Old habits die hard a.k.a Mopo ojassa

Viikonlopun juhlat sujuivat mainiosti. Omaa perhettä oli ihana nähdä ja herkkuja riitti kaikille.

Viikonlopun ostoslista

Salami-rucolapiiras ennen uuniin menoa, nam!

Viimeiset palat salami-rucolapiiraasta sekä kinkkupiiraasta

Muut tarjoilut (P.S. Jos Siskoseni luet tämän, niin tuota Nutella-pullaa on vielä pakastimessa ;) )

Täydellinen synttärikakku pikku prinsessalle, ohje täältä

Sunnuntai-iltana olo oli lievästi sanottuna ähkyinen, mutta silti olisi tehnyt mieli syödä vaan lisää kakkua. Toisaalta odotin kuitenkin paluuta takaisin ruotuun. 

Maanantaina vein kakun jämät työkavereille, ja he tuhosivatkin siitä suurimman osan. Ikävä kyllä yksi pieni pala jäi jäljelle, ja se oli pakko syödä itse kun en raaskinut poiskaan heittää enkä välttämättä tee sitä ihan heti uudestaankaan. Muuten pysyin hyvin ruokavaliossa eikä minun tehnyt edes mieli mitään ylimääräistä.Olo oli kuitenkin yhä niin flunssainen, etten voinut edes kuvitella meneväni salille ja jouduin myös peruuttamaan tiistaille sovitun PT-ohjauksen. 

Kun heräsin eilen aamulla, ei kurkustani lähtenyt pihahdustakaan. Lapset siis hoitoon ja itse lääkäriin, joka kirjoitti loppuviikon sairauslomaa kurkunpään tulehduksen vuoksi. Kotimatkalla kävin kaupassa, jossa vanhat tavat ottivat taas vallan ja mopo karkasi käsistä. Kotona oli kyllä kiva ottaa rennosti telkkarin ääressä syöden sipsejä ja jäätelöä, mutta se ei todellakaan tainnut olla hyväksi tässä painonhallintaprojektissani...

On se kumma, miten saan itseni pidettyä ruokavaliossa silloin kun kaikki sujuu ja olen terveenä töissä. Kuitenkin heti kun sairastun (tai jään jostain muusta syystä yksin kotiin), alkaa ote lipsumaan ja herkut maistumaan. Eihän tätä lipsumista tapahdu nykyään ihan niin usein kuin ennen, mutta ei paino kyllä tätä menoa putoakaan. Lisäksi kun nyt tulee parina seuraavanakin viikonloppuna tilaisuuksia joihin en oikein viitsi raahata omia eväitä, niin ei taida "kiristelydieetistä" tulla yhtään mitään. Toisaalta, onhan tässä aikaa vaikka koko loppuelämä...

On muuten lievästi sanottuna haastavaa toimia lasten kanssa, kun ääntä ei tule yhtään. Lääkäri kielsi kuiskaamisenkin, sillä se rasittaa äänihuulia liikaa. Pakko on silti kuiskata välillä jotain, varsinkin kun menen tänään iso-A:n 4-vuotisneuvolaan! Aamukin alkoi oikein mainiosti, kun A lukitsi itsensä vessaan. Poistimme viime viikonloppuna lukon vessan ulkopuolelta, ja sisäpuolella oleva lukko on todella jäykkä. Tyttö oli kyllä saanut oven lukkoon, muttei saanutkaan väännettyä sitä auki ja meni ihan paniikkiin. Itse huomasin että ko. lukko olikin sellainen, ettei sitä ihan helpolla avatakaan ulkopuolelta, ja ruuvimeisselin kanssa sitä yrittäessäni tippui lukko pois myös vessan sisältä eikä ovi auennut millään. No, lähdepä siinä sitten aamuseitsemän jälkeen juoksemaan naapuriin sillä oma mies ehti lähteä töihin eikä tietenkään autossa huomannut laittamaani tekstiviestiä. Onneksi kiva naapurin setä tuli paikalle ja sai jotenkin väännettyä lukon auki. Mutta jospa tämän päivän pysyisin ruodussa...