tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tämän viikon haasteeni

Viime lauantaina pidin vapaasyöntipäivän kun lapset olivat anopin luona yökylässä. Alkupäivästä menin kyllä dieetin mukaan maalatessamme miehen kanssa seiniä kotona, mutta iltapäivällä rentouduin. Kävimme miehen kanssa leffassa, ja siellä söimme puoliksi ison annoksen popcorneja (tai siis minä varmaan leijonanosan) ja lisäksi irtokarkkeja. Leffan jälkeen haimme kotiin broilerinsiipiä ja ristikkoperunoita, ja illalla söimme vielä irtokarkkeja.

Sunnuntaina vaaka näytti 69,9kg eli 1,9kg enemmän kuin edellisenä aamuna. Tänään, parin dieetin mukaan syödyn päivän jälkeen, painoni oli enää 68,6kg. Nyt minulla onkin haasteena saada paino tarpeeksi alas jotta voin syödä tarjoiluita iso-A:n syntymäpäivillä lauantaina. Lupaan, että jos vaaka näyttää lauantai-aamuna enemmän kuin 68,0kg niin noudatan SD Extran ruokavaliota herkuttelun sijaan.

Itselleni asettaman haasteen ansiosta sain aikaiseksi polkea tänään crosstrainerilla 45 minuuttia sillä aikaa kun mies huolehti lapsista heidän iltatoimiensa ajan. Tässä jokunen kuva tämäniltaisesta treenilookistani... Älkää välittäkö kuvissa olevasta roinasta, jota en ole vieläkään saanut siivottua viikonlopun jäljiltä...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti