keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Hääherkkuja

Lauantaina lapset menivät appivanhempieni luo yökylään, ja pääsin miehen kanssa juhlimaan erään kaverini häitä. 


Ruoka oli aikalailla täydellistä, varsinkin alkuruoat. Härkäcarpacciota oli itse asiassa pakko ottaa vielä pääruoankin yhteydessä, sillä se suorastaan suli suuhun. 

Alkupaloja, nam!

Lohta, karitsaa, kasvispaistosta ja röstiperunaa sekä sitä carpacciota
Hääkakku
Pakko myöntää, että osallistuimme häihin lähestulkoon vain ruoan suhteen. Toki oli kiva päästä mukaan juhlimaan kaverin naimisiinmenoa, mutta emme ole viime vuosina olleet kovinkaan läheisiä, ja istuimmekin miehen kanssa kaikkein kauimmaisessa pöydässä morsiusparin lapsuudenystävien ja entisten työtoverien kanssa. Itse olin tavannut joitakin morsiamen ystäviä polttareissa, mutta muuten emme miehen kanssa tunteneet paikalle ketään morsiusparin lisäksi. Livahdimmekin juhlista jo heti häävalssin jälkeen noin puoli yhdeltätoista, ennen morsiuskimpun heittoa tms. sillä halusimme molemmat saada kunnon yöunet lasten ollessa kerrankin hoidossa. Itse olin toki nauttinut muutaman lasillisen viiniä ruoan kanssa, mutta en silti olisi jaksanut jäädä juhlimaan tuntemattomien ihmisten kanssa koko yöksi.

Päätös oli kyllä tosi hyvä, sillä oli ihana päästä hyvissä ajoin sänkyyn ja nukkua aamullakin yhdeksään - mikä on todella myöhäinen aika herätä verrattuna normaaliin kuuden, puoli seitsemän aikaan tapahtuvaan herätykseen. Oli myös mahtavaa saada kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, ilman että lapset vaativat samaan aikaan huomiota ja viihdytystä. Lisää hääkutsuja siis odotellessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti