Tuntuuko siltä että olet herkutellut vähän liikaa jo ennen kuin on edes joulu? Onko olosi turvonnut ja pöhöttynyt? Suosittelen kokeilemaan vuorokauden mittaista vatsatautia, ainakin norovirus (?) toimi omalla kohdallani mainiosti.
Iso-A:han oli sunnuntaina sairas. Kuumetta päälle 38 astetta ja pari pientä oksennusta. Maanantaina hän oli kuitenkin jo aivan terve, ja ajattelin että jospa oksentelu johtui kuumeesta. Maanantai-iltapäivällä omassa vatsassani alkoi kuitenkin kiertää. Olin syönyt koko päivän normaalisti ja jopa ilman herkkuja (!), mutta iltapala oli pakko jättää väliin sillä siinä vaiheessa oli jo todella huono olo. Sinnittelin kuitenkin nukkumaanmenoaikaan saakka, kunnes tauti iski kunnolla. Yö menikin pitkälti pöntöllä istuessa ja ämpäri sylissä, mitä nyt välillä pääsin omaan sänkyyn tutisemaan peiton alle.
Eilen aamulla oli jo sinänsä parempi olo, mutta heikotti ihan älyttömästi. En osannut sanoa johtuiko se taudista vai nestehukasta, mutta olo oli yhä niin huono että ruokaa ei voinut ajatellakaan. Lähes koko päivä tulikin vietettyä sohvalla maaten samalla kun tytöt katsoivat lastenohjelmia. Miehen tultua kotiin olin syönyt yhden Gefilus-tehojuoman, muutaman viinirypäleen ja viipaleen paahtoleipää, ja yrittänyt hörppiä omenamehun ja veden sekoitusta parhaani mukaan. Meninkin sitten nukkumaan, ja parin tunnin päästä heräsin täydessä horkassa. Minulla, jolle ei koskaan nouse kuume, oli lämpöä yli 38 astetta ja tärisin kauttaaltani vilusta. Onneksi panadol auttoi aika pian, ja sainkin illalla syötyä vielä vähän paahtoleipää ja mustikkakeittoa.
Yöllä heräsin pyjama, lakana ja pussilakana läpimärkinä hiestä, mutta saatuani kuivaa päälle nukahdin uudestaan ja nukuin kuin tukki kunnes iso-A heräsi vähän ennen seitsemää. Nyt olo on lähestulkoon normaali, ehkä vähän heikottaa mutta sehän on ihan ymmärrettävää kun on tuollainen "kehonpuhdistus" takana. Vaaka näytti aamulla tasan 72 kiloa, eli ainakin ylimääräiset turvotukset ovat hävinneet... Aamupalan - eli rahkasmoothien - sain onneksi jo syötyä ihan normaalisti. Nyt kun saisin pidettyä syömiset kurissa tämän viikon, niin voisi sitten jouluna herkutella hyvällä omatunnolla.
Jos joulua siis meille yleensä tulee. Mies ja pikku-a ovat nimittäin vielä sairastumatta, ja pelkään että jompikumpi tai molemmat sairastuvat juuri jouluksi emmekä pääsekään ajelemaan vanhempieni luo. Edellinen vierailu runsas kuukausi sitten peruuntui flunssan vuoksi, ja harmittaisi aivan valtavasti jos emme nytkään pääsisi näkemään perhettäni! Puhumattakaan siitä, että meillä ei ole täällä kotona minkäänlaisia jouluruokia saati joulukuusta. Tiedossa on siis jännityksen täyttämiä päiviä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti