En tajua miten en joskus uskaltanut kokeilla kaurapuuron ja raejuuston yhdistelmää, vaan pelkkä ajatus kuulosti ihan oudolta. Nykyään kaurapuuron, raejuuston ja marjojen yhdistelmä on suurinta herkkuani. Viime aikoina ruokavaliooni ei kuitenkaan ole kuulunut hiilareita aamupalalle, ellen sitten kävisi heti heräämisen jälkeen tekemässä salitreenin tai HIITin.
Eilen mietiskelin että mitä ihmettä söisin tänään lounaaksi salitreenin jälkeen, ja tajusin että mikä minua estää syömästä puuroa keskellä päivää. Oikeastaan on aika jännää, että puuron pitäisi muka olla vain aamupala. Ette usko miten suuri lamppu syttyi kuvainnollisesti pääni päälle kun tajusin että voihan sitä syödä ihan koska vain.
Olin suunnitellut, että otan annoksestani valokuvan todistusaineistoksi tänne blogiinkin, mutta muistin asian vasta kun olin syönyt koko annoksen - eli noin minuutti sen jälkeen kun puuro tuli mikrosta. Oli ihanaa syödä puuroa pitkästä aikaa, mutta tämän ahaa-elämykseni jälkeen ei varmasti mene kauaakaan ennen kuin teen sitä seuraavan kerran...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti