keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ärsyttää ja syöpötyttää

Muutaman päivän jos vielä jaksaisin, niin sitten saisi herkutella iso-A:n synttäreiden kunniaksi. On vaan vähäsen haastavaa juuri nyt. Lapsilla on ollut kaikenlaista kivaa tautia tässä viikon sisällä. Perjantai-iltana iski iso-A:han kuume ja lauantai oltiin kotona. Sunnuntai-aamuna olivat pikku-a:n silmät punaiset, eli suunta siis lääkäriin hakemaan silmätippoja tulehdukseen. Maanantaina lapset olivat hoidossa, mutta maanantai-iltana iso-A alkoi itkeskelemään vähän ennen kuin oltiin menossa miehen kanssa nukkumaan. Valitteli kuinka peppuun kutittaa, eikä saanut pidettyä näppejään sieltä pois. Kurkkasin sitten housuihin, ja siellähän luikerteli kihomatoja. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun niitä tuli meille päiväkodista! Yön tyttö oli meidän vieressä, ja oli kovin levotonta meininkiä. Aamulla lääkäriin hakemaan resepti niihin vähän tehokkaampiin lääkkeisiin. Pyrvin kyllä taisi viimeksi tehota, mutta päiväkodissa näyttää vaan kihomatoja riittävän...

Lapset ovat siis saaneet syödä viime päivinä yllin kyllin karkkia, sillä ovat saaneet sitä palkinnoksi niin matolääkkeen kuin silmätippojenkin annon yhteydessä. Pikku-a:lle jo sana lääke on kauhun paikka, ja sekä silmätippojen laittamisessa että matolääkkeen syöttämisessä tarvitaan kaksi aikuista. Iso-A:lla alkoivat myös silmät punoittaa eilen, eli aloitettiin silmätippojen antaminen hänellekin. Tänäänkään eivät lapset menneet hoitoon, sillä olivat koko eilisen päivän niin yskäisiä, räkäisiä ja kiukkuisella tuulella että parempi jäädä kotiin. Harmi minulle, sillä olin saanut tälle päivälle lomaa "synttärisiivousta" varten. Ja koska kihomadot, niin nyt täytyykin siivota todella huolellisesti ennen kuin meille tulee sunnuntaina talo täyteen porukkaa niihin synttärijuhliin. Pyykkikone on laulanut koko päivän, ja pitäisi vielä imuroida, pestä lattiat ja pyyhkiä kaikki ovenkahvat, muovilelut (siis ne joita ei pistetty jo eilen jemmaan vaatehuoneeseen muutamaksi päiväksi) yms. Sauna on lämpeämässä jotta voin viedä sinne sängyistä patjat, peitot, tyynyt, pehmolelut sekä olohuoneen sohvatyynyt muutamaksi tunniksi. Sama urakka tuli tehtyä viimeksi syksyllä, ja ärsyttää että tartunta tuli taas. Ja kun koko homma pitää tehdä jatkuvasti tukkanuottasilla olevien lapsosten ollessa kotona niin eipä paljon naurata.

Minun on väsymyksestä ja ketutuksesta johtuen tehnyt koko päivän mieli jotain hyvää. Mielessä pyörii suklaa ja karkit, mutta olen selvinnyt muutamilla kuivahedelmällä, viinirypäleellä ja kahvilla normaalien syömisten lisäksi. Siivous edistyy tuskallisen hitaasti, mutta oli silti pakko hengähtää hetki koneen ääressä ja purkaa tätä ärtymystä jonnekin.

2 kommenttia:

  1. Voi Katjushka!
    Ihan kamalaa! Tämä sun päivitys kuulostaa just mun elämältä. Se on jotenkin niin kohtalon ivaa, että kun on suunnitellut jotain tärkeää, niin joku on kipeä tai jotain muuta käy. Onneksi asiat tuppaa lutviutumaan jotenkin. Telkkari on paras lapsenvahti, jos saisit siivottua edes vähän! Ja toivottavasti lapset paranevat pian!

    Ajattele, kuinka hyvältä herkut maistuvat sitten luvan kanssa syötynä, kuin salaa. Ja se morkkis... mutta ei kukaan sua lynkkaa, vaikka vähän käsi menisikin piparipurkille, mutta sä kyllä pystyt olemaan ilmankin! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempistä, eiköhän tämä tästä. Eilinen lipsumisten saldo oli viipale paahtoleipää, miniminirasia rusinoita ja muutama kuivattu aprikoosi. Tänään olen vielä selvinnyt ilman mitään. Ehkä tämä tästä :)

      Poista