sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Putki päällä...

Onneksi olin jo etukäteen perunut lupaukseni noudattaa dieettiä, jos vaaka näyttää lauantaina yli 68,0kg. Painoni oli nimittäin 68,6kg, mutta oli ihana ottaa ruokailun suhteen rennommin. Rennommin tarkoittaa sitä, että söin aamupalan ja lounaan dieetin mukaan, mutta loppupäivä meni napostellessa koko ajan jotain pientä. Karjalanpiirakoita, lihapasteijoita, kinkkuhyrriä, maustekakkua, täytekakkua, keksiä, ja menipä suuhun jokunen viinirypälekin. Iso-A:n juhlien päätyttyä söimme vielä päivälliseksi ranskalaisia ja nakkeja. Kadun sitä, etten kehdannut pyytää ketään ottamaan minusta kokovartalokuvaa ennen juhlia ja toista niiden jälkeen, vatsa oli nimittäin lievästi sanottuna turvoksissa.

Äitini alkoi kahvipöydässä kyselemään BodyCampin puolen vuoden Ladypower-projektista, ja kun kerroin siitä niin anoppi sanoi että "älä hyvä ihminen nyt enää kamalasti laihduta". Lisäksi käly sanoi kuinka olen muuttunut jo kovin pieneksi, ja kuinka olen "kohta kuin kuivan kesän orava". Yritin siihen sitten sanoa jotain siihen tyyliin että seuraavaksi lähdetäänkin hankkimaan lihasta...

Tänään minun oli tarkoitus palata takaisin dieettiin runsaaksi viikoksi ennen kuin lähdemme 25.3. laivalle perheen kesken. Aamupalan onnistuinkin pysymään ruodussa, mutta lounaaksi päätin syödä jauhelihakeittoa muun perheen kanssa - meillä oli siis yötä vanhempani ja sisaruksiani enkä jostain syystä kehdannut syödä eri ruokaa kuin muut. Lisäsin keittoon raejuustoa, mutta joku ihme sai minut syömään myös viipaleen ruispalaa oivariinin ja juuston kera.

Lounaan jälkeen vieraat lähtivät ajelemaan kotiinpäin, pikku-a meni päiväunille ja iso-A aloitti lastenohjelman olohuoneessa miehen pelatessa tabletilla siinä vieressä. Jostain syystä minuun iski hillitön syömishimo istuessani tietokoneen ääressä, ja söin muutamassa minuutissa keksejä, lihapasteijoita ja jopa hieman täytekakkua. Sitten oli pakko mennä miehen ja lapsen viereen sohvalle, jotten herkuttelisi enempää. Iltapäivällä kutsuin kuitenkin vielä naapurin tädin kakkukahville, ja olihan sitä pakko syödä kakkua (ja keksejä) seuraksi.

Loppupäivän minua on vaivannut ihan kamala väsymys. Liekö seurausta juhlastressin purkautumisesta, hiilarien syömisestä vai olenkohan sairastumassa samaan tautiin joka vaivasi iso-A:ta ja jonka vuoksi jouduimme lähestulkoon perumaan koko juhlat? Joka tapauksessa minun tekee nyt koko ajan mieli vain syödä jotain. Päivällisen söin sentään melkein dieetin mukaan, eli broilerin koipireittä (ilman nahkaa) tomaatin ja kurkun kera. Huomenna olisi tarkoitus palata ruotuun ihan aikuisten oikeesti, jäljelle jääneen synttärikakun vien työkavereille enkä aio syödä sitä enää huomenna... Liikuntaa oli tarkoitus harrastaa jo tänään, mutta en sitten päässyt edes lenkille vaan painuin tunniksi peiton alle torkkumaan. Huomenna kuitenkin salille, jos en tosiaan ole sairas.

Tänä aamuna en käynyt vaa'alla, sillä en viitsinyt ruveta nakuilemaan talon ollessa täynnä vieraita ja vaatteet päällähän en itseäni punnitse. Saa nähdä mihin saan painon ennen risteilylle lähtöä, mutta oli se mikä hyvänsä niin aion silti nauttia sekä buffet-aamupalasta että -lounaasta...

Ensi viikolla saamme luultavasti BodyCampin ruoka- ja liikuntaohjelmat, mielenkiintoista nähdä miten erilaisia ohjelmat ovat Fitfarmin vastaaviin verrattuna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti