kuin isosiskonsa, mutta hän ei ole millään lailla niin helppo tapaus hoidettavana.

Suurin haaste pikku-a:n kanssa on ollut öiden rikkonaisuus josta olenkin valittanut jo monen monta kertaa. 7kk iässä iso-A nukkui jo yönsä putkeen, mutta pikku-a:lla se ei vaikuta olevan lähelläkään. Onkin aika käydä läpi, mitä kaikkea pikku-a:n elämän aikana on yöunien suhteen tapahtunut.

Ensimmäiset kuukaudet pikku-a:n sänky oli minun ja mieheni huoneessa. Tein parhaani siirtääkseni a:n omaan sänkyynsä imetyksen jälkeen, mutta useimmiten nukahdin saatuani vauvan rinnalle, ja heräsin vasta joskus tuntien kuluttua. Toisaalta sain tuolloin nukuttua aika hyvinkin, mutta uni oli eräänlaista koiranunta, sillä heräilin usein vaikka nukahdinkin lähes heti uudelleen.

Neljän kuukauden iässä siirsimme pinnasängyn pikku-a:n omaan huoneeseen. Iso-A:n kanssa teimme saman vajaan puolen vuoden iässä, ja yöheräämiset vähenivät hänellä sen jälkeen yhteen. Pikku-a:lla se ei auttanut. Sain käydä hänen huoneessaan yhä useita kertoja yössä. Imetin hänet huoneen lattialla olevalla patjalla ja siirsin nukkuvana omaan sänkyynsä.
Pikku-a:n ollessa noin puolen vuoden ikäinen muistin, minkä avulla iso-A jätti ainoankin yöheräämisen pois. Laitoin siis pikku-a:n patjan alle peiton lisäpehmukkeeksi toivoen sen auttavan. Turha toivo.

Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa yöheräämisten vähenemistä. Viime viikolla pikku-a heräsi yhtenä yönä vain kerran. Sitten hän sairastui flunssaan. Yllättäen flunssa ei kuitenkaan ole lisännyt heräilyjä huomattavasti, mutta toisaalta a on nukkunut monta yötä kanssani samassa sängyssä. Pari yötä hän on nukkunut omassa huoneessaan ja herännyt vain kerran aamuyöllä, mutta tuolloin hän on ollut niin virkeä että hänet on ollut pakko ottaa viereen jotta saisi itse loppuyön nukuttua.

Kahtena yönä viikon sisällä on tapahtunut sekin ihme, ettei pikku-a ole syönyt ennen kuin vasta aamulla. Toisena yönä hän nukkui koko yön samassa sängyssä syöden iltakymmeneltä ja seuraavan kerran aamukuudelta. Tosin hän heräili muutaman kerran, mutta nukahti uudelleen saatuaan tutin suuhunsa. Toisen yön hän nukkui huoneessaan neljään saakka (vaatien tosin välillä tuttia) eikä huolinut neljältä herätessään lainkaan maitoa. Vauva oli tuolloin kuitenkin niin virkeä ettei tutti auttanut vaan hänet oli pakko ottaa loppuyöksi viereen. Maito maistui tuolloinkin vasta aamulla.

Viime yönä puolestaan pikku-a nukahti normaalisti vaille kahdeksan illalla, mutta alkoi kymmenen jälkeen itkemään eikä tyyntynyt tutin tai sylin avulla. Maito kelpasi, mutta jo vajaan tunnin kuluttua hän heräsi uudelleen. Tutti auttoi vain puoleksi tunniksi, ja vaille puolenyön hänet oli pakko ottaa viereen. Siinä unta riitti, mutta vain neljään saakka. Neljältä sängyssämme jokelteli virkeä mutta yskäinen pikkuvauva jolle ei meinannut millään tulla uni, mutta tissikään ei kelvannut. Hän torkahteli parin tunnin ajan heräten aina yskäänsä, jonka jälkeen jokelleltiin iloisena. Ainoa rättiväsyneenä tietämäni keino oli tarjota rintaa, joka ei kelvannut lainkaan vaan oli saada aikaan raivokohtauksen pienokaisessa.

Kuudelta mies alkoi kyllästyä väsymyksen aiheuttamaan raivoamiseeni ja käski minut pikku-a:n huoneeseen nukkumaan. Meninkin mielelläni lattialla olevalle patjalle, jossa sain nukkua pari tuntia ennen heräämistä. Ilmeisesti pikku-a:kin oli nukkunut loppuyön sikeästi, ja mieskin oli saanut nukuttua.

Näistä viime aikoina ilman imetystä nukutuista öistä voisi päätellä, ettei pikku-a todellakaan enää tarvitse ruokaa keskellä yötä. Voi olla että vieläkin hieman nuhaisella vauvalla ei ole ruokahalua, mutta toivon ettei hän ala taas vaatimaan useammin maitoa parannuttuaan vaan alkaisi nukkumaan yönsä putkeen ilman unikoulua.
Tilannekatsausta seuraa myöhemmin...